Käyttäjän Heli Järvinen blogi
Laitaatsalmeen järkiratkaisu
Helpotuksen huokaus oli suuri, kun kuulin, että Liikennevirasto on päättänyt rakentaa Laitaatsalmeen 24,5-metrisen sillan. Vaikka se ei ole ihan helppo maisemaan istutettava, takaa se sen, ettei sillan avaamisesta aiheutuvat ongelmat vain siirry kaupungin itäpuolelta länsilaidalle.
Tunnelivaihtoehto olisi ollut ehdottomasti paras vaihtoehto, ja vieläkin maalikon on vaikea ymmärtää, miksi tunneli ei juuri siihen maaperään ja tilaan kallistuksineen onnistu, kun maailmalla erilaisia tunneleita näkee jopa kymmenen kilometrien pituisena kaikenlaisissa maaperissä. Riittävän korkea silta on kuitenkin toiseksi paras vaihtoehto, joka onneksi toteutuu.
Helteiden varjopuolet
Meneillään oleva kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin. Liperissä rikottiin Suomen lämpöennätys ja heinäkuussa oli Ilmatieteenlaitoksen mukaan 30 hellepäivää. Helteen vastapainoksi on myös myrskynnyt.
Lapsetkin lomalle
Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka takaa jokaiselle lapselle oikeuden hoitoon riippumatta vanhempien työ-, opiskelu- tai muusta tilanteesta. Sen sijaan ei ole mitään sääntöä tai lakia, joka takaisi lapselle oikeuden myös lomaan päivähoidosta.
Hätäkeskusuudistuksen pitkittyminen katkaistava
Hätäkeskuslain uudistus vähentää hätäkeskusten määrän 15:stä 6:een. Kaikkein suurin murhe on se, että hätäkeskushenkilökunta on ollut pitkäkestoisen mullistuksen kourissa liian pitkään.
Lähisuhdeväkivalta virallisen syytteen alaiseksi
Kaivattu uudistus lähisuhdeväkivaltaan
Lähisuhdeväkivaltaa vastaan taistelu etenee merkittävästi, kun ensi viikolla saadaan salikäsittelyyn oikeusministeriön odotettu esitys pahoinpitelyjen siirtämisestä virallisen syytteen alaiseksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen tai tekijälle läheiseen henkilöön taikka henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »