Ottawan sopimuksesta irtautumisesta

Eduskunta äänestää tänään siitä, palautetaanko henkilömiinat osaksi Suomen puolustusta. Kysymys on perustavanlaatuinen, sillä puoltava päätös tarkoittaisi sitä, että Suomi käynnistää prosessin Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Tarve kumpuaa muuttuneesta turvallisuusympäristöstä: Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 on muuttanut koko Euroopan turvallisuustilannetta. Suomi jakaa yli 1300 kilometriä maarajaa Venäjän kanssa. Suomen liityttyä Natoon, liittokunnan ja Venäjän yhteiset rajakilometrit kasvoivat yli kaksinkertaisiksi aiempaan verrattuna.

Lukuisten asiantuntijakuulemisten, käytyjen keskustelujen sekä perusteellisen pohdinnan päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että tulen äänestämään hallituksen esityksen puolesta. Ajattelen,  että Ottawan sopimuksesta irtautuminen on tarpeellinen toimi Suomen puolustuksen vahvistamiseksi muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Myös Ukrainan sodasta saadut opit viittaavat tähän.

Suomen on jatkossakin puolustettava kaikin voimin kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. Se on pienen maan etu. Suomi jatkaa tukeaan humanitaariselle miinojenraivaustyölle, ja mielestäni tukea tulisi merkittävästi lisätä. Suomen on oltava aloitteellinen aseriisunta- ja rajoitussopimusten edistämisessä myös jatkossa. Lähtökohtaisesti jalkaväkimiinojen valmistus tulisi rajata kotimaan puolustuksen tarpeisiin. Päätöksen irtautua Ottawan sopimuksesta on oltava omaksi turvaksemme, ei kansainvälisen asekaupan lisäämiseksi.

On aivan selvää, että sääntöpohjainen maailma on Suomen etu ja rauha aina tärkein tavoitteemme. Samaan aikaan on kuitenkin myös niin, että itsenäisyytemme lisäksi juurikin sitä rauhaa ja sääntöpohjaista maailmaa on kyettävä puolustamaan myös sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä päättäisi kohdistaa Suomea kohtaan konventionaalisen, eli perinteisen hyökkäyksen.

Lyhyesti kyse on ihmishenkien ja suomalaisen demokratian puolustamisesta. Henkilömiinojen lisääminen puolustusvoimien keinovalikoimaan nostaa pidäkettä Venäjälle hyökätä Suomeen eli osaltaan ehkäisee sodan syttymistä ylipäätään. Jos sotaan kuitenkin jouduttaisiin, annan suurta arvoa sille, että henkilömiinat puolustuksen osana suojelevat suomalaisia sotilaita, jotka ovat meidän kaikkien veljiä, isiä ja tyttäriä. Henkilömiinojen tuoma puolustuksellinen etu suojaa sodan aikana lopulta myös siviilejä sekä itsenäisyyttämme hidastamalla ja torjumalla hyökkääjää.

Päätös on vaikea, mutta Suomen kansan edustajana haluan tehdä ne päätökset, joiden uskon olevan oikeita sen tiedon varassa, jota päätöksenteon tueksi on saatavillani. Oman arvopohjani mukaista on tehdä myös oppositiossa politiikkaa, jonka takana voin olla kaikissa tilanteissa. Puolustukseen liittyvät kysymykset ovat yhteisiä – onhan niissä viime kädessä kyse siitä, miten tätä maata, meidän läheisiämme, demokratiaa ja oikeusvaltiota kyetään puolustamaan pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Perustelen päätöstäni alla.

Mistä Ottawan sopimuksessa on kyse?

Ottawan sopimus on vuonna 1997 solmittu kansainvälinen aseriisuntasopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, varastoinnin, valmistuksen ja siirron, velvoittaa liittyneet valtiot tuhoamaan varastossa olevat miinat määräajassa sekä korostaa uhrien suojelua ja tukee miinanraivausta sodan jälkeen. Sopimuksessa on mukana yli 160 valtiota, mukaan lukien suurin osa EU-maista. Suomi liittyi Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja luopui jalkaväkimiinoistaan vuoteen 2016 mennessä. Ottawan sopimus on mittava menestystarina, jolla on maailmanlaajuisesti kyetty vähentämään miinojen aiheuttamaa kärsimystä siviileille – järkyttävä tosiasia kun on, että tilastojen valossa maailmalla suurin osa uhreista on juuri siviilejä.

Ottawan sopimus on aikanaan laadittu nimenomaan siksi, että jalkaväkimiinat ovat aiheuttaneet merkittäviä humanitäärisiä ongelmia maissa, joissa miinoja on kylvetty summittaisesti.

Jääkö Ottawan sopimuksesta irrottauduttaessa muita miinojen käyttöä rajoittavia sopimuksia voimaan?

Suomen irtautuessa Ottawan sopimuksesta jää voimaan sitoutuminen CCW-sopimukseen (Convention on Certain Conventional Weapons), joka pitää sisällään rajoitteita miinojen käyttöön, kuten miinojen havaitsemiseen ja miinoitettujen alueiden merkitsemiseen. Sopimuksen toinen pöytäkirja kieltää muun muassa havaitsemattomien miinojen käytön, eliniältään rajoittamattomien miinojen käytön ympärimerkityn alueen ulkopuolella sekä velvoittaa miinojen ja ansojen käyttäjän raivaamaan käyttämänsä aseet käyttötarpeen päättyessä. Suomi on ollut muutetun lisäpöytäkirjan jäsen sen hyväksymisestä lähtien ja muuttanut tuolloin jalkaväkimiinojen käytön menetelmiä ja sotilaskoulutusta sopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Suomea sitovat jatkossakin, myös Ottawan sopimuksen irtisanomisen jälkeen, nämä velvoitteet, mikä on erittäin tärkeää.

Voiko sopimuksesta irtisanoutua laillisesti?

Ottawan sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimus on mahdollista irtisanoa ja irtisanominen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua päätöksestä – mutta irtaantumista  ei ole mahdollista tehdä sotatilanteessa.

Suomi toteuttaa Ottawan sopimuksesta irtautumisen sopimuksen ehtojen ja määräysten mukaisesti, laillisesti ja läpinäkyvästi. Sopimuksesta irtautuminen sääntöjen mukaisella tavalla ei siis ole kansainvälisten sopimuksen rikkomista.

Ukrainan sodasta saadut kokemukset ovat saaneet useat EU-maat tarkastelemaan uudelleen suhtautumistaan Ottawan sopimukseen. Liettuan, Latvian ja Viron parlamenteissa on jo tehty päätös Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös Puolan odotetaan irtautuvan sopimuksesta. Se on erittäin valitettava ja epätoivottu kehitys – mutta syyllinen siihen on Venäjä ja sen sotatoimet sekä sen aloittama avoin hyökkäyssota yhtä eurooppalaista itsenäistä valtiota kohtaan.

Miten arvioin Suomen hallituksen prosessia liittyen sopimuksesta irtautumiseen?

Tapa, jolla hallitus on prosessia Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi edistänyt ei ole ollut ollut omiaan herättämään luottamusta ja sitä kritisoin kovasanaisesti.

Oli hallitukselta epäluottamusta herättävää ilmoittaa kantansa sopimuksesta irtautumiseen juuri kunta- ja aluevaalien alla. On selvää, että asiassa ei ollut viikoista tai kuukausistakaan kyse ja sen olisi hyvin voinut hoitaa ilman yritystä kerätä irtopisteitä vaalien alla. Suomella on pitkät perinteet parlamentaarisesta yhteistyöstä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä sekä puolustuspolitiikan saralla ja sitä olisi pitänyt kunnioittaa. Tällä kertaa hallitus ilmoitti tästä asiasta yksipuolisesti ilman parlamentaarista keskustelua etukäteen.

Lisäksi turhauttavaa oli se, miten paljon painetta oppositiosta vaadittiin, että päätökseen liittyvä valmistelutieto saatiin kattavasti kaikkien edustajien luettavaksi. Pitäisi olla itsestään selvää, että näinkin tärkeässä turvallisuuspoliittisessa kysymyksessä tarvittava tieto olisi kansanedustajien käytettävissä ja että Suomen linja pyrittäisiin muodostamaan yhteisesti yli hallitus- ja oppositiorajojen.

Eduskunnassa hallituksen esitys on sinänsä käsitelty asianmukaisesti, parlamentarismia ja oikeusvaltioperiaatetta noudattaen, toki tiiviissä aikataulussa.

Kannan muodostaminen ei ole yksiselitteistä – eikä helppoa

Tyylittömästi hoidetusta prosessista huolimatta on prosessikritiikki yksi asia ja varsinainen äänestyspäätös toinen.

Me edustajat joudumme ottamaan joko-tai-kannan asiassa, jossa ei ole vain yhtä oikeaa näkemystä. Moni meistä haluaisi sekä vahvistaa suomalaista puolustusta tavalla, jota maanpuolustuksen asiantuntijat pitävät perusteltuna, että pitää kiinni siitä, että Suomi pysyy osana kansainvälistä asevalvontasopimusta ja tukee osaltaan näin sääntöpohjaista maailmaa. Kyseessä ei ole helppo valinta.

Ottawan sopimuksesta irtautuminen ei kuitenkaan ole kansainvälisten sopimusten rikkomista, vaan sopimus sallii siitä irrottautumisen – paitsi ei sodan tai konfliktin aikana. Siinä mielessä kyseessä on erilainen tilanne kuin esimerkiksi käännytyslain kohdalla, jota vastustan jyrkästi ja joka on kansainvälisten velvoitteiden vastainen.

Kannan muodostaminen ei ole ollut helppoa, eikä yksiselitteistä. Asiaan ei ole oikeaa vastausta tai lopputulemaa. Painavia ja perusteltuja argumentteja on sekä puolesta ja vastaan. Toivon, ettemme koskaan joudu tilanteeseen, jossa miinojen tuoma lisäarvo sotilaallisessa puolustuksessa joutuisi testatuksi ja toisaalta toivon, että Suomen irtautumispäätös ei tule heikentämään sääntöpohjaista maailmaa, joka ehdottomasti on Suomen kaltaisen pienen maan turva. Tämä riski on olemassa, ja se on sanottava ääneen.

On siis perusteltua ajatella, että sopimuksesta irtautuminen voi vaarantaa Suomen ihmisoikeusperustaisen maineen sekä heikentää Suomen asemaa globaalisti tunnettuna ihmisoikeuksien edistäjänä.  Yhtä lailla on perusteltua ajatella, että miinoilla osana suomalaista puolustusta pyritään turvaamaan ihmishenkiä, Suomen itsenäisen ja vapaan valtion säilyminen sekä sitä kautta ihmisoikeuksia tilanteessa, jossa Venäjä hyökkäisi Suomeen.

Omaa kantaani pohtiessani olen usein palannut Venäjän hyökkäyssodan aikaisessa Ukrainassa näkemääni ja kuulemaani sekä pyöritellyt mielessäni seuraavaa ajatusta: Turvallisuutta ei ole ilman arvoja, ja arvot ilman turvallisuutta ovat haavoittuvia. Tarvitsemme siis molempia.

Vaikka kysymys miinoista ja Ottawan sopimuksesta jakaa suomalaisia – vihreitäkin – toivon, että löytyy myös tahtoa ymmärtää molempia näkökulmia. Se, että vastustaa sopimuksesta irtautumista ja jalkaväkimiinojen palauttamista osaksi puolustusta ei ole kansallisesta turvallisuudesta tai puolustuksesta piittaamattomuutta. Eikä puolestaan se, että äänestää Ottawan sopimuksesta irtautumisen puolesta puolustuksen vahvistamiseksi ole osoitus siitä, ettei pitäisi ihmisoikeuksia tai sääntöpohjaista maailmaa keskeisenä arvona. Vihreät on puolue, jossa ei ole ryhmäkuria ja jossa kyky käydä kriittistä keskustelua eri aiheista puolueen sisällä on suuri vahvuus.

Punnintaa sopimuksessa pysymisen ja irtautumisen välillä 

Puolustusvoimien näkökulmasta henkilömiinojen palauttamiselle on selkeät perustelut. Se vahvistaa Suomen puolustuskykyä. Sopimuksesta irtautumisella on kuitenkin myös muita vaikutuksia Suomen turvallisuuteen ja globaalisti.

Keskeiset irtautumista vastustavat argumentit liittyvät humanitaarisen oikeuden sekä sääntöpohjaisen järjestelmän kunnioittamiseen. Ymmärrän nämä argumentit erittäin hyvin ja pidän niitä perusteltuina.

Punnintaa tehdään kuitenkin tilanteessa, jossa meillä on naapurimaana terroristivaltio, joka  on tällä hetkellä massiivinen sotatalous. Maa, joka käy aggressiivista ja brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa, Euroopassa. Venäjä, jonka tavoite on hakea takaisin suurvalta-asemaa ja strategisia etupiirejä sotilaallistakin voimaa käyttäen. Me tiedämme myös, että Venäjällä on tulevaisuudessa kyky halutessaan koetella myös Natoa – ja me tiedämme, että yli puolet Naton ja Venäjän maarajasta on Suomessa. Naton puolustuskyky ja pidäke muodostuu jäsenmaiden puolustuskyvystä ja Suomella on yhä edelleenkin päävastuu oman alueensa ja pitkän itärajan puolustamisesta.

Ottaen huomioon kiristyneen turvallisuustilanteen ja Venäjän muodostaman uhan, ajattelen, että meillä on oltava paras mahdollinen puolustus, jotta kykenemme itärajalla puolustamaan paitsi itsenäisyyttä ja suomalaisten siviilien ja sotilaiden henkiä ja terveyttä niin myös demokraattista maailmaa, vapautta, oikeusvaltioita ja ihmisoikeuksia. Näistä mistään Venäjä ei piittaa.

Rauhan, aseiden käytön rajoittamisen sekä sääntöpohjaisen järjestelmän tulee jatkossakin olla ensisijaisia tavoitteitamme

On ehdottoman tärkeää, että Suomi sitoutuu sääntöpohjaisen maailman edistämiseen. Pidänkin tärkeänä, että ulkoasiainvaliokunta päätyi mietinnössään vaatimaan, että Suomen tulee osoittaa konkreettisin toimin, että Suomi jatkossakin puolustaa monenkeskistä kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja sen vahvistamista sekä jatkaa aktiivista työtään asevalvonnan- ja aseidenriisunnan saralla kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden edistämiseksi.

Lisäksi kirjaukset ja lausuma siitä, että Suomen tulee jatkaa tukeaan humanitaariselle miinatoiminnalle on ehdottoman tärkeä: humanitaarinen miinatoiminta on ihmishenkiä pelastavaa toimintaa, jonka avulla edistetään konfliktien jälkeistä jälleenrakennusta ja tuetaan turvallisuutta, vakautta ja kehitystä. Toimintaan kuuluu esimerkiksi miinakenttien kartoittaminen ja raivaaminen, miinojen riskeistä kouluttaminen ja miinauhrien avustaminen. Valiokunta korosti lausunnossaan, että näin toimimalla Suomi osoittaa sitoutumisensa edelleen sopimuksen humanitaarisiin päämääriin.

Suomen tulisi olla aktiivinen uusien aserajoitussopimusten edistäjä. Tärkeintä on hillitä joukkotuhoaseita, mutta esimerkiksi autonomiset järjestelmät ja siviiliyhteiskuntaan iskevät kyberaseet ovat monin osin harmaata aluetta sopimusten ja sääntöjen näkökulmasta.

Ukrainan sodasta saadut kokemukset puoltavat jalkaväkimiinojen palauttamista osaksi puolustusta

Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan on muuttanut käsitystä nykyaikaisesta sodankäynnistä. Sota on osoittanut, että monien aiemmin vanhentuneiksi arvioitujen asejärjestelmien (ml. jalkaväkimiinat) käyttö on edelleen tehokasta ja taktisesti perusteltua. Venäjän toimintamalli Ukrainassa perustuu massiiviseen tulenkäyttöön ja laajamittaiseen, tappioista piittaamattomaan jalkaväen käyttöön. Miinoitus on muodostunut sodankäynnin keskeiseksi elementiksi.

Venäjä kehittää ja testaa jalkaväkimiinoja ilman mitään rajoitteita ja käyttää niitä laajasti Ukrainan maaperällä tarkoituksenaan myös siviiliväestön terrorisointi. Ukraina on mukana Ottawan sopimuksessa, mutta Venäjän toiminnan seurauksena Ukraina on ollut pakotettu ottamaan jalkaväkimiinat käyttöön kyetäkseen hidastamaan hyökkääjän etenemistä ja pystyäkseen vähentämään omien taistelijoidensa tappioita. Ukraina ei ole kuitenkaan kyennyt irtautumaan sopimuksesta, sillä se ei ole sallittua kesken sodan.

Suomessa on seurattu tarkasti sodankäynnin kehittymistä Ukrainassa ja reagoitu kehittämällä omaa osaamistamme ja omia kykyjämme vastaamaan paremmin muuttuneita kehityskulkuja. Osana tätä kehitystyötä on Suomessa päätetty panostaa muun muassa lennokkeihin sekä ammustuotannon kapasiteetin kasvattamiseen. Noista päätöksistä poiketen jalkaväkimiinakysymys sen sijaan on huomattavasti monitahoisempi. Ottawan sopimus sitoo siten, että miinojen kehittämistä, tuotantoa ja varastointia ei voi aloittaa ilman sopimuksen pykälien mukaista irtisanoutumista.

Suomen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Jalkaväkimiinojen sotilaalliset hyödyt on tunnistettu nimenomaan asevelvollisuuteen perustuvassa puolustusjärjestelmässämme. Jalkaväkimiinojen tarkoitus on hidastaa hyökkääjän joukkojen etenemistä ja vahvistaa puolustuskykyämme. Jalkaväkimiinat tasoittavat tilannetta puolustajien eduksi ja ovat siis Suomelle yksiselitteisesti puolustuksellinen vaikutuskyky.

Miina ei erota siviiliä sotilaasta – muodostavatko Suomen puolustusvoimien sotatilanteessa käyttävät miinat vaaran suomalaisille siviileille?

Ymmärrän hyvin, että osa vastustaa Ottawan sopimuksesta irtautumista perusteena huoli miinojen aiheuttamasta vaarasta siviileille täällä Suomessa. Siksi on heti alkuun todettava, että miina itsessään ei erota siviiliä sotilaasta, mutta se, miten miinoja käytetään ratkaisee, aiheutuuko sivullisille vaaraa. Globaalisti siviiliuhrit aiheutuvat erityisesti tilanteissa, joissa miinoja on levitetty säännöistä piittaamatta tai niitä tietoisesti rikkoen. Tälläista miinojen terrorikäyttöä Suomen ei pidä tietenkään toteuttaa, eivätkä Suomen puolustusvoimat toimi niin. Tätä myös rajoittaa CCW-sopimus, jonka osapuolena Suomi on myös Ottawan sopimuksesta irtautumisen jälkeenkin.

Suomessa jalkaväkimiinoja käytettäisiin ensinnäkin vain äärimmäisissä tilanteissa, eli sodassa. Jalkaväkimiinoja ei missään tilanteessa asenneta puolustusvoimien toimesta normaalioloissa maastoon vaan kaikki miinat ovat varastoituna koulutus- ja harjoitustoimintaa lukuun ottamatta.  Sotatilanteessa miinoja käytettäisiin tarpeen mukaan, harjoitellusti hidastamaan hyökkääjän etenemistä.  Tälläisessä tilanteessa, jossa Venäjä olisi käynnistänyt sotatoimet Suomea kohtaan, tulisi siviiliväestö olla evakuoituna taistelualueelta eikä siviilien tulisi olla mahdollista liikkua Venäjän hyökkäyksen keskellä maastossa tai Suomen puolustukseksi miinoittamilla alueilla.

Mahdollinen jalkaväkimiinojen käyttö Venäjän etenemisen hidastamiseksi tapahtuisi tarkasti säädellysti ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita noudattaen. Miinojen käyttöä määrittävät ohjeistukset ja koulutus, joiden tavoitteena on minimoida vaikutukset siviiliväestöön ja varmistaa vastuullinen puolustuksellinen käyttö. Suomen puolustusvoimissa sotilaat koulutetaan käyttämään miinoja, miinoitetut alueet on merkitty ja alueet eivät ole tarkoitettu siviileille. Suomalaisessa taistelutavassa miinoitteet merkitään ja mahdollisuus raivata ne tarvittaessa tehokkaasti ja kattavasti pyritään varmistamaan.

Täysin riskitöntä tai siviileille vaaratonta asetta ei ole, eikä sodan sumussa voi mennä takuuseen, että jokaisen miinan sijainti jokaisessa tilanteessa tiedetään. Vastuullisella käytöllä ja koulutuksella tätä riskiä voidaan kuitenkin pienentää huomattavasti.

On myös niin, että jotakuinkin kaikkia puolustusvoimien asejärjestelmiä voidaan käyttää sodan oikeussääntöjen vastaisesti. Emme kuitenkaan ajattele tai suunnittele näin toimivamme – päinvastoin.

Suomessa sodassa miinoja asentaisivat suomalaiset sotilaat – ammattilaiset ja asevelvolliset, tavalliset asiaan koulutetut ihmiset ulkoista uhkaa vastaan. Siviilien suojelu on koko puolustuksen päämäärä ja tämä ajatus ohjaa tietysti myös miinojen käyttöä osana puolustusvoimien sota-ajan toimintaa.

Lopulta Ottawan sopimus ei määrittele sitä, käytetäänkö sotatilanteessa Suomen alueella miinoja. On selvää, että Venäjä tulisi niitä käyttämään, ja Ukrainan sodan kokemusten valossa Venäjä tulisi käyttämään niitä massamaisesti ja siviileistä piittaamattomasti. Omien miinojen raivaaminen on helpompaa kuin vastustajan miinojen, joista ei ole paikkatietoja tai muuta dokumentaatiota. Raivauksen onnistuminen on ykkösprioriteetti, jotta omien joukkojen turvallinen liikkuminen ja rauhan aikana siviilien liikkuminen on turvallista.

Voiko jalkaväkimiinat korvata?

Jalkaväkimiinoista luovuttaessa Suomi on tehnyt korvaavia hankintoja – mutta asiantuntijatiedon perusteella jalkaväkimiinojen tuoma hyöty puolustukseen ei ole korvattavissa sellaisenaan.

Sopimuksessa pysymistä on perusteltu sillä, että on olemassa muita maanpuolustuskeinoja, jotka eivät aiheuta samanlaista riskiä siviileille, kuten tarkasti ohjattavat asejärjestelmät ja elektroninen sodankäynti. Harva asejärjestelmä on itsessään täysin välttämätön saati täysin riskitön. Erilaisia aseita on puolustuksen eri tarpeisiin ja yhdessä ne muodostavat keskenään toimivan kokonaisuuden.

Miinat eivät siis yksin ratkaise kysymystä, kykeneekö Suomi puolustautumaan vai ei. Mutta samalla logiikalla pelkästään yksittäisen aseen välttämättömyyttä tarkastelemalla voitaisiin päätyä esimerkiksi lopputulokseen, ettei rynnäkkökiväärejä tarvita, sillä ne aiheuttavat niin vähän tappioita suhteessa muihin asejärjestelmiin ja eivät siksi ole välttämättömiä. Puolustuskyky on tahdon, taidon ja välineiden muodostama kokonaisuus, ja sen osana miinojakin on nyt punnittava. Niillä voidaan hidastaa hyökkääjän etenemistä, säästää rintamalla olevien läheistemme henkiä ja osana kokonaisuutta niillä voi olla merkittävä rooli sen suhteen, että Suomi kykenee pysymään itsenäisenä, ihmisoikeuksien puolella seisovana demokratiana.

Vihreää lisäluettavaa teemasta:

Saara Hyrkön ja Hanna Holopaisen yhteiskirjoitus Ottawasta
Verden koonti vihreiden kannoista Ottawaan
Pekka Haaviston blogi Ottawasta