Zuckerbergin sylttytehdas

Datan keräämisestä, yksityisyyden suojasta ja sosiaalisen median vaikutuksesta elämään on puhuttu tänä vuonna paljon. Helsingin Sanomat on nimennyt teknologian vallan yhdeksi viidestä maailman vaikeimmasta ongelmasta ja vuoden rumimmista uutisaiheesta. Esimerkiksi F-Securen Mikko Hyppönen totesi HS:n haastattelussa, että somejättien valta on ennennäkemätön, ja että ihmiskunta on lähihistorian aikana menettänyt yksityisyytensä.

Viime päivien uutisten perusteella etenkin yhteisöpalvelu Facebook näyttää tekevän kaikkensa todistaakseen Hyppösen teesin todeksi. Viimeisimpänä paljastui, että Facebook on antanut keskeisille yhteistyökumppaneilleen mahdollisuuden tarkastella Facebookin käyttäjien ja heidän kavereidensa päivityksiä ja yksityisviestejä.

Vuosi 2018 on ollut Facebookille kohua kohun perään. Viimeisimmät käänteet ovat irvokas kirsikka kakun päälle. Kuluvana vuonna Facebookista on paljastunut mm.:

– Cambridge Analytican vaalivaikuttaminen Facebookin (ja ilmeisesti myös sen omistaman Instagramin) kautta. CA sai käyttöönsä kymmenien miljoonien Facebookin käyttäjien tietoja, joiden avulla se kohdisti räätälöityä vaalivaikuttamista. Myöhemmin paljastuneen tiedon perusteella esim. Netflix ja Spotify ovat saaneet vielä paljon laajemmin valtuuksin tietoa Facebookin käyttäjistä kuin CA.

– Northeastern-yliopiston tutkijat havaitsivat, että Facebook hankkii käyttäjien tietämättä näiden puhelinnumeroita omaan ja mainostajien käyttöön. Käyttäjän puhelinnumero voi päätyä Facebookille, vaikkei hän itse sitä olisi luovuttanut esimerkiksi siten, että joku käyttäjän kavereista on käyttänyt “lisää yhteystietoni”-toimintoa, jolloin kaikki käyttäjän laitteella olevat yhteystiedot tulevat Facebookin käyttöön.

–  Facebook kertoi bugista, joka poisti eston käyttäjien estämiltä henkilöiltä. Täten estetyt henkilöt pääsivät näkemään estäneen henkilön julkaiseman sisällön ja olemaan heihin yhteydessä.

– Kesäkuussa paljastui, että Facebook jakaa tietoja kiinalaisten puhelinvalmistajien kanssa ilman käyttäjien suostumusta.

– Syyskuussa Facebook kertoi palvelun lähdekoodin virheestä, joka vaaransi yli 50 miljoonan käyttäjän tiedot

– Marraskuussa New York Times paljasti, että Facebookin johto tiesi vaalivaikuttamisesta ja päätti olla tekemättä mitään. Lisäksi paljastui, että Facebook on käynyt aktiivista mustamaalauskampanjaa kriitikoitaan vastaan ja pyrkinyt pitämään kampanjan salassa.

– Perjantaina 14.12. paljastui, että ohjelmistovirheen vuoksi miljoonia käyttäjien kuvia oli päässyt vuotamaan ulkopuolisten käsiin.

Facebookilla on massiivinen valta. Sillä on yli 2,2 miljardia käyttäjää ja se kerää käyttäjistään suunnattomia määriä tietoa. Eikä Facebook ole ainoa alustajätti, jota tämä keskustelu koskee. Google voi olla tiedon kerääjänä jopa Facebookin edellä. Erona on se, että Google ei ole ryvettynyt skandaaleissa tämän vuoden aikana. Käytännössä Google ja sen emoyhtiö Alphabet ovat kuitenkin läsnä arjessamme ja kodeissamme vielä Facebookiakin enemmän, koska nettihakupalvelun lisäksi Googlen Android-käyttöjärjestelmää käytetään älypuhelimissa ja lukemattomissa kodinelektroniikan laitteissa. Google tietää meistä todennäköisesti enemmän kuin me itse tai kukaan läheisistämme tietää.

Tuskin opiskelijapojat Mark Zuckenberg, Larry Page tai Sergey Brin 1990/2000-lukujen taitteessa ajattelivat kokoavansa maailman suurimman henkilötietorekisterin. Aluksi käyttäjien tiedot olivat lähinnä sivutuote, mutta he huomasivat pian, miten arvokkaita nämä tiedot olivat esimerkiksi mainostajille. Syntyi aivan uusi ilmaisten palveluiden liiketoimintamalli, jolle oli valtavat markkinat. Kun opiskelijapoikien perustamien yritysten vuosikasvutavoitteet laskettiin sadoissa prosenteissa, kellään ei ollut aikaa pysähtyä miettimään, mihin uusi liiketoimintamalli johtaa.

Vain vajaat 20 vuotta myöhemmin ajan henki on se, että oikeassa tilanteessa ja oikealla hinnalla kaikki sähköisten palveluiden käyttäjien yksityistiedot ovat kaupan.

Vielä keväällä Yhdysvaltain kongressin kuulemisessa Mark Zuckerberg vannoi, että Facebook ei myy ihmisten dataa. Teknisesti tämä lienee totta, eikä Facebook ilmeisesti myy dataa siten, että se siirtäisi sitä muiden tahojen käyttöön.

Sen sijaan on selvää, että Facebookin toimintamalliin on jo jonkin aikaa kuulunut myydä pääsyä tarkastelemaan käyttäjien yksityisiä tietoja Facebookin omalla alustalla. Ero on käyttäjän kannalta kosmeettinen.

Mitä sitten voimme tehdä? Facebook palveluineen, puhumattakaan Googlesta, ovat kaikkialla niin voimakkaasti läsnä, että niiden käytön lopettaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Facebookista on muodostunut monille ihmisille arjen kontaktialusta, kuva-arkisto ja paljon muuta. Facebookista on kirjoitettu sen olevan jo ”liian suuri kaatumaan”. Tätäkin blogia työstimme Facebookin chatissa ja Googlen docs-alustalla. Jos kirjoittaisimme tätä parin vuoden kuluttua, Googlen Home -älykaiutin olisi todennäköisesti kommentointut tekstiä Googlen palvelimen huomattua tekstin käsittelevän Googlea.

Sähköisten ilmaispalveluiden käyttäjien on vaikea suojata aukottomasti yksityisyyttään, sillä jo pelkkä palvelun käyttö kertoo paljon. Jotain voi kuitenkin toki tehdä. Tärkeintä on valistaa itseään tietosuojan ja yksityisyyden suojaamisen periaatteista, jotta ymmärtää, mitä palveluiden yksityisyysasetukset käytännössä tarkoittavat. Käyttäjien on tiedostettava, että kaikki mitä he näille palveluille itsestään kertovat, on rahan arvoista kauppatavaraa. Jotkut ovatkin päättäneet kertoa itsestään mahdollisimman vähän tai vääriä tietoja.

Käyttäjien ymmärrystä tietosuojasta ja suojautumisesta on lisättävä. Jokainen voi käyttää internet-liikenteensä seurannan estoon esimerkiksi VPN-palveluja. Monet palvelut, myös Facebook, antavat käyttäjälle päätösvaltaa siitä, mitä kaikkea tietoa hänestä kerätään ja mitä tietoja luovutetaan. Näita työkaluja kannattaa käyttää parhaaksi kokemallaan tavalla. Jokaisen kannattaa tiedostaa omat oikeutensa, yhtäältä sen kannalta, mitä kaikkea tulee palveluille vapaaehtoisesti luovuttaneeksi ja toisaalta sen kannalta, mitä voi tehdä tietojensa keräämisen rajoittamiseksi.

Käyttäjän kannalta ongelmana on se, että jos sähköiset palvelut eivät tiedä meistä riittävän paljon, ne eivät myöskään osaa palvella meitä parhaalla mahdollisella tavalla. Harva kaipaa hakuhistoriansa perusteella valikoituja mainoksia, mutta tulevaisuudessa yhä useampi palvelu räätälöidään meille henkilökohtaisesti Cambridge Analytican vaalimeemien tavoin.

Äärimmäinen vaihtoehto on tutkija ja tieteiskirjailija David Brinin kirjassaan Transparent Society esittämä malli, jossa luovutaan suosiolla yksityisyydestä, ja vastineeksi kaikki somejättien keräämät tiedot avataan kaikkien käytettäviksi. Brin oletti vuonna 1998 kansalaisten tarvitsevan avoimuuden suojaa viranomaisia ja rikollisia vastaan. Googlen ja Facebookin kaltaisia verkon datayrityksiä hän ei vielä silloin osannut kuvitella.

Keskeinen ongelma on myös se, että teknologiajätit toimivat markkinoilla ja tavoilla, jotka ovat niin uusia, ettei niitä koskevaa sääntelyä ole vielä olemassa. Käyttäjät eivät palveluihin liittyessään osanneet nähdä, miten ne todella toimivat ja mikä on käyttäjien rooli palvelun liiketoimintamallissa. Siksi tarvitaan myös lainsäädäntöä ja valvontaa.

Myös globaalien teknologiajättien paljastunut yhteistyö on huolestuttava ilmiö. Vaihtamalla käyttäjätietoja keskenään ne ovat saavuttaneet niin hallitsevan markkina-aseman, että uusien tulokkaiden on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta murtautua markkinoille. Jos ei muu auta, uusi tulokas ostetaan ja liitetään osaksi “vanhan” teknologiayrityksen palveluvalikoimaa.

Facebookin ja Googlen kaltaiset datajätit toimivat kaikkialla maailmassa, siksi kansallinen lainsäädäntö ei kykene niitä säätelemään kuin ehkä Kiinan tai Yhdysvaltojen kokoisessa valtiossa. Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus GDPR onkin etenkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle tarpeellinen, eikä se tämän vuoden kokemusten perusteella tullut hetkeäkään liian aikaisin. Tarvitsemme kuitenkin kansallisia ja ennen kaikkea kansainvälisiä lisätoimia ihmislähtöisen datapolitiikan kehittämiseksi. Suomessakin valtioneuvosto julkaisi hiljattain tietopoliittisen selonteon, jossa vaaditaan tiukempaa eettistä sääntelyä teknologiajäteille.

Teknologiajätit ovat parissa vuosikymmenessä nousseet hallitsemaan paitsi ihmisten arkea myös maailmantaloutta. Maailman viisi markkina-arvoltaan suurinta yritystä ovat amerikkalaisia teknologiayrityksiä: Apple, Amazon.com, Alphabet (Google), Microsoft ja Facebook. Kuudes on kiinalainen teknologiayritys Alibaba. Mikä tahansa lainsäädäntö, joka vaikuttaa näiden yritysten asemaan, heiluttaa samalla maailmantaloutta ja -politiikkaa. Näiden yritysten toimintaa säätelevän lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten laatijoiden, on oltava paitsi rohkeita myös varovaisia.

Olli-Poika Parviainen

Jyrki Kasvi