Vihreät: Onnistunut perustulokokeilu on avain parempaan sosiaaliturvaan

Kannanotto on hyväksytty Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 14.2.2016.

Perustulo on ollut Vihreiden tavoitteena jo 1980-luvulta lähtien. Hyvä, että hallitus on päättänyt toteuttaa perustulokokeilun ja että kokeilun valmistelu on otettu tosissaan.

Esiselvitystä ja valmistelua on tekemässä joukko kovia asiantuntijoita. Tämä vahvistaa uskoa siihen, että hallitus haluaa aidosti katsoa perustulon mahdollisuudet. Vihreät kannustaakin hallitusta toteuttamaan vuoden 2017 alussa alkavan perustulokokeilun niin, että sillä saadaan aitoja tuloksia perustulon vaikutuksista.

Perustulon kokeileminen on välttämätöntä. Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on aikoinaan ollut aivan erinomainen mutta jäänyt auttamatta työelämän muutosten jalkoihin. Nykymalli toimii, jos ihminen kulkee selkeää urapolkua ja tekee vain yhtä asiaa kerrallaan: ensin opinnot, sitten pitkä työura samalla alalla, mielellään yhdellä työnantajalla. Välissä ongelmattomat vanhempainvapaat ja lopuksi eläkkeelle täyden eläkeiän saavuttaneena. Tämä yhden putken malli koskee yhä pienempää osaa suomalaisista. Sosiaaliturvamme on sovelluttava kaikenlaisiin elämäntilanteisiin, ei vain yhdenlaiseen malliin.

Perustulo on vastikkeeton etuus, joka korvaisi nykyiset minimietuudet. Jokainen suomalainen olisi oikeutettu perustuloon eikä sen saamiselle ole ehtoja. Työtulojen noustessa perustulo vähitellen leikkautuisi pois. Kyse ei siis olisi ilmaisen rahan jakamisesta kaikille vaan perustoimeentulon turvaamisesta nykyistä yksinkertaisemmalla mallilla.

Perustulon erityinen etu verrattuna nykyjärjestelmään on se, että se tekee työnteosta aina kannattavaa. Jokainen perustulon päälle ansaittu euro näkyy ihmisen kukkarossa. Nykyisellään eri tulomuotojen yhteensovittaminen ja tulorajat aiheuttavat yleisesti kannustinloukkuja, joissa lyhytaikaista tai matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Nykyinen sosiaaliturva passivoi. Erityisesti pitempään jatkuneelta toimeentulotuelta on vaikea päästä takaisin työelämään. Tämä johtaa pahimmillaan syrjäytymiseen. Tilanteen tulisi olla juuri päinvastainen: sosiaaliturvan tulisi mahdollistaa työnteko tai yrittäjyys, kannustaa kokeilemaan uutta tai ottamaan lyhytkin työpätkä vastaan. Tästä hyötyisi sekä ihminen että yhteiskunta.

Jotta perustulokokeilu onnistuu, tulee huomioida seuraavat seikat:

  1. Testataan todella perustuloa. Testattavaksi valittavan mallin tulee täyttää perustulon kriteerit. Sen on oltava vastikkeeton ja riippumaton ihmisen elämäntilanteesta. Pakkoja tai vastikkeellisuuksia ei tule sotkea tähän kokeiluun.

  2. Perustulolla on voitava elää. Kokeiltavan perustulon tason on oltava sellainen, että se korvaa vähintään nykyiset minimietuudet ja mahdollistaa elämisen. Vihreiden mallissa perustulo olisi 560 euroa kuussa ja sen rinnalla säilyisi ansiosidonnaiset etuudet ja joitain tarveharkintaisia etuuksia, kuten asumistuki.

  3. Perustulo aidosti koko kansalle. Jotta nähdään, miten kokeilu vaikuttaa erilaisiin ihmisryhmiin ja millaisia käyttäytymisvaikutuksia sillä on eri elämäntilanteissa, kokeiluun on valikoitava mukaan kaikenlaisia ihmisiä. Kokeilua ei saa rajata vain tiettyyn ihmisryhmään, sillä se vääristää kokeilun tuloksia ja toimii koko perustulon ideaa vastaan. On tärkeää, että mukana on niin vakituisesti työelämässä olevia, pitkäaikaistyöttömiä, yrittäjiä kuin opiskelijoitakin. Kokeiluluonteen ja nykyään omanlaisensa sosiaaliturvan vuoksi on perusteltua, että lapset ja eläkeläiset jätetään kokeilun ulkopuolelle.

  4. Mukaan riittävän suuri joukko. Jotta kokeilusta saadaan tuloksia, sen piirissä on oltava riittävän paljon ihmisiä eri puolilta Suomea. Lähtökohtana tulee olla satunnaisotanta, jotta osallistujajoukko ei vääristyisi. Ensisijaisesti kokeiluun kannattaa valita osallistujia valtakunnallisella satunnaisotannalla (a), toissijaisesti voidaan toteuttaa myös paikallinen kokeilu (b).

    1. Koko valtakunnasta edustava otanta erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Tällä saataisiin vertailukelpoista tietoa koko maasta ja erilaisista ihmisryhmistä. Otannan tulee olla laaja, jotta ihmiset voidaan jakaa kahtia: kokeilun piirissä oleviin ja verrokkiryhmään. Tulee varmistaa, että kaikki maakunnat ja erikokoiset kunnat tulevat huomioiduiksi.

    2. Edustava otanta yhdeltä tai useammalta alueelta vastaavin periaattein. Alueellinen otanta mahdollistaisi vahvemmin dynaamisten vaikutusten havainnoinnin eli sen arvioinnin, millaisia vaikutuksia perustulolla olisi tietyllä alueella: miten se vaikuttaa elinkeinotoimintaan ja työllisyysasteeseen, miten sosiaalipalvelujen käyttöön jne.

  5. Normit kuntoon. Kokeilulle tulee laatia riittävä lainsäädäntöpohja. Suhde perustuslakiin ja eurooppalaisiin sosiaaliturvan säännöksiin on varmistettava. Perustulon tason ja kokeilun otannan on oltava sellaiset, ettei perustuslain ja ihmisten yhdenvertaisuuden kanssa tule ongelmia.

  6. Kokeilulla luotettavia ja päteviä tuloksia. Kokeilussa tulee noudattaa tieteellisesti päteviä kriteerejä ja hyvän tiedontuotannon periaatteita. Kokeilun riittävän laajuuden turvaamiseksi sille on turvattava riittävät resurssit ja sen on ajallisesti oltava riittävän pitkä. Tavoitteena tulee olla yleistettävä tieto ja sellaiset tulokset, joiden pohjalta voidaan tehdä poliittisia päätöksiä.

  7. Arviointi kunniaan. Jo kokeilun alkuvaiheessa on päätettävä miten kokeilu tullaan arvioimaan ja millaista tietoa on tarpeen kerätä, jotta kokeilusta saadaan riittävät ja pätevät tulokset. Arvioinnista tulee tehdä vastaava projekti kuin suunnittelusta ja esiselvityksestä. Arvioinnissa tulee pyrkiä puolueettomuuteen ja riittävän tiedon tarjoamiseen tulevaa päätöksentekoa varten. Arvioinnissa on kyettävä huomioimaan myös dynaamiset vaikutukset sekä kokeilun keston ja kokeiluluonteen vaikutukset tuloksiin. Arvioinnin tulee olla laaja-alaista ja sisältää muun muassa taloudelliset vaikutukset, vaikutukset työllisyysasteeseen, työllistymiseen ja työpaikkojen vaihtoon sekä yritystoimintaan, vaikutukset palvelujen käyttöön sekä vaikutukset ihmisten koettuun hyvinvointiin.

Kokeilu tarjoaa meille todellisen mahdollisuuden nähdä perustulon vaikutukset ihmisten elämään, työllisyyteen, köyhyyteen ja elinkeinoelämään. Kun hoidamme kokeilun kunnialla, Suomella on taas mahdollisuus olla edelläkävijä hyvän ja joustavan sosiaaliturvan osalta. Sitä tämä maa tarvitsee.

Vihreiden oma perustulomalli (vuodelta 2014) sekä lisätietoa perustulosta löytyy täältä >

Jaa sivu: