Millaisen Euroopan haluat rakentaa? – eurovaaliohjelma 2019

Näytä luontosi ja äänestä!

Tämä eurovaaliohjelma esittelee Suomen vihreiden kärkitavoitteet eurovaalikampanjassa 2019. Laajemmat vihreät vaalitavoitteet on esitelty Euroopan vihreiden yhteisessä vaaliohjelmassa sekä Suomen vihreiden poliittisen tavoiteohjelman Eurooppa-politiikkaa käsittelevissä luvuissa.

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 28.4.2019


On olemassa unelma, jota kannattaa puolustaa. Se on eurooppalainen unelma rauhasta, vapaudesta, oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista ja vastuusta tulevia sukupolvia kohtaan.

Sotien aiemmin runtelemalla mantereella on lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan rakennettu keskinäiseen yhteistyöhön ja demokraattisiin perusarvoihin nojaavaa yhteisöä, jolle ei – puutteistaan huolimatta – löydy vertailukohtaa historiassa.

Eurooppa on ollut viime vuodet hajalla. Tämän on muututtava. Se ei onnistu ilman poliittista johtajuutta. Tarvitaan taas niitä, jotka ovat valmiit näyttämään suuntaa, esittämään vision yhteisestä Euroopasta ja kutsumaan ihmiset mukaan rakentamaan sitä.

Suomi tarvitsee Eurooppaa. Historian myrskyissä olemme oppineet, miten karu voi olla yksin jäävän pienen maan osa. 5,5 miljoonan ihmisen Suomi edustaa vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä. Mutta osana yli 500 miljoonan ihmisen EU:ta olemme yhdessä enemmän: seitsemän prosenttia maailman väestöstä ja maailman suurin talousalue.

Maailma tarvitsee Eurooppaa. EU on ollut suuri voima ilmastonmuutoksen pysäyttämisen, ympäristönsuojelun, rauhan, ihmisoikeuksien, demokratian ja sopimuksiin nojaavan maailmanjärjestyksen edistämisessä. Sitä tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan.

Emme anna periksi voimille, jotka yrittävät purkaa kaiken saavutetun ja hajottaa Euroopan eripuraan, sulkeutumiseen, sisäänpäin käpertymiseen, vihaan ja ennakkoluuloihin. Emme anna periksi näköalattomuudelle, joka etäännyttää ihmiset demokratian toiminnasta. Emme anna periksi ahneudelle ja lyhytnäköisyydelle, jotka uhkaavat hävittää tulevien sukupolvien edellytykset hyvään elämään.

Tarvitsemme vahvaa, demokraattista EU:ta, joka pitää yllä eurooppalaisia oikeudenmukaisuuden, vapauden ja solidaarisuuden arvoja. Tarvitsemme Eurooppaa, joka puolustaa järkähtämättä demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteita. Tarvitsemme Eurooppaa, joka on avainpelaaja kansainvälisellä näyttämöllä, edistää vastuullisempia sääntöjä kansainväliseen yhteistyöhön ja näyttää suuntaa kestävän tulevaisuuden rakentamisessa maailmalle.

Haluamme saada Euroopan takaisin jaloilleen. Haluamme Euroopan, joka osoittaa kansalaisilleen, että se saa tuloksia aikaan ja kykenee rakentamaan parempaa huomista meille kaikille.

Näiden tavoitteiden puolesta vihreät kutsuvat kaikki mukaan tekemään Euroopan unionista taas sitä mitä sen pitäisi olla. Millaista Suomea, Eurooppaa ja maailmaa haluamme rakentaa? Näytä luontosi ja äänestä eurovaaleissa! Valinta on sinun.

 

Ilmastoa ja ympäristöä suojeleva Eurooppa

Haluamme Euroopan, joka kantaa vastuunsa tulevista sukupolvista. Yhteiskuntiemme toiminta – koko tapamme tuottaa, kuluttajaa ja elää – on sovitettava maapallon kantokyvyn rajoihin. EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kunnianhimon tasoa on nostettava merkittävästi, jotta saamme pysäytettyä ilmaston lämpenemisen alle 1,5 asteen kriittisen rajan. Agenda 2030:n mukaisten kestävän kehityksen tavoitteiden on ohjattava kaikkea toimintaamme. Siirtymästä päästöttömään yhteiskuntaan ja vihreään talouteen on tehtävä reilu muutos, jossa luomme paljon uutta työtä, tuotantoa, vientimarkkinoita ja palveluja sekä varmistamme, että kustannukset ja hyödyt jakautuvat oikeudenmukaisella tavalla.

  • EU:n on tehtävä sitova hiilibudjetti, asetettava määräaika, johon mennessä koko unionin on oltava hiilineutraali ja korjattava päästökauppa niin, että päästöjen hinta saadaan ylös ja niille asetetaan lattiahinta.
  • Suojellaan Euroopan metsiä ja vesistöjä luonnon monimuotoisuuden, puhtaan ympäristön ja metsien elintärkeiden hiilinielujen turvaamiseksi. Laajennetaan eurooppalaista suojelualueiden verkostoa ja tehdään Itämeren pelastamisesta EU:n kärkihanke.
  • Jatketaan toimia luonnon mikromuovikuorman vähentämiseksi. Toteutetaan saastuttaja maksaa -periaatetta ottamalla käyttöön EU:n laajuisia haittaveroja, kuten muovivero.
  • EU:sta on luotava uusiutuvan energian unioni. Fossiilisista polttoaineista on luovuttava pääosin 2020-luvulla, maakaasusta ja liikennepolttoaineista 2030-luvulla. Kaikki fossiilienergian tuet on ajettava alas ja siirrettävä varat tukemaan siirtymää puhtaaseen, vähäpäästöiseen energiaan.
  • Kaikessa EU:n lainsäädännössä tulee varmistaa, että vain kestävästi tuotettu bioenergia hyväksytään. Metsien käytön todelliset ilmastovaikutukset tulee ottaa huomioon arvioitaessa eri maiden ilmastotoimia.
  • Tehdään Euroopan maataloudesta maailman ekologisinta ja kestävintä entistä fiksummin. Suunnataan tukia uudelleen tukemaan luonnon monimuotoisuutta, ravinteiden kierrätystä, ympäristön suojelua, hiilen sidontaa ja eläinten hyvinvointia. Vähennetään tukien kokonaistasoa ja ohjataan rahoitusta sosiaalisen Euroopan rakentamiseen, tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä turvallisuuden lisäämiseen.
  • Siirretään Eurooppa raiteille ja muutetaan liikenne päästöttömäksi. Tehdään nopeista, rajat ylittävistä junayhteyksistä houkutteleva vaihtoehto, joka korvaa yhä suuremman osan Euroopan sisäisestä lentoliikenteestä. Asetetaan tavoitteeksi Suomen kytkeminen raiteilla Keski-Eurooppaan: yöjunalla Berliiniin!
  • Tarjotaan jokaiselle nuorelle mahdollisuus nähdä Eurooppaa laajentamalla Free Interrail -ohjelmaa niin, että kaikille 18 vuotta täyttäville nuorille tarjotaan Interrail-lippu.
  • Edistetään ilmastoystävällisten kävelykaupunkien kehittämistä tukemalla autottomien alueiden syntymistä kaupungeissa. Panostetaan pyöräilyn ja kävelyn lisäämiseen kaikissa jäsenvaltioissa.
  • Luodaan uusia työpaikkoja, vauhditetaan siirtymistä vihreään talouteen ja tuetaan vaikeuksissa olevia ihmisiä ja alueita löytämään uusia elinkeinoja vihreällä investointiohjelmalla, jolla suunnataan EU:n rahoituskehyksistä merkittävä panostus puhtaaseen, vähäpäästöiseen energiaan, kiertotalouteen, raideyhteyksiin, energiatehokkuuteen ja digitalisaatioon.

 

Ihmisistä huolehtiva Eurooppa

Haluamme rakentaa Euroopan, jossa ketään ei jätetä kyydistä – Euroopan, joka pitää huolta sosiaalisista turvaverkoista, oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja kaikkien saatavilla olevista julkisista peruspalveluista, taistelee köyhyyttä vastaan ja tarjoaa työtä ja toimeentuloa asukkailleen. Sosiaalisen Euroopan rahoittamiseksi meidän on taisteltava veronkiertoa vastaan, edistettävä eurooppalaisia sääntöjä reilulle verotukselle ja varmistettava, että rahoitusmarkkinat maksavat oikeudenmukaisen osansa yhteisen hyvinvointimme ylläpidosta.

  • Luodaan eurooppalainen minimitoimeentulo, joka on sidottu kunkin maan mediaanituloon. Aletaan valmistella esitystä EU:n laajuiseksi perustuloksi.
  • Luodaan turvaverkkoja työelämään ottamalla käyttöön EU:n laajuinen perusturvan ja työelämän sääntelyn vähimmäistaso.
  • Luodaan eurooppalainen työttömyysvakuutus minimitasoksi, jota kansalliset työttömyysturvat täydentävät. Rakennetaan yhteinen työttömyysvakuutusjärjestelmä tavalla, joka tasoittaa suhdanteita mutta ei kannusta valtiota kasvattamaan menojaan.
  • Verokilpailun pysäyttämiseksi sovitaan EU:ssa yhteisestä yhteisöveron minimitasosta ja luodaan yhtenäiset laskentaperusteet yritysverotukselle sen varmistamiseksi, että veroja ei jää saamatta sen vuoksi, että pelisäännöt vaihtelevat EU-maasta toiseen.
  • Otetaan käyttöön rahoitusmarkkinavero, joka hillitsee riskialtista ja lyhytjänteistä keinottelua rahoitusmarkkinoilla ja varmistaa, että muista veroista pääsääntöisesti vapautettu finanssisektori osallistuu reilulla tavalla yhteisen hyvinvoinnin ylläpitoon.
  • Vahvistetaan yhteistyötä veronkierron ja harmaan talouden estämiseksi EU:ssa.

 

Feministinen ja yhdenvertainen Eurooppa

Haluamme rakentaa feministisen Euroopan, joka taistelee kaikkinaista syrjintää vastaan ja pitää tinkimättä kiinni jokaisen ihmisen yhdenvertaisuudesta ja luovuttamattomasta ihmisarvosta. Haluamme yhteisen Euroopan, joka kuuluu yhtäläisesti kaikille sukupuolille, täällä syntyneille ja muualta muuttaneille, nuorille ja vanhoille, vähemmistöille ja enemmistöille.

  • Edistetään työelämän tasa-arvoa. Luodaan unionin tason standardi vanhampainvapaille, jonka tavoite on vapaiden tasaisempi jakautuminen. Tuetaan jäsenmaita maksuttoman tai edullisen varhaiskasvatuksen tarjoamisessa kaikille lapsille.
  • Edistetään palkkatasa-arvoa eurooppalaisella lainsäädännöllä. Murretaan lasikatot: otetaan käyttöön sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin ja EU:n instituutioihin kuten komissioon. Edellytetään, että kaikki jäsenmaat esittävät komissaariksi kahta eri sukupuolta olevaa ehdokasta.
  • Vähemmistöjen oikeudet on turvattava kaikkialla EU:ssa, sielläkin, missä jäsenmaat ovat haluttomia toimimaan. Samaa sukupuolta olevien parien ja sateenkaariperheiden oikeudet on turvattava yhtenäisesti koko EU:ssa, myös heidän muuttaessaan jäsenmaasta toiseen. EU:n on sekä lainsäädännöllä että rahoituksensa ehtona edellytettävä sitoutumista rasismin, vihapuheen ja syrjinnän vastaiseen työhön. Varmistetaan vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen osallisuus ja kuuleminen EU:n päätöksenteossa. Luodataan tälle osallistumiselle selkeitä kanavia.
  • Kamppaillaan sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. Varmistetaan jokaisen turvallisuus ja oikeus päättää omasta kehostaan. Turvataan oikeus lailliseen ja turvalliseen aborttiin kaikissa EU-maissa ja varmistetaan, että jokainen Euroopan maa liittyy naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaiseen Istanbulin sopimukseen.

 

Koulutuksen ja tutkimuksen Eurooppa

Haluamme rakentaa Euroopasta maailman parhaan koulutuksen ja tutkimuksen sekä sivistyksen tyyssijan. Haluamme panostaa koulutukseen koko Euroopassa ja varmistaa, että jokainen lapsi saa parhaat mahdollisuudet löytää oman polkunsa ja edetä korkeimpaan mahdolliseen koulutukseen saakka taloudellisesta ja sosiaalisesta taustastaan riippumatta. Haluamme panostaa tutkimukseen, innovaatioihin ja tuotekehitykseen luodaksemme edellytykset kestävälle kasvulle ja tehdäksemme Euroopasta vireiden uusien ajatusten, innovaatioiden ja tieteellisten läpimurtojen dynamon.

  • Otetaan Euroopan unionin strategiseksi tavoitteeksi nostaa eurooppalainen koulutus ja tutkimus maailman parhaaksi. Euroopassa koulutus tulee nähdä itseisarvona, ei vain työllisyyspolitiikan välineenä.
  • Suunnataan merkittävästi nykyistä suurempi osuus EU-budjetista tutkimukseen ja tieteeseen. Tuetaan erityisesti uutta luovaa perustutkimusta ja mahdollisuuksia pitkäjänteiseen tieteen tekemiseen.
  • Sovitaan yhdessä jäsenmaiden kanssa toimenpideohjelmasta, jolla varmistetaan maksuton, saavutettavissa oleva koulutus kaikkien ulottuville ja luodaan mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen läpi elämän. Ohjataan rakennerahastovaroja tukemaan tätä tavoitetta.
  • Varmistetaan Eurooppa, joka on auki jokaiselle nuorelle vaihto-opiskelua, harjoittelua ja työntekoa varten. Moninkertaistetaan Erasmus-ohjelman rahoitus niin, että vaihto-opiskelusta tai työharjoittelusta tulee mahdollisuus jokaiselle nuorelle taustaan katsomatta.

 

Perusarvoistaan kiinni pitävä Eurooppa

Haluamme Euroopan, joka pitää järkähtämättä kiinni perusarvoistaan: laillisuudesta, demokratiasta, kansalaisvapauksista sekä perus- ja ihmisoikeuksista. Näitä arvoja tulee edistää kaikessa EU:n toiminnassa globaalisti ja vaatia samojen arvojen tinkimätöntä noudattamista myös EU:n sisällä.

  • Puolustetaan vapaata mediaa, riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä kaikissa jäsenmaissa. Edellytetään jäsenmailta demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien periaatteiden noudattamista sanktioiden uhalla ja ehtona EU-rahoitukselle. Tuetaan myös potentiaalisia tulevia jäsenmaita jäsenyyskriteerien täyttämisessä.
  • Taataan perusoikeuksiin kuuluva yksityisyyden suoja. Kansalaisten massavalvontaa tietoverkoissa ei pidä missään olosuhteissa hyväksyä. Tehdään EU:sta yksityisyyden suojan ja tietosuojan turvasatama. Pidetään kiinni myös internetin vapaudesta, avoimuudesta ja verkkoneutraliteetin periaatteesta.
  • Demokratisoidaan Eurooppa. Vahvistetaan suorilla vaaleilla valitun Euroopan parlamentin valtaa laajentamalla parlamentin aloiteoikeutta, budjettivaltaa ja asemaa tasavertaisena lainsäätäjänä muun muassa veroasioissa. Siirrytään ministerineuvostossa määräenemmistöllä päättämiseen kautta linjan.
  • Lisätään avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä kitketään korruptiota ja lobbarien valtaa. Laajennetaan EU:n lobbausrekisteriä niin, että se koskee kaikkia EU:n toimielimiä ja kaikkialla tapahtuvaa lobbausta. Lisätään EU:n ministerineuvoston avoimuutta niin, että jäsenmaiden kannat tulevat julkisiksi.
  • Vältetään uusia rajatarkastuksia ja uusia raja-aitoja unionin sisällä, helpotetaan ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta Euroopassa.
  • Emme halua muurien sisään linnoittautuvaa Eurooppaa, eikä ole inhimillisesti hyväksyttävää, että Välimerestä tulee joukkohauta Eurooppaan pyrkiville. Vahvistetaan laillisia kanavia pyrkiä Eurooppaan niin työtä kuin turvapaikkaakin varten.
  • Oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Otetaan käyttöön EU-maiden kesken reilu ja sitova vastuunjako turvapaikanhakijoista, jossa ratkaisevana tekijänä ei ole se, mihin maahan turvapaikanhakija ensimmäisenä saapuu. Vastuunjaossa on huomioitava myös turvapaikanhakijoiden olemassa olevat perhe- ja muut siteet.
  • Edistetään rauhaa ja ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Lopetetaan aseiden vienti ihmisoikeuksia rikkoviin maihin ja nostetaan rauhanvälityksen, kriisinhallinnan ja humanitaarisen avun resursseja. Käytetään myös taloudellisia sanktioita ihmisoikeuksien puolustamisessa. Säädetään EU:n laajuinen yritysvastuulaki varmistamaan että eurooppalaiset yritykset pitävät huolta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.Toimitaan aktiivisesti sen puolesta, että kaikki EU:n jäsenmaat nostavat kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.