Valtuustoaloite / 7.9.2009 Tiina Elo + 14 muuta allekirjoittajaa, Espoo

Espoo-vision mukaan Espoo on vuonna 2020 ilmastonmuutoksen edelläkävijä. Vision toteuttaminen edellyttää huomion kiinnittämistä myös kaupungin ateriapalveluihin.

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Kasvisruoan lisäämisellä joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää Espoon kasvihuonekaasupäästöjä ja ekologista jalanjälkeä.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) julkaiseman selvityksen mukaan karjankasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. FAO:n mukaan eläintuotanto on vastuussa 18 prosentista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Eläinkunnan tuotteiden korvaaminen kasviksilla vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, eroosiota ja vesistöjen rehevöitymistä.

Suomalaisten vuosittainen lihankulutus on kasvanut 1970-luvun alusta noin 30 kiloa henkeä kohden, ja vuonna 2007 söi suomalainen keskimäärin 76 kiloa lihaa. Lihankulutusta on siis varaa hieman vähentää. Vihanneksia ja hedelmiä suomalaiset käyttävät huomattavasti WHO:n asettamaa 400 gramman päivätavoitetta vähemmän. Kasvisten lisäämisestä olisi monia terveyshyötyjä niin yksilölle kuin kansanterveydellekin.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa kasvisruoan todetaan olevan ravitsemuksellisesti yhtä hyvää kuin sekaruoankin. Myös perinteisissä suomalaisissa ruoissa on paljon kasvisruokia.

”Valitse vege” on ympäristöministeriön tukema suomalaisten kansalaisjärjestöjen kampanja trendikkään, ympäristöystävällisen ja maittavan ruoan puolesta. Kampanjassa ovat mukana Fauna ry, Vegaaniliitto ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Maan ystävät. Kampanjassa haastetaan positiivisella tavalla ihmiset miettimään päivittäisten valintojensa vaikutuksia ympäristöön, eläimiin ja hyvinvointiin. Kampanjan tavoitteena on saada Suomen kouluihin kasvisruokapäivä jokaiselle kouluviikolle.

Espoo on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja muutokset ruokahankinnoissa ovat osa tätä työtä. Esitämme, että Espoon kaupunki ryhtyy tarjoamaan kasvisruoka-annoksen ylä- ja lukioasteilla kerran viikossa. Kasvisruoan tarjoaminen kerran viikossa kaikille oppilaille mahdollistaa myös kouluruokailun kustannusten vähentämisen.

Aloite kaatui valtuustossa äänin 40-18. Helsingissä vastaava aloite meni läpi.

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!