Vihreät poliitikot
Anni Sinnemäki
Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnasta. Olen pohtinut taloutta, oikeudenmukaisuutta ja luontoa niin kauan kuin muistan. Tämä intohimo on vienyt minut pölylle tuoksuvista kokoushuoneista ihmeellisiin vanhoihin metsiin ja tehnyt minusta Vihreiden puheenjohtajan vuosiksi 2009 -2011.
Vuonna 1998 olin töissä ympäristöministeriössä, ja Helsingin vihreiden puheenjohtaja Otto Lehtipuu pyysin minua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Ajattelin, että kyllä, lähden, on parempi toimia aktiivisena kansalaisena eikä pelkästään kuluttajana ja jupisijana. Minut valittiin eduskuntaan maaliskuussa 1999 ja olen myös toiminut työministerinä Kiviniemen hallituksessa.
Politiikassa pidän eniten ratkaisuista ja tuloksista, asioiden ajattelemisesta uudelleen ja yhteishengestä. Olen ylpeä johtaessani puoluetta, jonka ihmiset ja aktiivit ovat ahkeria, idealistisia ja itsenäisiä ajattelijoita.
Avustaja: Emma Kari 09 432 3166 emma.kari@eduskunta.fi
Tuoreimmat kirjoitukset
-
YLE Lappi: Täällä Norrbotten - Bertil Isaksson
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 23.5.2012
Tulva käynnissä myös Norrbottenissa. Kaivosalan työvoimatarve vaatii eläkeläiset töihin. Karhut verottavat poronhoitoa. Bertil Isakssonille soittaa Anni Tolppi. Lue lisää »
-
Blogistania: keskustelu Anniina Nurmen kanssa | Olotila
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 23.5.2012
Anniina Nurmen Vihreät vaatteet on informatiivinen blogi ekomuodista ja vaatetuotannosta. Lue lisää »
-
Blogistania: Anniina Nurmi | Olotila
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 23.5.2012
Osa 8. TV2 ke 9.5. klo 19.30. Anniina Nurmen Vihreät vaatteet on informatiivinen blogi ekomuodista ja vaatetuotannosta. Blogistaniassa Anniina tekee kierrätyskoruja kavereiden kanssa. Lue lisää »
-
YLE Lappi: Avantouintikeskus Ounaspaviljongille?
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 22.5.2012
Pitäisikö Rovaniemelle suunniteltu avantouintikeskus sijoittaa Ounaspaviljongille eikä Koskipuistoon? Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Sulo Paksuniemi (kuvassa) on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa hän toivoo kaupungin selvittävän sopisiko Saarenkylässä sijaitseva Ounaspaviljonki... Lue lisää »
-
Sekahaku: 21.5.2012
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 21.5.2012
1. Tulipunaruusut: Kun katseemme kohtaavat 2011 2. Mikko Järvinen: Kevään ensi kukkia 1987 3. Annikki Tähti: Unikuva 1960 4. Markus Allan: Kuinka saatoitkaan 1975 5. Tarja Pyhälä: Savonmuan mambo 1956 6. J. Huimapää ja Tanssiorkesteri: Sambaionova 1989 7. Berit: Keväthaaveita 1977 8. Veikon... Lue lisää »
-
Anaras vuärkkä: Anni Morottaja ja Matti Saijets 1984
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 21.5.2012
14.6.1984 Anarâ? saavah. Anni Morottaja lii ?oddâm ?ouv?jäävrist. Lâi pargost TVH:st. Ánná ii lah jottáám ?kovlâ ko muáddi peeivi. 5.7.1984 Anarâ? ?aavah. Matti Saijets mu?tâl maht sun jo?ettii poostâ Iijävri kuávlust já Kaamasist Utsjuuhan. ?okkim Anja Kaarret Lue lisää »
-
YLE Lappi: Täällä Murmansk - Riina Guseva
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 21.5.2012
Teriberkan eli Turjanperän vanhaan kylään on avattu kalanjalostuslaitos. Kaloista hyödynnetään myös päät ja pyrstöt, ne viedään kuivattuina Afrikkaan. Anni Tolppi soittaa Riinalle Murmanskiin. Lue lisää »
-
Anniina Ballerina: 21.05.2012 06.53
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 21.5.2012
Vanha puu. Anniina on päättäväinen balettia rakastava hiirityttönen, jonka perheeseen kuuluvat äiti, isä, pikkusisko ja isovanhemmat. Lue lisää »
-
Tähtisumua: Tähtisumua. Jake Nyman
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 20.5.2012
1. The Tony Hatch Orchesta: Romeo & Juliet. 2. Ray Adams: Soria Moria. 3. Frank Sinatra: Hear My Song, Violetta. 4. Annikki Tähti: Kuiskaten. 5. Le Quartette Swing Emilie Carrara: Le Charmeur De Serpents. 6. Onni Gideon ja Aloha Hawaiji-yhtye: Tiikerihai. 7. Juha Eirto: Rakastunut nainen. 8.... Lue lisää »
-
Kirjakerho: Naiskertojat: Annie Proulx - Jylhän maiseman kohtalontarinat
Yle Areena | Anni Sinnemäki - 18.5.2012
Kirjallisuustoimittaja, kriitikko Suvi Ahola ja dramaturgi Seppo Parkkinen pohtivat syrjäseutujen amerikkalaisia elämänkohtaloita lännenkulissin takaa. Toimittajana Tarleena Sammalkorpi. Lukijana Rea Mauranen. Lue lisää »
