Vihreän eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen vastaus vetoomukseen asekaupan lopettamiseksi Israelin kanssa
Vihreä eduskuntaryhmä ja puoluehallitus kiittävät vetoomuksen tekijöitä tinkimättömästä sitoutumisesta palestiinalaisten ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Keskustelu aiheesta vahvistaa puolueen yhteistä linjaa palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustamiseksi.
Israel toteuttaa tällä hetkellä palestiinalaisten kansanmurhaa. Tilanne Gazassa on kauan sitten ylittänyt katastrofaalisen. Israelin maahyökkäys Gazaan, jatkosuunnitelmat häätää palestiinalaiset Gazasta ja perustaa uusia, laittomia siirtokuntia ovat selkeitä osoituksia Israelin jatkuvasta aikeesta tuhota palestiinalaiset kansana ja viedä sen alueet. EU:lla ja Suomella on paitsi moraalinen, myös kansainvälisen oikeuden mukainen velvollisuus tehdä kaikkensa kansanmurhan estämiseksi. Suomen hallituksen tähänastiset toimet ovat täysin riittämättömiä.
Vetoomuksessa on perustellusti nostettu esiin erityisesti kysymys Daavidin lingosta eli Suomen korkeatorjuntakyvyn ilmatorjuntajärjestelmän hankinnasta. Kyseinen hankintapäätös on tehty edellisellä hallituskaudella suorituskykyarvion perusteella ja silloiseen Lähi-idän poliittiseen tilanteeseen perustuen. On selvää, että tänä päivänä – Israelin toteuttaessa palestiinalaisten kansanmurhaa – hankinnassa päädyttäisiin eri lopputulokseen. Hankintasopimuksen tekeminen kansanmurhaa suorittavan valtion kanssa ei ole moraalisesti hyväksyttävää.
Koska hankinnan loppuun viemiseen voi myös liittyä turvallisuuspoliittisia riskejä, Vihreiden toimesta puolustuspoliittisen selonteon mietintöön lisättiin eduskuntakäsittelyssä kirjaus, jossa tunnistetaan asejärjestelmien hankintaan ja käyttöön liittyvien riippuvuuksien aiheuttamat riskit Suomen turvallisuudelle ja sitoudutaan minimoimaan niitä. Olemme edellyttäneet näiden riskien tunnistamista ja analysointia myös vireillä olevista hankinnoista, kuten Daavidin lingosta. Riippuvuuden syventäminen kansanmurhaa toteuttavaan valtioon on myös turvallisuuspoliittisesti ongelmallista.
Näistä syistä vaadimme hankinnasta luopumista heti kun korvaava, yhtä tehokas järjestelmä on löydetty.
Olemme vaatineet hallitukselta selvitystä ilmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn vaihtoehdoista Daavidin lingolle. Vetoomuksessa esitetään prosessia korvaavan järjestelmän hankkimiseksi. Selvityksen jälkeen tällainen prosessi voisi käynnistyä.
Käytännön tasolla asiaan liittyy monia kysymyksiä ja näkökulmia, joista olisi tärkeää saada luotettava asiantuntija-arvio poliittisen päätöksenteon tueksi: Millainen vaikutus Suomen puolustuksen suorituskykyyn hankinnan perumisella olisi? Millä aikataululla mahdollinen korvaava järjestelmä saataisiin toimintaan ja minkälainen suorituskykyvaje mahdollisesta viivästymisestä aiheutuisi? Millaista taloudellista hyötyä kaupan perumisella voisi olla Israelille, ja mitkä olisivat vaihtoehtoisen järjestelmän kustannukset ja mahdolliset sopimussakot Suomelle? Millaisia riskejä Daavidin lingon hankintaan liittyy nykyisessä, merkittävästi muuttuneessa globaalissa tilanteessa?
Täysin korvaavaa järjestelmää ei hankintahetken tietojen valossa ollut saatavilla. Aikoinaan kahdeksan vuoden hankintamenettelyssä eurooppalaisten valmistajien vaihtoehdot jäivät lukuisilla kriteereillä suorituskyvyltään kahden israelilaisen järjestelmän taakse. Haluamme punnita huolellisesti, millaisia vaikutuksia kaupan perumisella on Suomen ilmapuolustukseen tilanteessa, jossa Venäjän aiheuttama sodan uhka on ajankohtaisempi kuin aikoihin. Vaikka Suomeen ei juuri nyt kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, on tehtävänämme huolehtia Suomen puolustuksen turvaamisesta ja sitä kautta mahdollisimman monien ihmishenkien säästämisestä myös siinä tilanteessa, että Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.
Vihreät poliitikot toimivat sitkeästi ja aktiivisesti kansanmurhan pysäyttämiseksi. Olemme käyttäneet käytössämme olevia oppositiopuolueen työkaluja (mm. suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, keskustelu- ja lakialoitteita, julkisia puheita, tiedotteita, haastatteluita ja kahdenvälisiä keskusteluita) painostaaksemme hallitusta toimimaan oikein. Olemme vaatineet Palestiinan valtion tunnustamista, laajoja ja painavia pakotteita Israelia kohtaan, Suomen liittymistä Israelia vastaan nostettuihin kanteisiin, tuontikieltoa miehitetyiltä alueilta, suurlähettilään puhuttelua, EU-Israel-assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä, Israelin asettamista kauppasaartoon sekä Israelilta ja muilta ihmisoikeuksia rikkovilta mailta aseiden ostamisen kieltämistä lailla. Lisäksi olemme esittäneet Gazaan annettavan humanitaarisen tuen lisäämistä ja potilaiden evakuointia Gazasta Suomeen hoidettavaksi.
Jatkamme kaikkien näiden asioiden vaatimista hallitukselta ja työskentelemme niiden puolesta eduskunnan valiokunnissa ja verkostoissa sekä yhteistyössä kansainvälisten kollegoidemme ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.