Vihreät poliitikot
Outi Alanko-Kahiluoto
Olen Vihreiden toisen kauden kansanedustaja Itä-Helsingistä, Herttoniemestä. Tulin ensi kerran valituksi eduskuntaan kevään 2007 vaaleissa, ja uusin paikkani kevään 2011 vaaleissa. Eduskunnassa olen sosiaali-ja terveysvaliokunnan jäsen ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Olen tällä hetkellä ainoa helsinkiläinen Vihreiden kansanedustaja, joka asuu kantakaupungin ulkopuolella.
Aviopuolisoni on teatteriohjaaja Atro Kahiluoto. Meillä on kaksi lasta, 14-vuotias poika Jalmari ja 11-vuotias tytär Kaarina. Joukon jatkona häntää heiluttaa springerspanieli Eppu.
Synnyin Oulussa vuonna 1966. Helsinkiläinen minusta tuli vuonna 1985, kun aloitin kirjallisuustieteen opinnot Helsingin yliopistossa.
Olen taustaltani humanisti. Siviiliammatiltani olen kirjallisuuden opettaja ja tutkija Helsingin yliopistosta. Väittelin tohtoriksi toukokuussa 2007.
Harrastan palstaviljelyä ja melomista. Olen aina lukenut ja kirjoittanut paljon.
Oman elämäni käännekohtia oli pääsy yliopistoon lukemaan kirjallisuutta. Olen paljosta kiitollinen maamme maksuttomalle koulutusjärjestelmälle. Yhtä tärkeitä kuin kirjat minulle ovat vanhat metsät, niiden rauha ja monikerroksinen luonto. Ulkomailla kaipaan Suomen vapaita merenrantoja ja kirkkaita järviä. Helsingissä vieraileville ystävilleni esittelen aina oman viljelypalstani ja melkein takapihalta alkavan luononsuojelualueen. Näitä asioita puolustan loppuun saakka.
Avustaja: Henna Hiilamo 09 432 4005 henna.hiilamo@eduskunta.fi
Tuoreimmat kirjoitukset
-
Työ luovien alojen työntekijöiden sosiaaliturvan epäkohtien poistamiseksi alkaa
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 11.5.2012
Olin viime kevään hallitusneuvotteluissa mukana työryhmässä, jossa käsiteltiin sosiaaliturvan epäkohtia. Vihreiden esityksestä hallitusohjelmaan tehtiin kirjaus, jonka mukaan ”hallitus tulee paikantamaan luovien alojen työntekijöiden sosiaaliturvassa olevat mahdolliset epäkohdat sekä tekemään... Lue lisää »
-
Palveluseteli ei auta köyhimpiä
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 9.5.2012
Kaupunginvaltuustossa keskusteltiin tänään palveluseteleistä. Tarkemmin sanottuna keskusteltiin siitä, miten Helsingissä pari vuotta sitten aloitettu palvelusetelien käyttö sosiaali- ja terveyspalveluissa on toiminut, ja pitäisikö palveluseteleiden käyttö sen pohjalta vakinaistaa. Kokoomus ajaa... Lue lisää »
-
Peukku perustuloa kannattavalle keskustalle!
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 3.5.2012
Kepu kannattaa perustuloa! Ulostulo tapahtui tänään niinkin arkisesti kuin keskustapuolueen eriävässä mielipiteessä sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013–2016. Eriävässä mielipiteessään keskusta esittää, että perusturvaa on parannettava... Lue lisää »
-
Koulujen määrärahat turvattava
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 24.4.2012
Olin pari viikkoa sitten Itä-Helsingissä keskustelutilaisuudessa, jossa aiheena oli lähikoulu. Paikalla olleet olivat yksimielisiä siitä, että hyvä lähikoulu on kunnolla resurssoitu: on osaavia opettajia, ryhmät kohtuulliset, terveydenhoitaja läsnä, (erityis)oppilas saa tarvitsemansa... Lue lisää »
-
Luovien alojen sosiaaliturvaa on parannettava - itsensä työllistävien sosiaaliturvaa unohtamatta
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 18.4.2012
Luovien alojen sosiaaliturvassa on edelleen paljon parantamisen varaa. Tämä siitä huolimatta, että viime kaudella saatiin parannettua muun muassa apurahansaajien sosiaali- ja työttömyysturvaa. Hallitusohjelmaan kirjattiinkin Vihreiden neuvottelijoiden vaatimuksesta, että hallitus paikantaa luovien... Lue lisää »
-
Perustulokampanja käynnistyi
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 28.3.2012
Tänään eduskunnassa järjestetyssä tilaisuudessa julkistettiin puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisaloite perustulosta. Aloitteessa vaaditaan vähintään nykyisen perusturvan vähimmäisetuuksien suuruista, kaikille täysi-ikäisille maksettavaa perustuloa. Aloitteen on valmistellut... Lue lisää »
-
Työn ja sosiaaliturvan yhteensovitus paranee
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 23.3.2012
Työttömät ja pienituloiset saivat eilen hyviä uutisia: syrjäyttävää ja kyykyttävää sosiaaliturvaa puretaan - vihdoin! Puolison tulot eivät enää jatkossa leikkaa työttömän puolison työmarkkinatukea. Tarveharkinnan poistaminen puolison työmarkkinatuesta on Vihreiden pitkäaikaisen taistelun tulos.... Lue lisää »
-
Työn ja palkkatulojen yhteensovitus paranee
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 23.3.2012
Työttömät ja pienituloiset saivat eilen hyviä uutisia: syrjäyttävää ja kyykyttävää sosiaaliturvaa puretaan - vihdoin! Puolison tulot eivät enää jatkossa leikkaa työttömän puolison työmarkkinatukea. Tarveharkinnan poistaminen puolison työmarkkinatuesta on Vihreiden pitkäaikaisen taistelun tulos.... Lue lisää »
-
Työmarkkinatuen tarveharkinnan poisto on Vihreille työvoitto
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 22.3.2012
Hallitus on saanut sovittua valtiontalouden veroratkaisuista tuleville vuosille. Erityisesti työmarkkinatuen tarveharkinnan poistuminen puolison tulojen osalta on loistava parannus. Uudistus astuu voimaan jo ensi vuoden alusta. Työmarkkinatuen tarveharkinnan poisto on ollut Vihreiden tavoitteena jo... Lue lisää »
-
Perhevapaiden tasapuolisempi jako vanhempien kesken on lapsen etu
Outi Alanko-Kahiluodon blogi - 20.3.2012
Ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa 20.3.2012 Keskustan tekemä välikysymys lapsiperheiden hyvinvoinnin turvaamisesta tarjoaa tilaisuuden keskustella siitä, miten perhepolitiikkaa kehitetään nykyistä tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi perheystävällisellä tavalla. Vihreä eduskuntaryhmä... Lue lisää »
