Käyttäjän Anni Sinnemäki blogi
Kolme ehdotusta paremmasta Euroopasta
Istuntosalissa keskusteltiin tänään euron kriisistä ja sen mahdollisista ratkaisuista. Huomio jakaantui karkeasti kahteen: niihin toimiin, joita tarvitaan akuutin kriisin taltuttamiseksi ja niihin toimiin, joilla parannetaan Euroopan talouden perustaa pidemmällä aikavälillä.
Mitä hyvänsä tästä kriisistä seuraakin, se ei ole mitään sellaista mitä perussuomalaiset ovat ajaneet. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ole ajaneet mitään vaihtoehtoa tai mitään uutta ratkaisua.
Vaikeat ajat vaativat oikeudenmukaisia päätöksiä
Vaikeina aikoina täytyy tehdä erityisen paljon töitä sen puolesta, että ihmiset voivat sanoa elävänsä oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Oikeudenmukaista on esimerkiksi työttömän perusturvan ja toimeentuloturvan parantaminen tilanteessa, jossa julkisia menoja leikataan. Lue lisää »
Maan kaivaminen Naturan alta
Kaivosyhtiö Anglo-American kertoi aikaisemmin tällä viikolla malmilöydöstään Sodankylän Viiankiaavalta. Esiintymää on jo ehditty kutsua vuosisadan löydöksi ja sen epäillään olevan suurin Euroopassa. Ongelmallisen tilanteesta tekee se, että löydetty malmi sijaitsee soidensuojelu- ja Natura-alueella. Lue lisää »
Yksityisen sektorin vastuu tärkeää
Vihreät ovat kohtuullisen tyytyväisiä eilen huippukokouksessa saavutettuihin päätöksiin. Pidämme hyvänä sitä, että yksityisten sijoittajien velkojen leikkaus on tässä ratkaisussa huomattavasti suurempi kuin mihin heinäkuussa pystyttiin. Lue lisää »
Helsingin tiukka ydinvoimaäänestys
Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti eilen osallistumisesta Olkiluoto 4 -ydinvoimahankkeen suunnitteluun. Valtuutetuista 44 halusi, että Helsinki laittaa 30 miljoonaa euroa ydinvoimalan suunnitteluun, ja 40 ei kannattanut hanketta. Mielipiteet jakautuivat odotetusti. Lue lisää »
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »


