Sofia Virran puhe puoluevaltuustossa 17.5.2025

Jonakin päivänä tämän maan lapset tai tulevat sukupolvet tulevat kysymään, miksi ette tehneet enemmän?

He tulevat kysymään, miksi palestiinalaislasten annettiin kuolla? Miksi maailma katsoi sivusta kun kokonainen kansa ajettiin nälkäkuoleman partaalle? Miksi kansainvälinen yhteisö istui katsomossa kun Israel tappoi yli 50 000 ihmistä ja toteutti kansanmurhaa sekä valmisteli etnistä puhdistusta?

He tulevat kysymään miksi Suomi ei tunnustanut palestiinan valtiota? Miksei lopettanut asekauppaa? Miksi Suomi ei tehnyt enemmän?

Miksi, miksi, miksi.

Eikä siihen ole vastauksia. Ei ole mitään, mikä oikeuttaisi hiljaisuuden tai ponnettomuuden puolustaa nälänhädän partaalle ajettua, sotatantereella hengestään taistelevaa kansaa. Ei ole vastausta sille, miksi ihmisyys petti. Ei sille, että on ilmiselvää, että maailma olisi toiminut toisin jos kyseessä olisi ollut jokin valkoinen, länsimainen kansa.

Se tuska, jota jäljellä olevat lapset gazassa kokevat on jotakin sellaista, ettei kukaan meistä pysty edes kuvittelemaan. Se kauhu, jota lastensa puolesta kamppailevat vanhemmat kokevat, ovat jotakin sellaista, mitä kenenkään ei missään koskaan tulisi joutua kokemaan. Se hiljaisuus, joka särkee korvia on jotakin niin anteeksiantamatonta, ettei sille löydy sanoja.

Palestiinan suhteen koko maailma, Suomi mukaan luettuna on anteeksiantamattomalla tavalla myöhässä. Kun Gaza on pommitettu maan tasalle, kymmeniä tuhansia kuollut ja kansanmurha käynnissä. Ja nyt Israelin tuhoisa politiikka jatkuu, salailematta ja peittelemättä tavoitetta etnisestä puhdistuksesta.

Ketään menetettyä ei saa takaisin. Maailma on odottanut “oikeaa hetkeää” toimia, mutta se olisi ollut jo kauan sitten. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pitäisi toimia nyt.

Me Vihreät olemme vaatineet ja vaadimme toimia.

Suomen tulee tunnustaa Palestiinan-valtio

Suomen tulee ilmaista vahva tuki kahden valtion mallia edistävälle Kairon suunnitelmalle

Suomen tulee ilmoittaa osallistuvansa korkean tason delegaatiolla, eli pääministerin johdolla, kahden valtion mallia edistäviin Ranskan ja Saudi-Arabian suunnittelemiin kokouksiin

Suomen tulee tuomita Israelin toimet vakavimmin mahdollisin sanakääntein niin julkisesti kuin Israelin suurlähettilästä puhuttelemalla.

Suomen tulee ajaa unionin sisällä EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen keskeyttämistä

Suomen ei tule solmia uusia asekauppoja Israelin kanssa vaan käynnistää Israel-riippuvuuksista irtautuminen välittömästi

Suomen tulee käyttää kaikkia käytössä olevia diplomaattisia ja kansainvälisen oikeuden mukaisia keinoja palestiinalaisten kansanmurhan pysäyttämiseksi ja etnisen puhdistuksen estämiseksi.

Sillä tulitauko tulee saada välittömästi.

Humanitaarisen avun pääsy Gazaan on saatava välittömästi.

Kansainvälisen yhteisön on autettava siviilejä, turvattava sairaalahoitoa ja alueen jälleenrakentamista.

Ja Israelin on jouduttava vastuuseen teoistaan. Tarvitaan perusteelliset ja puolueettomat tutkimukset sotarikoksista.

Sillä hiljaisuus ei ole vaihtoehto.

Ja uskon, että pääministeri Orpo ja ulkoministeri Valtonen kyllä tietävät sen. Mutta tieto ei riitä, jos ei tee mitään. Toivon, että suomalaiset puheenjohtajat voisivat seistä näiden vaatimusten takana yhdessä, samassa rivissä. Historian oikealla puolella.

ARVOISA PUOLUEVALTUUSTO

Tämä on meille tällä kokoonpanolla viimeinen yhteinen kokous – ja on aika kiittää.

Kiittää siitä työstä, mitä olemme yhdessä viimeiset kaksi vuotta tehneet sen osoittamiseksi, että vihreät eivät anna periksi.

Me emme anna periksi, sillä ne asiat joiden puolesta me taistelemme, joita me puolustamme, joita me haluamme edistää ja rakentaa ovat liian tärkeitä.

Kun meiltä on kysytty, mihin vihreitä tarvitaan me olemme vastanneet ja vastaamme, että puolustamaan ilmastoa ja luontoa. Uudistamaan tätä maata tutkittuun tietoon pohjaten mutta tavalla, jossa ketään ei jätetä matkasta. Että vihreitä tarvitaan olemaan se rohkea liberaali voima, joka seisoo tasa-arvon, ihmisten yhdenvertaisuuden ja toivoa tuovan politiikan puolella.

Kun viimeksi kokoustimme sanoin, että tämän kevään kovin taisto käydään vihreiden ja perussuomalaisten välillä siitä, mikä on tämän maan neljänneksi suurin puolue kuntavaaleissa ja sanoin, että me voitamme kunhan annamme kaikkemme.

Kunhan uskallamme seistä niiden arvojen puolella, joihin me uskomme. Sillä ei kyse ole puoluebrändien taistoista vaan siitä, minkälaisille arvoille suomalaiset äänensä antavat.

Ja hyvä joukkue, me uskalsimme. Me uskalsimme olla vihreitä ajassa, jossa sitä on haastettu.

Me uskalsimme sanoa, että ei ole oikein kyykyttää maahanmuuttajia tai että ei ole hyväksyttävää, miten hallituksen toimesta tässä maassa kansaa jaetaan kahden kerroksen väkeen.

Me haastoimme sote-sekoilusta ja me kysyimme kerta toisensa jälkeen, missä on hallituksen luonto- ja ilmastotoimet.

Me ei säikähtäneet vaikka niskaamme soviteltiin jälleen häviäjän viittaa emmekä me pelänneet puolustaa vähemmistöjä tai lähteneet liudentamaan kantojamme vain, jotta olisimme enemmän samassa suunnassa kuin muut.

Meidän suuntamme kun ei ole sama kuin se vallitseva kehitys jota nyt näemme kansainvälisesti mutta myös Suomessa tapahtuvan. Meille arvot eivät ole kaupan. Me emme laske milloin kannattaa puolustaa ihmisoikeuksia galluppien valossa ja millon ei vaan me tiedämme seisovamme niiden takana aina. Me emme puhu vähemmän luonnosta ja ilmastosta vain koska muut tekevät niin – vaan me puhumme entistäkin lujempaa, sillä me tahdomme yrittää tehdä oikein, tavalla, joka turvaa elämää sukupolville myös meidän jälkeemme.

Me seisoimme vihreän värin takana.

Teimme sen yhdessä ja ylpeydellä.

Halusta tehdä oikein.

Ja se toimi.

Suomalaiset äänestivät vihreät arvot ohi taantumuksen ja nousimme jälleen neljänneksi suurimmaksi kuntapuolueeksi.

En ole varmaan koskaan saanut yleisöltä niin paljon positiivista palautetta ympäri Suomen kuin sen Ylen kolmoistentin jälkeen jossa olin puolustanut niin lapsia kuin nuoria, hoitoonpääsyä ja koulutusta mutta myös susia ja kasvisruokaa, inhimillistä maahanmuuttoa ja ilmastoystävällistä liikennepolitiikkaa.

Ja se osoitti sen mihin olen uskonut koko ajan, meidän viestillemme on tilausta.

Ja me ajoimme bussimme keskelle sote-politiikan kenttää ja osoitimme, että me ymmärrämme minkälaisten haasteiden kanssa suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa kamppaillaan ja että meillä on ratkaisuja hoitoon pääsyn parantamiseksi sekä ammattilaisten jaksamisen vahvistamiseksi. Me toimme kuuluviin kansan viestejä, uskalsimme puolustaa lapsia ja nuoria vaikka sille koitettiin naureskella.

Ja rakkaat vihreät,

Me voitimme aluevaaleissa, me saimme lisää paikkoja ja olimme vaalien suurin nousija suhteellisesti.

Haluan tällä kaikella muistuttaa, että Vihreät ovat vahva silloin kun uskallamme olla sitä mitä olemme. Kun uskallamme paljastaa hallituksen sumutuksen ja tuoda omat ratkaisumme näkyviin. Kun kestämme sen, ettemme ole aina kaikesta keskenämme samaa mieltä. Kun uskomme siihen, että tulevaisuus todella voi olla parempi ja että muistamme, että jokainen sana ja teko rakentavat toivoa ja tulevaisuutta.

Minä uskon, että kun jatkamme näin niin lähdemme kahden vuoden päästä vahvana joukkueena eduskuntavaaleihin. Ja kun silloin iskemme suuremman vaihteen silmään, tulemme tekemään tuloksen, jota harva olisi uskonut. Me tulemme tekemään lujaa työtä, jotta Vihreät ovat se puolue, joka tulee olemaan seuraavien hallitusneuvotteluiden aikaan vaa’ankieliasemassa sen suhteen, mille arvopohjalle ja mihin suuntaan tähän maahan hallitusta kyetään muodostamaan. Liberaaliin vai konservatiiviseen, avoimeen ja sisäänpäin käpertyvään, ilmasto- ja luontopositiiviseen vai ei.

Me teemme sen, koska tämä maa tarvitsee vihreitä. Tarvitsee puolueen, joka ei revi, vaan rakentaa. Joka uudistaa – mutta ei unohda ketään. Joka ei myy periaatteitaan kannatuskäppyrän takia, vaan puolustaa oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja kestävää tulevaisuutta kaikissa oloissa.

Joukkuetta, joka ei jää jarruttamaan, vaan etsii ratkaisuja. Puoluetta, jota ei sido perinteisen oikeiston tai vasemmiston painolasti – meillä on vapaus tehdä politiikkaa tutkitun tiedon, inhimillisyyden ja kestävyyden pohjalta.

ARVOISA PUOLUEVALTUUSTO

Huolimatta kevään onnistumisista tiedän, että moni teistäkin kamppailee turhautumisen ja avuttomuuden tunteen kanssa: Suomessa on hallitus joka heikentää tätä yhteistä kotimaata jakamalla ihmisiä leireihin ja syventämällä kuiluja ihmisryhmien välillä.

Hallitus joka tietoisesti lisää päästöjä, heikentää suurpetojen suojelua ja flirttailee kaivoshankkeen kanssa kolmesti suojelulle alueelle.

Hallitus, jolta näimme aivan käsittämättömän takinkäännön kun se hylkäsi omat taloustavoitteensa ja ryhtyi jakamaan rahaa veronkevennyksiin – perumatta kuitenkaan ainuttakaan leikkausta suomalaisten koulutukseen tai hoitoon pääsyyn.

Loppukin uskottavuus talouspuheesta suli ja kulissit kaatuivat paljastaen sen minkä me kokoajan tosin tiesimme: tälle hallitukselle vain kokoomuksen eturyhmillä on merkitystä.

En voi edes kuvitella miten pahalta se tuntuu jokaisesta pienituloisesta suomalaisesta, jolta on leikattu väittäen, että on vain pakko ja joka on nyt menettänyt kotinsa tai työnsä ja katsoo uutisista, miten samat ministerit jotka ensin poseerasivat saksien kanssa hehkuttavatkin löytyneitä miljardeja rikkaimmille.

Vaikka eihän niitä löytynytkään. Hallitus vain otti pikavipin ja jatkoi suomalaisten sumuttamista puheiden ja tekojen ristiriidalla.

ARVOISA PUOLUEVALTUUSTO

Suomi on pieni maa myrskyävässä maailmassa – mutta me emme ole irrallaan kaikesta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Ja halutessamme me voimme olla kokoamme suurempi.

Aikaamme haastaa niin ilmastokriisi kuin kiristynyt turvallisuusympäristö, anti-gender-liikehdintä, talousvaikeudet, luontokato, väestön ikääntyminen, nuorten pahoinvointi ja oppimistulosten lasku on todettava, että päätöksentekoympäristö ei todella ole helppo. Asiaa ei helpota se, että moni aikamme suurimmista kysymyksistä ei tunne valtionrajoja.

Mutta se, että jokin on vaikeaa, ei ole syy jättää sitä tekemättä. Se, että tulevaisuus on sumuisa ei ole syy olla yritämättä rakentaa valoa eteenpäin.

Pää on pidettävä kylmänä – mutta hyvin tietoisena siitä, minkälaista yhteiskuntaa kaiken kriisipuheen keskellä haluamme rakentaa?

Yhteiskuntaa kun ei rakenneta vain tulipaloja sammuttamalla tai kriisistä toiseen ajelehtimisena. On oltava jaettu tilannekuva siitä, mitä Suomen halutaan vuonna 2040-olevan ja millä keinoin sellainen Suomi tavoitetaan.

Me Vihreät haluamme, että Suomessa on vuonna 2040 turvallista. Että olemme vahva pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta 2.0 – sellainen, jossa on koulutukseen ja oppimisen edellytyksiin panostamalla onnistuttu tavoittamaan vähintään 60 prosentin korkeakouluaste.

Joka tunnetaan maailmalla kestävyysmurroksen edelläkävijänä, maana johon investoimisesta vastuulliset yritykset kilpailevat ja maana, joka tunnetaan reiluista työehdoista ja työoloista aina sotesta teollisuuteen.

Suomena, joka saavutti hiilinegatiivisuuden nopeammin kuin oli suunniteltu ja pysäytti luontokadon kotimaisessa luonnossaan – johon on matkustettu ympäri maailman oppimaan ja katsomaan minkälainen todella on se ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä yhteiskunta.

Yhteiskunta, jossa ei ole hyviä ja huonoja asuinalueita – on vain lapsiystävällisiä, hyvää arkea mahdollistavia asuinpaikkoja, joissa eri tulotason omaavat ihmiset tervehtivät toisiaan naapureina. Jossa apua saa ja hoidon jatkuvuus, jossa on vahva kansalaisjärjestökenttä ja Euroopan menestyneimmät luovat alat sekä monipuolisin kulttuuritarjonta.

Ongelma on, että vaikka meillä on kaiken sumuisuuden keskellä päämäärä – ei sellaista maata johtavalla hallituksella tunnut olevan.

Pääministeri Orpo ei ole kyennyt kertomaan suomalaisille minkälaista Suomea hänen hallituksensa rakentaa.

Ja kun tämä visio puuttuu on päätöksenteko poukkoilevaa ja sekavaa. Silloin kun vaarana, että tarkoittamatta olemassa olevat kriisit eivät tule ratkaistuiksi vaan ne syvenee – ja synnyttävä uusia kriisejä. Tai johtaa tilanteeseen, jossa kriisipuheen varjolla itseasiassa oikeutetaan sellaistakin päätöksentekoa, jossa tutkittu tieto ohitetaan, ihmisoikeuksia poljetaan ja kriisejä käytetään keppihevosena ideologisten tavoitteiden edistämiseksi.

Ja arvon puoluevaltuusto,

juuri tältä Suomen hallituksen toiminta minun silmiini näyttää.

Orpon hallituksen politiikkaa näyttäytyy ideologisena sekoiluna, jota ohjaavat eturyhmät tutkitun tiedon sijaan.

Me emme ole saaneet vastauksia siihen, miten hallitus aikoo vastata väestön ikääntymiseen?

Emme siihen mitä tehdään kun täysin riittämättömät ilmastotoimet johtavat maatalouden olosuhteiden heikentymiseen kuivuuden myötä?

Miten sote-palvelut laitetaan kuntoon, olemme vain kuulleet miten niistä leikataan?

Ja ei, emme me ole kuulleet miten tähän maahan saadaan kasvua, olemme vain kuulleet, miten tässä maassa jaetaan veronkevennyksiä vailla taetta siitä, että ne tuottaisivat mitään muuta kuin loven valtion tulopohjaan.    

Oppositiosta katsottuna näyttää siltä, ettei hallituksella ole mitään pitkän linjan suunnitelmaa. Näyttää siltä, että Suomi-laiva seilaa myrskyävällä merellä ilman kurssia.

Vai onko sittenkin niin, että ruorissa kyllä on kapteeni, mutta suuntaa ei suomalaisille haluta kertoa. Onko niin, että hyvinvointivaltio ajetaan tietoisesti karille, jotta veronmaksuhalukkuus laskee, veroja voidaan jatkossakin keventää ja palveluista leikata kun siirtymä oikeistolaiseen “jokainen pärjätköön omillaan” – ajatteluun on vallassa?

Me emme halua olla seuraava Yhdysvallat. Me emme halua olla sellainen maa, jossa kyllä kauniisti puhutaan siitä, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa aivan kuten Yhdysvalloissa myytiin ajatus amerikkalaisesta unelmasta, mutta jossa todellisuudessa tehdään sellaisia poliittisia valintoja, jotka pahimmillaan ajavat ihmiset kahden kerroksen väkeen, menestyjiin ja heihin, joiden annetaan tippua.

Meillä ei Suomena ole vaaraa sellaiseen kehitykseen.

Ei talouden, ei hyvinvoinnin ei turvallisuuden näkökulmasta.

Suomi pärjää vain silloin kun olemme yhtenäinen, toisistaan huolta pitävä ja erilaisista taustoista ponnistaville mahdollisuuksia rakentava, kansainvälinen maa.

Tällaista kehitystä hallitus ei edusta.

Toinen hallituksen tunnusmerkki on hiljaisuus – hiljaisuus, juuri siellä, missä pitäisi pitäisi pitää ääntä, tehdä tekoja.

Missä ovat hallituksen teot ilmastokriisin tai luontokadon torjumiseksi? Miksi Gaza mainitaan vain sivulauseessa, vaikka maailma näkee kansanmurhan tapahtuvan silmiemme edessä? Miksi valokeilassa ovat veronkevennykset mutta hiljaisuus peittää alleen tulevaisuuden työvoimapulan tai koulutuksen, nuorten itsemurhat tai huumekuolemat?

Tätä hiljaisuutta voi kutsua vain yhdeksi asiaksi: strategiseksi hiljaisuudeksi.

Tietoiseksi valinnaksi väistää vaikeita päätöksiä, ohjata huomio ja valokeila vain itselle edullisiin asioihin. Se ei ole vastuunkantoa – se on sen pakoilua. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Enkä väitä, että kaikki Suomen ongelmat johtuisivat vain Orpon hallituksesta.

Mutta väitän, että Suomen ongelma on olla kroonisesti myöhässä. Tutkijat ovat jo ajat sitten puhuneet päästöjen vähentämisen tarpeesta esimerkiksi liikenteessä tai maataloudessa – mutta tarpeeksi ei ole tehty. On kokoajan tiedetty, että väestö ikääntyy, mutta sote-uudistuksen aikaansaamiseksi meni lähes kaksi vuosikymmentä. Tuottavuus ja oppimistulokset ovat laskeneet jo pitkään ja silti koulutuksesta on leikattu. Tulevaisuuden paheneva työvoimapula on tiedossa mutta silti perussuomalaisille flirttailemalla maahanmuuttoa vähennetään. Ja sisäistä turvallisuutta horjutetaan eriarvoisuutta lisäämällä vaikka jokainen ymmärtää, että kokonaisturvallisuudesta on turha puhua, jos ajaudumme tilanteeseen, jossa yhä useampi on yhteiskunnan laidoilla.

Enkä malta olla vielä esimerkkinä mainitsematta, että kaikki muistavat miten korona pysäytti koko Suomen ja miten sen hintaa maksavat esimerkiksi lapset ja nuoret edelleen. Ja silti! Silti esimerkiksi turkistarhaukselle ei saada loppua vaikka kokoajan tiedetään, että riskit uusiin pandemioihin ovat olemassa mutta uhat ohitetaan olankohautuksella. Hiljaisuudella. Ei saada tehtyä niitä ratkaisuja jotka olisi tarvittu jo kymmenen vuotta sitten vaan samoja virheitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, herätään vasta, kun on jo aivan liian myöhäistä.

Ja kuka nostaisi kissan hännän jos ei kissa itse.

Olen niin ylpeä siitä, että saan johtaa liikettä, jolla on nimenomaan juuret siinä, että Vihreät on aina ollut valmiita tarttumaan haasteisiin niin maton alle lakaisemisen sijaan, me olemme olleet valmiit katsomaan maailma ilman filtteriä, tuomaan esiin asioita rehellisen raa’asti, myös silloin, kun se ei ole ollut suosittua, koska se on ollut oikein.

Me Vihreät emme suostu pelon politiikkaan. Emme hyväksy vaikenemista siellä, missä pitäisi puhua. Emmekä aio jäädä katselemaan, kun tulevaisuutta horjutetaan lyhytnäköisten päätösten voimalla.

Meidän tehtävämme on olla voima, joka nostaa katse kauemmas. Kirittää tätä yhteiskuntaa ottamaan opikseen ja kasvamaan vahvemmaksi, olemaan ajoissa. Reaktiivisen kriiseihin vastaamisen sijaan ja rinnalla, kuuntelemaan tutkijoita ja ennakoimaan, ennaltaehkäisemään ja nostamaan kunnianhimontasoa.

Olen puhunut jo pitkään, mutta haluan sanoa vielä teistä jokaiselle, että kun työnne tässä huoneessa päättyy jatkuu se muualla. Pitäkää kiinni rohkeudesta tuoda ratkaisuja aina kulutuksen kohtuullistamisesta perustuloon, lastensuojelun vaikuttavuuden lisäämisestä maatalouden kannattavuuteen sekä syrjäytymisen ehkäisystä kansalaisjärjestökenttää vahvistamalla aina yritysten toimintaedellytysten parantamiseen.

Muistakaa, että te olette se korvaamaton voima, joka tekee työtä, jotta jokaisella olisi oikeus rakastaa ketä haluaa tai kokea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kun on.  Me olemme se voima, joka ainoana on kovankin paikan tullen ole valmis pitämään ilmaston ja luonnon puolta.

Vihreät on täällä tekemässä työtä, jotta tulevaisuus olisi hyvä ja turvallinen jokaiselle. Me olemme osoittamassa, että olemme saamamme luottamuksen arvoinen, rohkea ja peloton toimija.  Me näytämme, että politiikka voi olla enemmän kuin reaktiota. Se voi olla rohkeutta katsoa eteenpäin – ja johtaa.

Ja rakkaat ystävät,

me näytämme esimerkillä, että politiikkaa voi tehdä joukkueena.

Kuten alussa totesin, tämä on viimeinen yhteinen kokouksemme.

Kiitän lämpimästi koko valtuustoa kuluneesta kaudesta: kiitos, että olette ja olette vihreitä. Kiitos, että olette osaltanne laajentaneet mielikuvaa meistä. Kiitos kun olette tuoneet tärkeitä huomioita keskusteluun ja kirittäneet puoluejohtaja tiukasti mutta rakentavasti.

Kiitos puheenjohtajisto Riina, Allu ja Iiris.

Teidän kanssa on ollut hyvä tehdä työtä. Olette minua vankemman kokemuksen puolueesta omaava trio, tehokolmikko, jonka työtä minä ja koko puolue arvostamme valtavasti.

Toivon, että yhteistyö jatkuu muissa merkeissä.

Pyydetään siis lavalle Riina, Allu ja Iiris!

Pakko tässä kohtaa kiittää lämpimästi myös sihteerinä kaikissa kokouksissa toiminutta ja kaikista käytännön asioista huolehtivaa Rustoa, kiitos!