— Heli Järvinen

Nollatuntisopimuksista piti päästä eroon – toisin näyttää käyvän

Kansalaisaloite nollatuntisopimuksesta syntyi, koska nollatuntisopimuksella työtä tekevistä on Suomessa tullut lähes lainsuojattomia. Vaikka työntekijällä on ollut työsopimus, mikään ei ole taannut nollatuntisopimuslaiselle töitä. Toisaalta työsopimuksen olemassaolo on taas estänyt sosiaali- ja työttömyysturvan saannin.

Ei siis mikään ihme, että kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämiseksi keräsi reilut 62 000 nimeä. Nyt kansalaisaloitteen pohjalta syntynyt lakiesitys on vihdoin saapunut eduskuntaan. Ensisilmäys näyttää positiiviselta. Lakiesityksen mukaan työntekijällä on oikeus irtisanoa työsopimus, joka ei aidosti tarjoa hänelle töitä, ilman että hän menettää työttömyysetuuttaan. Irtisanomisoikeus syntyy, jos töitä kolmen kuukauden aikana ei ole vähintään 18 tuntia viikossa. Työntekijän ei myöskään jatkossa tarvitse olla notkeasti valmis lisätöihin vaikka vain päivän varoitusajalla, kuten nyt. Jatkossa työvuorolistat pitäisi saada vähintään viikkoa ennen sovittua työvuoroa. Työntekijälle tulee myös oikeus kieltäytyä lisätöistä. Parasta on se, että työntekijälle on tulossa oikeus sairaus- ja irtisanomisajan palkkaan. Pieniä parannuksia nollatuntisopimuksia, eli virallisesti vaihtelevan työajan sopimuksia, säätelevässä esityksessä on siis useita.

Mutta. Esityksessä on myös isoja ongelmia. Niistä suurin on se, että nyt vaihtelevasti käytössä olleet nollatuntisopimukset jatkossa betonoidaan lakiin. Pelkona on, että niistä on tulossa työmarkkinoiden uusi musta, vaikka pyrkimyksenä on juuri ollut nollatuntisopimusten rajoittaminen. Toinen iso ongelma on lain muotoilu siitä, että nollatuntisopimuksia voisi tehdä vain, jos työvoiman tarve on aidosti vaihteleva. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole määritelty, mitä tarkoitetaan vaihtelevan työajan tarpeella. Myös pienempiä ongelmia voi tulla: esityksen mukaan nollatuntisopimuslaiset voisivat esimerkiksi kieltäytyä lisätyöstä mutta muut osa-aikaiset eivät. Erilainen osa-aikaisten kohtelu on ongelmallista sekä yhdenvertaisuuden että osa-aikadirektiivin näkökulmista. Epäselvää on myös se, miten yritys voi tarjota paikkoja esimerkiksi rekrytointikokeilussa oleville tai työssäoppijoille, jos yritykseen ei saa ottaa uusia työntekijöitä ennen kuin työtä on tarjottu kirjoilla oleville nollatuntisopimuslaisille.

Hyvää tarkoittava lakiesitys on vasta tullut eduskuntakäsittelyyn. Parasta olisi, että valiokuntakäsittelyssä luotaisiin selkeät raamit sekä vaihtelevalle työvoiman tarpeelle että toisaalta työntekijän oikeuksille. Näin esityksestä tulisi vielä parempi – sekä työntekijöiden että yritysten tasapuolisen kilpailukyvyn kannalta.