Haavisto eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsinkiin

Pekka Haavisto

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiiriin. Eduskuntavaalit ovat tänä vuonna sunnuntaina 14. huhtikuuta. Haavisto on vieraillut jo monilla paikkakunnilla vauhdittamassa vihreiden vaalityötä, ja tulevana viikonloppuna on Vihreiden kampanjastartti.

- Vihreiden tavoitteena on tehdä hyvä vaalitulos koko maassa. Kaikissa vaalipiireissä halutaan mennä eteenpäin. Helsingissä vihreillä on näissä eduskuntavaaleissa mahdollisuus nousta suurimmaksi puolueeksi. Sekä puheenjohtajana että ehdokkaana haluan olla mukana tekemässä kaikkien aikojen parasta vihreää vaalimenestystä, Haavisto sanoo.

- Näissä vaaleissa voidaan tehdä käänne ilmastonsuojelussa, koulutuksen kunnianpalautuksessa, tasa-arvossa ja köyhyyden voittamisessa. Suomi voi nousta näissä vaaleissa tulevaisuuden tekijäksi, Haavisto kiteyttää.

Haavisto kiertää vaalikampanjan aikana koko maassa, mutta järjestää tilaisuuksia myös Helsingissä. Hän avasi tänään sivun, joissa voi ilmoittautua myös hänen oman kampanjansa tueksi: https://goo.gl/forms/iT7v2pDxXDvtzKq03.