— Pekka Haavisto

Ilmastoahdistuksesta ilmastotekoihin

Pekka Haavisto

Ahdistaa. Luonto, josta olemme saaneet aina suojan ja elannon, on muuttunut ympäristömuutosten vuoksi epävarmemmaksi. Säiden ääripäät lisääntyvät. Menossa on kuudes sukupuuttoaalto, lajien nopea häviäminen maapallolta.

Tunne on epämiellyttävä. Varsinkin kun tiedämme, että ainakin osa muutoksesta on oman elämäntapamme aiheuttamaa, fossiilisten polttoaineiden kasvavaan käyttöön liittyvää.

Katseet kohdistuvat ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Kiinaan. Jos mitataan historiallisia päästöjä ja lasketaan ne yhteen, USA on suurin kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja. Jos katsotaan nykyhetken päästölukemia, Kiina on suurin. Olisiko ratkaisu, että pitäisimme vain päämme täällä matalana? Kohdistaisimme syyttävän sormemme USA:han, joka uhkaa erota Pariisin ilmastosopimuksesta, tai Kiinaan, jossa suuri laiva näyttää kääntyvän liian hitaasti oikealle tielle? Vai pitäisikö meidän olla huolissamme siitä, että Suomen päästöt henkeä kohti nostavat meidät maailman päästötilastoissa 30 kärkimaan joukkoon – kun esimerkiksi Ruotsi on tilastossa paljon alempana?

 

Itse ajattelen niin, että ilmastonmuutoksen torjunnassa kaikki maat ja kaikki ihmiset voivat tehdä jotakin. Kiinassa ja Intiassa tehdään tällä hetkellä myös paljon investointeja puhtaaseen teknologiaan. Kiina myös vie tätä teknologiaa aktiivisesti muihin maihin. Kiinassa valmistettuja aurinkopaneeleita tapaa nykyään kaikkialla maailmassa. Pekingin savusumu on ollut yksi puhutuimpia ympäristöongelmia maailmassa viime vuosina. Siitäkin eroon pääseminen vaatii fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä.
 
Emme siis ole ilmastohuolinemme yksin. Mutta jokaisessa maassa ratkaisut voivat olla erilaisia. Suomessa hyvät ratkaisut voivat olla sellaisia, jotka vähentävät energiakustannuksia, lisäävät maaseudun elinvoimaa, parantavat huoltovarmuuttamme ja tekevät Suomesta sellaisen uuden ympäristötekniikan osaajan, jolle aukeaa uusia vientimarkkinoita. Eli aika monta kärpästä yhdellä iskulla – jos vihreänä näin sopii sanoa.
 
Mikä olisi vaihtoehto? Hiljaa tuprutella täällä hiilidioksidia ja muita saasteita niin kuin ennenkin, maksaa yhä korkeampi hinta maailmalta tuontitavarana tuodusta öljystä ja kivihiilestä, elää vanhentuneen teknologian varassa nojaten fossiilisilla polttoaineilla tuotetuilla tuotteilla, joiden markkinat maailmalla hiipuisivat vähä vähältä. Ei niin hyvältä kuulosta sekään.

 

Yhden asian menneiden vuosien ympäristökeskustelut ovat opettaneet. Se joka on osa muutosta, pärjää myös kansainvälisessä kaupassa. Kun kehitimme omat puunjalostusteollisuuden ja asutuskeskusten vedenpuhdistamomme, niistä tuli meille myös vientiteknologiaa. Näin on käynyt myös rikinpoiston ja rikkupesurien suhteen. Meistä on tullut ongelmajäteteknologian osaaja. Ja jätteiden käsittelyn osaamisesta on tullut suomalaista vientitavaraa.
 
Nyt Fortum on ilmoittanut investoinnistaan akkujen kierrätykseen. Tuotantoa on tulossa Harjavaltaan. Sähköautojen akkuteknologiasta ja mineraalien talteenotosta on tulossa suomalaista osaamista. Tulevaisuudessa tarvitsemme yhä älykkäämpiä sähköverkkoja, jotta energiaa kulutetaan järkevästi, oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tämäkin voi olla meidän osaamisaluettamme.

Maaseudulla saadaan lannasta ja jätteestä biokaasua, joka toimii autojen liikennepolttoaineena tulevaisuudessa yhä useammin, kun biokaasun jakeluasemat yleistyvät. Etanolia ja biodieseliä voidaan niin ikään valmistaa esimerksiksi ruokateollisuuden jätteistä. Öljylasku pienenee, ja huoltovarmuutemme kasvaa.

Asumisessa maalämmön hyödyntäminen ja lämpöpumput yleistyvät. Näin myös pientalojen lämmityksessä öljyriippuvuus vähenee. Tämä on esimerkki muutoksesta, jota kannattaa tukea. Suomalaisella metsällä on tärkeä rooli niin hiilinieluna kuin korkean jalostusasteen tuotteina. Lisätään puun käyttöä rakentamisessa. Se on on järkevää paitsi ilmaston myös kotimaisen metsäteollisuuden näkökulmasta. Tuulivoima sekä lämpöenergia maaperästä ja merestä tulevat yhä useammin myös suurten asutuskeskusten energian ja lämmön lähteeksi. Kotimaista ja puhdasta.

 

Kaikki tämä vaatii päätöksiä eduskunnassa ja kunnissa. Kuluttaja voi auttaa ympäristöystävällisillä valinnoilla, mutta politiikassa tehdyt päätökset merkitsevät paljon, jos haluamme suunnata kohti uusiutuvaa energiaa käyttävää Suomea, jossa ympäristön tila paranee ja huoltovarmuus kasvaa. Vaaleissa tähän voi vaikuttaa.

Joskus kauan sitten, 1980-luvulla, kaksi suurta asiaa ahdisti suomalaisia: Uhka ydinaseiden holtittomasta käytöstä Euroopassa, ydintalvesta, ja uhka siitä, että Tshernobylin onnettomuus uusiutuu ja Suomenkin ylle leviää joskus ydinsaastelaskeuma. Ne olivat hyvin konkreettisia pelkoja, jotka varjostivat yhden sukupolven elämää. Neuvostoliiton hajoaminen ja ydinvarustelukilvan loppuminen – ainakin hetkeksi – poisti pelon ydintalvesta. Tshernobylin onnettomuus johti useimmissa ydinvoimaa käyttävissä maissa uudenlaiseen ajatteluun ydinturvallisuudesta. Kaikki pelot eivät ole varmasti poistuneet, mutta tunnelin päässä on alkanut näkyä valoa.

Näin on myös ilmastonmuutoksen kohdalla. Meillä on huoli, mutta yhä kasvava joukko keinoja vastata noihin huoliin. Emmekä ole huolinemme yksin. Huoli ilmastonmuutoksesta jakaa kaikkia, niin teollisuusmaissa kuin kehitysmaissa. Usein yhteisesti jaettuihin huoliin löytyy vastauksia nopeammin.

On aika siirtyä ilmastoahdistuksesta ilmastotekoihin.