Touko Aalto: Turvapaikkapolitiikan kiristyksissä näkyy kookoomuksen kädenjälki

14.08.2018

Oikeusministeri Antti Häkkänen arvosteli kansalaistottelemattomuutta ja puolusteli hallituksen turvapaikkapolitiikan rajusti kiristynyttä viranomaistulkintaa (13.8.2018). Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto vastaa.

– Kokoomuksen kädenjälki näkyy Suomen nykyisessä epäinhimillisessä linjassa, sillä pahimmat kiristykset turvapaikkapolitiikkaan tehtiin Petteri Orpon ollessa sisäministeri. Tällä hetkellä järjestelmämme ei takaa turvaa hakevien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, Aalto sanoo.

– Ensinnäkin hallitus on heikentänyt turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa rajaamalla oikeusapua ja lyhentämällä valitusaikoja. Samalla Maahanmuuttoviraston tulkintalinjoja on kiristetty rajusti tavalla, johon eduskunta ei ole päässyt vaikuttamaan. Käännytyksiä ja palautuksia tehdään yhä nopeammin ja yhä kevyemmin perustein, vaikka se voi asettaa ihmisen hengenvaaraan. Tämä sotii oikeusvaltion periaatteita vastaan, vastaa Aalto Häkkäsen kommenttiin, jonka mukaan lakeja muutetaan oikeusvaltiossa vain eduskunnan päätöksellä.

– Tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälistä suojelua hakevien oikeudellinen asema on heikentynyt merkittävästi. Jos ministeri Häkkänen on todella huolissaan oikeusvaltion tulevaisuudesta, hänen tulee viipymättä puuttua oman puolueensa tekemiin kiristyksiin. Tällä hetkellä meillä ei ole varmuutta siitä, ettei Suomi lähetä turvaa tarvitsevia ihmisiä kuolemaan, Aalto sanoo.

– Toistaiseksi hallitus ei ole tehnyt elettäkään korjatakseen Suomen turvapaikkapolitiikkaa ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Oikeusministerin olisi syytä keskittyä tilanteen korjaamiseen sen sijaan, että hän hyökkää ihmisoikeuksia tukevaa kansalaisaktiivisuutta vastaan, Aalto sanoo.

Lukuisat ihmisoikeusasiantuntijat, juristit, tutkijat ja tavalliset kansalaiset ovat nostaneet esiin hallituksen turvapaikka- ja palautuspolitiikan ongelmia. Myös oikeuskansleri, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, lapsiasiainvaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu ovat puuttuneet tilanteeseen. Häkkänen korostaa ulostulossaan viranomaiskäytäntöjen laillisuusvalvontaa. Aallon mukaan jokin on kuitenkin pahasti pielessä, kun tilanteeseen joudutaan toistuvasti vaatimaan korjauksia.

– Järjestöjen ja ihmisoikeusasiantuntijoiden vaatimuksista huolimatta Suomi pakkopalauttaa edelleen esimerkiksi vauvoja ja raskaana olevia äitejä. Pääministeri Sipiläkin on todennut ettei tämä sovi hänen oikeustajuunsa, mutta kokoomusministerien johdolla linjan annetaan jatkua, Aalto sanoo.

– Luottamus Suomeen ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona rapistuu kovaa vauhtia myös maailmalla. Kesällä Pariisissa tuomioistuin esti jälleen turvapaikanhakijan palauttamisen Suomeen, koska Suomi palauttaisi hänet Afganistaniin. Siellä hän olisi vaarassa joutua epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kohteeksi, Aalto sanoo.

– Maahanmuuttoviraston toiminnasta on vihdoin teetettävä riippumaton, ulkopuolinen selvitys. Kaikkein tärkeimpien ihmisoikeuksien toteutuminen oikeusvaltiossa ei saa riippua siitä, mitkä puolueet kulloinkin ovat hallituksessa, Aalto sanoo.

Taustatiedoksi

Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun maaliskuussa julkaisemasta tutkimuksesta käy ilmi, että turvapaikan saamista on vaikeutettu voimakkaasti etenkin nuorten turvapaikanhakijoiden kohdalla. Nyt aiempi vaino, kidutus tai edes murhayritykset eivät riitä enää itsessään perusteeksi turvapaikalle. Professori Juha Lavapuro nosti esiin jo silloin, että oikeusvaltiossa viranomaiset eivät saisi muuttaa tulkintalinjoja näin merkittävästi.