Työryhmät 2012-2013
Työryhmät 2012-2013
Vihreiden hallituksen ja valtuuskunnan työn tukemiseksi on perustettu useita työryhmiä. Työryhmät seuraavat ja käyvät ajankohtaista keskustelua toimialaansa liittyvistä kysymyksistä ja tarpeen mukaan järjestävät seminaareja, keskustelutilaisuuksia sekä valmistelevat toimialaansa liittyvät pohjaesitykset hallituksen lausunnoiksi ja kannanotoiksi sekä valtuuskunnan hyväksymiksi ohjelmiksi (lisätietoa: ohjelmatyön strategia).
Puolueen työryhmätyö jaetaan neljään työryhmätyyppiin, joiden kautta työryhmien tehtävät, jäsenyydet ja toiminnan kesto hahmottuvat. Varsinaisten työryhmien lisäksi perustetaan tarpeen mukaan myös sähköisiä verkostoja.
Työryhmät kokoontuvat tarpeen mukaan, mutta pääosa työskentelystä tapahtuu yleensä sähköpostitse. Työryhmien kokouksiin osallistuville työryhmien varsinaisille jäsenille korvataan matkakulut Vihreiden matkustussäännön mukaisesti.
Työryhmien kokoonpanosta päättää puoluehallitus, ja niiden koostamisessa pyritään asiantuntemuksen ja kiinnostuksen lisäksi ottamaan huomioon alueellinen edustavuus ja sukupuolten tasa-arvo.
Kauden 2012-2013 työryhmistä tehdään päätökset viimeistään alkuvuonna 2012.
1. Perustyöryhmät
Kansainvälisten asioiden työryhmä
Muista perustyöryhmistä päätetään alkuvuonna 2012.
2. Ohjelmatyöryhmät
Ohjelmatyöryhmät nimetään puoluehallituksessa 28.1.2012.
3. Seurantatyöryhmät
Kehityspoliittinen työryhmä
Seurantatyöryhmistä päätetään alkuvuonna 2012.
4. Tilaustyöryhmät
ei tällä hetkellä
1. Perustyöryhmät
Kansainvälisten asioiden työryhmä
Työryhmän vastuulla ovat Euroopan vihreitä koskevat asiat, Global Greens -asiat, ulkopolitiikka sekä EU-asiat. Työryhmä on puolueen pysyvä työryhmä, sen sihteerinä toimii kv. asioiden päällikkö ja sen toimialaan kuuluu poliittisten linjausten lisäksi paljon käytännön asioiden järjestelyä.
Puheenjohtaja Anne Bland, jäsenet Sirpa Hertell, Espoo; Iiris Kivimäki, Helsinki; Nikolai Klix, Helsinki; Merja Kähkönen, Helsinki; Kirsi Louhelainen, Espoo; David Pemberton, Helsinki; Vesa Saarinen, Helsinki; Mikko Strahlendorff, Helsinki; Nanna Sumuvuori, Helsinki; Juha Turkki, Sipoo; Heini Wiik, Jyväskylä; sihteeri Tanja Remes.
2. Ohjelmatyöryhmät
3. Seurantatyöryhmät
Kehityspoliittinen työryhmä
Työryhmän vastuulla ovat kehityspolitiikkaa sekä globalisaatiokysymyksiä koskevat asiat. Työryhmä työstää puolueen kehityspoliittiset linjaukset.
Puheenjohtaja Eekku Aromaa. jäsenet Minna Haarala-Barczinski, Heerhugowaard, Hollanti; Ville Elonheimo, Joensuu; Maaria Haikarainen, Lontoo/ Helsinki; Henna Hakkarainen, Helsinki; Inka Hopsu, Espoo; Mikko Häkkinen, Joensuu; Kalle Könkkölä, Helsinki; Laura Pitkänen, Pieksämäki; Kari Silfverberg; Janne Sivonen, Helsinki; Teemu Sokka, Helsinki; Sini Soljasalo, Mikkeli; Marko Ulvila, Tampere; Maria Vuorelma, Helsinki.
