Ihmislähtöistä sotea rakentamassa

05.06.2020

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus etenee aikataulussa ja turvaa laadukkaat palvelut eri alueille ja väestönryhmille. Sote-uudistus purkaa terveyseroja, edistää yhdenvertaisuutta ja tuo säästöjä.

Vihreiden keskeisimmät tavoitteet sote-uudistukselle ovat terveyserojen tasaaminen, yhdenvertaisuuden edistäminen ja kustannusten hillintä, demokraattista päätöksentekoa unohtamatta. Haluamme siis laadukkaat, ennaltaehkäisevät ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille koko maassa. Kustannusten hillintä on tärkeää, jotta yhteiskunnalla on varaa huolehtia kaikista.

Terveyserot näkyvät Suomessa monin tavoin. Varakkaat ja vähävaraiset sairastavat kansantauteja lähes yhtä paljon, mutta heikommassa asemassa olevat elävät keskimäärin lyhyemmän elämän kuin paremmassa asemassa olevat. Hyvin toimeentulevat myös käyttävät tarpeisiinsa nähden enemmän palveluita. Tutkimusten mukaan syöpäsairaat lapset, joiden vanhempien sosioekonominen tausta on parempi, elävät pidempään. Peruspalveluista vahvistamalla myös näihin haasteisiin pystytään tarttumaan paremmin.

Sote-uudistuksesta hyötyvät kaikki, mutta erityisesti ryhmät, jotka ovat heikommassa asemassa. Kun elämässä on haasteita pitää palveluita saada helposti ja yhdestä paikasta. Nyt sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmäämme muutetaan toimimaan ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi. Yhdistämällä hallintoa ja rahoituskanavia isommille hartioille, maakunnille, tuodaan palvelut lähemmäs asiakasta, omaan sote-keskukseen.

Nyt sovittu sote-rahoitusmalli pystyy paremmin vastaamaan väestön ikääntymisen mukanaan tuomiin kasvaviin kustannuksiin ja hillitsemään yleistä kustannustason nousua peruspalveluihin panostamalla. Sote-rahoituksen arvioinnissa siirrytään uuteen aikakauteen, kun sote-rahoituksen määrittämisessä käytetään THL:n analyysejä hoidontarpeesta. Maakuntavero tulee kuitenkin saada valmisteltua pikavauhtia. Silloin maakuntien asukkaat pääsevät vaikuttamaan demokraattisesti päätöksentekoon myös rahoituksen osalta.

Oman maakunnan on kannattavampaa panostaa ennaltaehkäisyyn ja perustason palveluihin, kun laskuja ei voi lähettää muualle. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa ihmisten lähettämisen kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Purkamalla rahoituksen monikanavaisuutta huolehditaan siitä, että ennaltaehkäisyyn panostetaan. Se tulee myös pitkässä juoksussa halvemmaksi.

Uudistuksen keskiöön laitetaan vihdoin ihminen.