— Touko Aalto

Missä SOTE luuraa?

Myöhään maanantain vastaisena yönä hallitusryhmät saivat aikaan SOTE-sovun, ties kuinka monennen kerran. Ministeri Annika Saarikko kertoi, että valinnanvapauslain uudistettu laitos menee torstaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsittelyyn ja myös julkaistaan samana päivänä. Pienten viimeistelyjen jälkeen lakiluonnos oli tarkoitus laittaa lausunnoille vielä marraskuussa. Aikataulu näytti pitävältä.

Samaisena torstaina kuitenkin ilmoitettiin viiveestä, koska joitakin yksityiskohtia olikin sopimatta. Tämän hetken julkisuuteen annetun tiedon mukaan valinnanvapausmalli ehkä viedään ensi viikon torstaina eduskuntaryhmien pöytään ja sitä tietä julkisuuteen ja lausunnoille.

Tilanteesta jää väistämättä vaikutelma, että vaikeudet taitavat olla suuremmat kuin mitä ministerit Saarikko ja Risikko julkisuuteen ovat sanoneet.

Piileekö tässä taas vaara siitä, että uusinkin sote-sopu pettää ja hallituksen tuorein viritelmä kaatuu? Sen lähipäivät tai viimeistään tuleva viikko näyttää.

Uudesta valinnanvapausmallista julkisuuteen tihkuneiden tietojen nojalla se vaikuttaa edelleen vaikeasti toteutettavalta ja riskialttiilta niin perustuslain kuin myös kustannusten hallinnan, palveluiden integraation ja yhdenvertaisten palveluiden saatavuuden kannalta.

Hallitus on pyrkinyt taivuttamaan valitsemansa markkinavetoisen valinnanvapausmallin perustuslain raameihin. Tällä tavalla ei ole saatu markkinamalliin sisältyviä ratkaisevia rakenteellisia ongelmia ja riskejä poistettua. Uuden mallin etenemismahdollisuudet näyttävät heikoilta – jälleen kerran. Kokoomuksen uppiniskaisuus markkinamallin ainoana edistäjänä hinnalla millä hyvänsä voi olla kohtalokasta koko uudistuksen toteuttamisen kannalta.

Tätä vihreiden arviota tukee myös vahvasti 18-henkisen asiantuntijajoukon antama yksimielinen lausunto uudesta hahmotelmasta valinnanvapauslaiksi. He toteavat, että esitysluonnos on selkeämpi ja toteuttamiskelpoisempi kuin edellinen versio, mutta että tähänkin malliin sisältyy vakavia ongelmia ja riskejä mm. rahoituksen, perusoikeuksien toteutumisen, maakuntien itsehallinnon, palveluiden integraation, asiakassuunnitelmien ja uudistuksen voimaantulon ajoituksen suhteen. 

Aika tutun kuuloinen lista.

Markkinavetoisesta mallista ei saa korjaamallakaan hyvää, ja siksi pitääkin tehdä kokonaan uudenlainen malli. Nykyisellä hallituksella ei näytä olevan kykyä siihen. Sekä kokoomus että keskusta ovat liian syvällä itse kaivamissaan poteroissa. Molempien riitapukareiden pitäisi tulla sillan puoliväliin vastaan ja siirtyä politikoinnista asiantuntijavetoiseen valmisteluun.

Sote-uudistus on tärkeä. Nyt pitää vihdoin ottaa asiantuntijoiden perusteltu kritiikki huomioon. Pitää rakentaa sellainen malli, jolla uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten hillintä ja saumattomat hoivaketjut, voidaan saavuttaa. Monivuotisen prosessin aikana on kertynyt riittävästi tietoa ja taustalla on valtavasti hyvää valmistelutyötä uudistuksen toteuttamiseksi. Kysymys on puhtaasti poliittisesta kiistasta keskustan ja kokoomuksen välillä.

Nykyaikainen sote tarvitsee leveät hartiat, joiden varassa palvelut järjestetään. Maakuntatyyppinen malli voi olla toimiva, mutta kaikkien maakuntien pitää olla riittävän vahvoja. Suomelle sopiva luku sote-järjestäjiä löytyy asiantuntija-arvioiden mukaan haarukasta 9-12 kappaletta. Vanha 12 läänin malli voisi olla tulevaisuuden ratkaisu, jotta kansanvaltaisuus voidaan toteuttaa.

Palveluiden mahdollisimman kattava integraatio mahdollistaa hoitopolkujen rakentamisen niin, että asiakas saa parhaan avun kohtuullisilla kustannuksilla. Tässä auttaa se, että kaikkien palveluiden rahoituksesta vastaa yksi ja sama taho, maakunta. Palveluiden järjestäjän kannattaa rakentaa sujuvat ja vaikuttavat hoitoketjut – koska silloin säästyy rahaa.

Sote-uudistuksen kanssa jatkunut vuosikymmenen mittainen vatulointi on puuduttanut kehittämistyötä ja aiheuttanut suurta epävarmuutta alalla toimivien satojentuhansien työntekijöiden joukossa. Viime kädessä tämä härdelli on koitunut kansalaisten vahingoksi, kun välttämätöntä uudistustyötä ei ole pystytty kunnolla edes käynnistämään.

Otetaan nyt lusikka kauniiseen kouraan. Lopetetaan politikointi ja poterointi ja tehdään asiantuntijoita oikeasti kuunnellen sellainen sote-uudistus, joka toteuttaa soten alkuperäiset tavoitteet, ilman suuria riskejä ja ilman perustuslakiongelmia!

Muuten edessä voi olla taas hallituskriisi ja entistäkin nurinkurisempi kompromissien kompromissi.