Ydinaselait eivät voi olla hallituksen pikkupolitikoinnin asia

Viime viikolla Orpon hallitus ja sen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ilmoittivat aikeistaan poistaa kokonaisuudessaan ydinenergialaista rajoitteet ydinaseiden käytön, sijoittamisen ja kuljetuksen osalta Suomessa. Jäljelle jäisivät enää rikoslain alaiset rajoitteet estämään mm terroristisia tarkoituksia. Muutos on järisyttävän suuri, eikä sen valmistelu ainoastaan hallituksen toimesta ilman opposition mukaanottamista täytä mitenkään näin keskeisen turvallisuuspoliittisen kysymyksen käsittelyn vaatimuksia. Vasta jälkikäteen ilmaistu Orpon hallituksen vastaantulo esittää poliittista julistusta korvaamaan lakikielto rauhan ajan osalta ei riitä poistamaan muutoksen riskejä. Rajoitusten poistaminen on iso riski Suomen turvallisuuspoliittiselle asemalle ja luo tarpeetonta ydinasevarustelun eskalaation riskiä Suomen lähialueilla. Suomen säilyttäminen ydinaseettomana alueena lain pohjalta rauhoittaa ydinaseiden käytön riskiä. Siksi vihreät ei kannata tällaista laajamittaista muutosta.

Suomen historiallinen kanta ydinaseisiin on ollut osaltaan edistää ydinaseiden käytön riskin vähentämistä. Suomi on edistänyt ydinaseriisuntaa ja tarjonnut siihen liittyvä asiantuntijaosaamista ja valvontaa valtioiden välisissä kansainvälisissä neuvotteluissa ja järjestöissä. Kylmän sodan aikana tunnettiin hyvin ydinaseiden käytön ja eskalaation riskit, ja Suomessakin oli paljon tähän liittyvää asiantuntemusta yliopistoissa ja viranomaisissa. Nyt ydinaseisiin liittyvien riskien tutkimus ja osaaminen on jäänyt viime vuosikymmenien aikana vähälle huomiolle, mikä näkyy Suomen tämänhetkisessä keskustelussa aiheesta.

Ydinaseista ei voi keskustella samalla tavalla kuin perinteisen sotilaallisen varustautumisen tai muun sotilaallisen aseiden käytön riskeistä. Suomalaisten poliitikkojen into paikata aiempien vuosikymmenien virheitä suhteessa Venäjän aiheuttamaan turvallisuuspoliittiseen riskiin on johtanut varsin yksisilmäiseen keskusteluun, jossa varustautuminen on aina hyvä asia. Vihreät Heidi Hautalan johdolla ovat varoittaneet Venäjän aggressiivisen sotapolitiikan riskeistä jo vuosikymmeniä. Silti ydinaseiden osalta on pidettävä nyt maltti mielessä, eikä antaa tunteiden viedä riskialttiiseen varustelukierteeseen. Keskustelu vaatii syvällisempää näkökulmaa, ja keskustelussa on kuultava sotilaiden, poliitikkojen, turvallisuusasiantuntijoiden ja puolustusviranomaisten lisäksi myös laajempaa asiantuntemusta mm rauhantutkijoiden ja kansainvälisen politiikan tutkijoiden osalta.

Ydinaseet ovat tuomiopäivän aseita, jotka tappavat laajamittaisesti siviilejä. Ydinaseiden ihmishenkiä vaarantava tuhovaikutus ulottuu satojen kilometrien alueelle iskukohteesta ja haitat ovat mittavia vuosikymmenten ajan. Jo yksittäisellä, vahingossakin tapahtuvalla ydinräjähdyksellä on katastrofaalisia seurauksia siviileille, minkä takia ydinaseiden käytön voi katsoa olevan kansainvälisen oikeuden pohjalta laitonta jo nykyisellään. YK:ssa on saanut myös merkittävää tukea ydinaseiden kattava kieltosopimus, joskin Nato-maat ja ydinasevaltiot ovat pysyneet ymmärrettävästi sen ulkopuolella.

Edes taktiset ydinaseet eivät ole vailla tällaisia laajempia riskejä, ja niiden käyttöön liittyy välitön ydinasekonfliktin laajenemisen uhka. Venäjän ja Nato-maiden ydinasearsenaali riittää tuhoamaan molempien osapuolten yhteiskunnat käytännössä kokonaisuudessaan, ja laajamittaiseen ydinsotaan sisältyy mittava ydintalven riski – eli käytännössä maapallon koko elinkelpoisuuden vaarantuminen ihmiskunnalle. Suomen asema on erityisen vaarallinen. Suomen sijainti aivan Venäjän strategisten kohteiden (Pietarin metropolialueen ja Murmanskin strategisen ydinasetukikohdan) naapurissa tarkoittaa sitä, että mikä tahansa ydinaseiden käyttö, jossa Venäjä on osapuoli, on Suomen turvallisuudelle aivan valtava riski. Jos yksikin pommi räjähtää, Suomi on eksistentiaalisessa vaarassa, riippumatta siitä räjähtääkö pommi Venäjällä vai Nato-maassa.

Ydinaseiden valvontaan ja aseriisuntaan liittyvät sopimukset olivat keskeisiä välineitä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisen kylmän sodan liennytyksessä. Näitä sopimuksia on Yhdysvaltain ja Venäjän välillä jatkettu viime vuosikymmeninä, mutta aivan viime vuosina niistä on alettu irtautua. Tämä on huono asia Suomen turvallisuudelle. Suomen oman toiminnan ei tulisi olla vauhdittamassa ydinasevarustelun kierrettä.

Vasta tämän kokonaiskuvan jälkeen päästään siihen kapeaan näkökulmaan, mikä on ollut pääosin Suomessa esillä. Suomi on Naton sotilasliiton jäsen, ja siten myös Naton ydinasesateenvarjon suojan sisällä. Naton ydinasesateenvarjon konkreettinen tavoite on eliminoida Venäjän (tai jonkun muun vastapuolen) ydinaseiden käytön riskiä liittoutuneita maita vastaan. Toissijaisena tavoitteena on ensi-iskun uhka Venäjän perinteisen sotilaallisen hyökkäyksen ehkäisemiseksi. Ensi-iskuoppi on kuitenkin sotilaallisesti heikomman osapuolen kannalta olennaisempaa: suhteessa Nato-maihin ja Yhdysvaltoihin Venäjä on se heikompi osapuoli. Yhtenäisesti toimiva Nato ei sitä edes tarvitse.

Jo sillä, että olemme Naton ydinasesateenvarjon sisällä, olemme tämän suojan piirissä. Naton yhteisiksi määritellyt, keski-Eurooppaan Yhdysvaltain valvonnassa sijoitetut ydinaseet ovat vain osa ydinasejärjestelmää, eivätkä ne ole edes Nato-maiden pelotteen ja suorituskyvyn kannalta keskeisimpiä. Yhdysvaltain sukellusveneistä laukaistavat mannertenväliset ohjukset ovat sen vahvin pelote. Myös Ranskan ja Ison-Britannian ydinaseet ovat Nato-järjestelmän ulkopuolella. Ydinaseiden tuominen Suomeen ei olisi Nato-maiden ydinasedoktriinin kannalta järkevää vaan riskialtista, koska niiden tuhoaminen olisi vastapuolelle läheisen sijainnin takia helpompaa.

On totta, että tässä jännittyneessä maailmantilanteessa on perusteltua arvioida myös Naton ydinasesateenvarjon uskottavuutta ja toimintakykyä suhteessa Venäjään. on myös huomioitava kasvava epävarmuus Yhdysvaltain linjan luotettavuuden suhteen. Suomen alueella tapahtuvalle ydinaseiden käytölle, sijoitukselle tai kuljetukselle se ei kuitenkaan anna perusteita. Suomen lainsäädäntö on toki tiukempi kuin muilla Pohjoismailla Islantia lukuunottamatta. Osa tulkitsee Suomen lainsäädännön kieltävän ydinaseiden kuljetuksen lisäksi myös liittolaisten ydinaseiden ampumislentoradan kulkemisen Suomen alueella myös sotatilanteessa. Tämä on harvinaisen tiukka rajoite sotilasliiton jäsenmaalta. Tätä sodan aikaista rajoitetta on siis perusteltua pohtia Nato-liittolaisena uudestaan pelotteen uskottavuuden näkökulmasta.

Tätä arviointia on kuitenkin tehtävä peliteorian mukaisesti varmistaen, että oma toiminta ei aiheuta ydinase-eskalaatiota ja pakota vastapuolta tekemään peliteorian mukaisesti oman eskaloivan vastatoimen. Se tarkoittaa sitä, että Suomen lainsäädäntöä tulisi muuttaa niin vähän kuin on välttämätöntä Suomen ja liittolaismaidemme turvallisuuden parantamiseksi sotatilanteen varalta. Samalla on varmistettava, että se ei kuitenkaan aiheuta vastapuolelle velvoitetta reagoida muutokseen Suomen turvallisuustilannetta vaarantavalla tavalla. Suomen etu ei ole kasvava ydinaseisiin liittyvä jännite omalla alueellamme tai sen läheisyydessä.

Vasta nyt päästään siihen mikä olisi ollut Orpon hallitukselta järkevä toimintatapa. Sen sijaan että puolustusministeri Häkkänen julistaa valtaisan suurta ja periaatteellista lainsäädäntömuutosta yksipuolisesti pelkästään Orpon hallituksen päätöksenä, tällaisen periaatteellisen muutoksen tulisi mennä parlamentaarisen komitean valmisteluun ennen johtopäätösten tekoa. Siten olisi ollut mahdollista lähteä valmistelemaan mahdollista muutosta mahdollisimman laajan parlamentaarisen tuen saamiseksi ja turvallisuuspoliittisen linjan pitkäkestoisuuden varmistamiseksi. Samalla olisi minimoitu Suomen linjan mahdollisen muutoksen aiheuttamaa kansainvälistä ydinase-eskalaation riskiä.

Tässä valmistelussa olisi voitu varmistaa myös se, että Suomen linja on ankkuroitu lähellä muiden Pohjoismaiden linjaa. Islannissa on tiukka lainsäädäntökielto ydinaseiden käytölle ja sijoittamiselle maahan, joten se muistuttaa Suomen nykytilaa. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on joko suoraan Nato-sopimuksiin asetettu rajoitusehto tai sitten kansallisiin parlamentin kannanottoihin tehty rajoitusehto siitä, että ydinaseita ei voi sijoittaa maahan rauhan aikana. Tässä arvioinnissa tulisi kuitenkin arvioida, että olemassaolevan lainsäädännön muuttaminen ydinaseiden käytön helpottamiseksi on jo itsessään riskialtis ja potentiaalisesti eskalaatiokehitystä aiheuttava toimi.

Siten järkevintä olisi muuttaa lakia niin vähän kuin on välttämätöntä: on perusteltua pitää laissa vähintään nykyinen kielto sijoittaa tai kuljettaa ydinaseita Suomeen rauhan aikana. Samalla on korostettava, että minkään mahdollisen muutoksen tavoite tulisi olla varmistaa se, että ydinaseita ei koskaan käytetä – ei käytön kynnyksen madaltaminen.

Nyt hallitus ja puolustusministeri Häkkänen eivät toimineet näin, eikä voi mitenkään nähdä että tämä hallituksen toimintatapa on yhteensopiva tasavallan presidentti Alexander Stubbin edustamalla kokoavalle linjalle. Häkkänen sortui pikkupolitikointiin, koska hän halusi näyttäytyä muutoksen ajurina. Sen sijaan hän aiheutti sekasortoisen tilanteen turvallisuuspoliittiselle linjallemme, mistä on vain haittaa Suomelle. Se olisi ollut vältettävissä.

Nyt jää eduskunnan tehtäväksi varmistaa, että lakiesitystä tarkastellaan Suomen kokonaisvaltaisen edun näkökulmasta. Suomen on säilyttävä vähintään rauhan aikana ydinaseista vapaana alueena, ja tämän tulee yhä olla kirjattuna Suomen lainsäädäntöön.