Kaksi näkökulmaa Ottawan sopimukseen

Eduskunta käsittelee tällä viikolla hallituksen esitystä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Lopullinen äänestys asiasta käydään torstaina. 

Vihreä eduskuntaryhmä on perehtynyt kysymykseen huolellisesti. Kiristynyt turvallisuustilanne tuo pöydällemme asioita, joita kukaan meistä ei toivoisi. Asiassa voi perustellusti päätyä kahteen erilaiseen johtopäätökseen. Kukaan meistä ei voi varmasti tietää, kumpi päätös osoittautuu oikeaksi.

Tässä kirjoituksessa vihreät kansanedustajat Saara Hyrkkö ja Hanna Holopainen käyvät läpi omaa suhtautumistaan sopimuksesta irtaantumiseen ja siinä pysymiseen. 

Mikä Ottawan sopimus?

Ottawan sopimus on yksi tärkeimmistä tavanomaisten aseiden valvontasopimuksista ja humanitaarisen aseriisunnan instrumenteista. Ottawan sopimuksen osapuolet ovat sitoutuneet siihen, etteivät ne missään oloissa käytä, kehitä, tuota, muutoin hanki, varastoi, pidä hallussa tai siirrä suoraan tai välillisesti kenenkään käyttöön henkilömiinoja. Sopimuksen tavoitteena on suojella henkilömiinojen aiheuttamalta humanitaariselta kärsimykseltä.

Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2012. Hallituksen esityksen tullessa hyväksytyksi Suomi irtisanoo tämän sopimuksen. Sopimuksen irtisanominen astuu voimaan kuuden kuukauden kuluttua.

Saara Hyrkkö

Ottawan sopimus on yksi maailman onnistuneimmista ja tehokkaimmista aserajoitussopimuksista. Niin valtava joukko maita on sitoutunut sopimukseen, että henkilömiinojen tuotanto on lähes lakannut maailmasta. Olemme yhdessä sopineet, että henkilömiinat ovat niin vastenmielinen ase, että niitä ei tämä maailma kaipaa.

Suomen turvallisuustilanne on kiistatta muuttunut. Venäjä muodostaa Suomelle uhan eikä itänaapurimme ole osoittanut piittaavansa sodankäynnin säännöistä. Puolustusvoimien näkökulmasta henkilömiinojen palauttamiselle on selkeät perustelut. Sopimuksesta irtautumisella on kuitenkin myös muita vaikutuksia Suomen turvallisuuteen ja globaalisti. Näille näkökulmille olen antanut omassa harkinnassani painoarvoa.

Henkilömiinat ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kannalta ongelmallisia

Henkilömiinojen käyttö humanitaarisen oikeuden velvoitteet täyttävällä tavalla on toistuvasti epäonnistunut. Tämä on syy, miksi valtiot ovat lopulta päätyneet kieltämään ne kokonaan.

Henkilömiinat eivät tee eroa siviilin ja sotilaan välillä, vaan räjähtävät riippumatta siitä, kuka niiden päälle astuu. Tilastollisesti henkilömiinojen uhreista valtaosa on siviilejä, merkittävä osa lapsia. 

Tämä on ongelmallista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden erotteluperiaatteen ja umpimähkäisen aseellisen toiminnan kiellon näkökulmasta. Sotatoimia saa kohdistaa vain sotilaskohteisiin ja taistelijoihin, ei siviileihin tai siviilikohteisiin. Sellaisia aseita tai sodankäyntimenetelmiä, joita ei kyetä rajaamaan vain sallittuihin kohteisiin, ei tule käyttää.

Suomen tavoitteena ei ole lisätä henkilömiinojen globaalia kauppaa, mutta miinat kieltävän sopimuksen heikentyminen voi yhtä kaikki siihen johtaa.

Vaikka Suomi kouluttaa sotilaitaan toimimaan vastuullisesti myös miinojen käytössä, emme voi mielestäni täälläkään täysin sivuuttaa henkilömiinojen ongelmallisia ominaisuuksia. Ottawan sopimuksen kieltämät henkilömiinat ovat määritelmällisesti aseita, joiden kohdetta ei voi vastuullisinkaan miinoittaja valita. Kun miinat on asennettu maahan, meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa esimerkiksi siihen, kenet Venäjä pakottaa niitä polkemaan.

Ottawan sopimuksesta irtautuminen heikentää Suomea suojaavaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää

Suomea sitovien ja Suomea suojaavien kansainvälisten sopimusten puolustaminen ei ole ristiriidassa kansallisen turvallisuuden kanssa – päinvastoin.

Kaikki keinot eivät ole sallittuja, edes sodassa. Tämän kaltaisia sopimuksia ei ole tehty hyvän sään varalle, vaan ne ovat olemassa, jotta jopa sotatilanteessa pitäisimme kiinni tietyistä perustavanlaatuisista periaatteista. Suomen kaltaisen pienen maan etu on se, että säännöistä ja sopimuksista pidetään kiinni.

Irtautumalla Ottawan sopimuksesta Suomi osaltaan edesauttaa kehitystä, jossa yhä useammat valtiot pitävät mahdollisena irtautua sotatilanteita varten luoduista sopimuksista kriisien uhatessa. Jopa hallituksen esityksessä tunnistetaan, että erityisesti Suomen kaltaisen, asevalvonnan alalla aktiivisen maan irtautuminen sopimuksesta voi madaltaa muiden valtioiden kynnystä irtautua asevalvontasopimuksista ja heikentää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioitusta laajemmin. YK:n pääsihteeri António Guterres on tällä viikolla vedonnut sopimuksessa pysymisen puolesta.

Henkilömiinat eivät ole välttämättömiä

Matkan varrella Ottawan sopimuksesta irtautumista on perusteltu sillä, ettei rajamme puolustaminen muutoin ole mahdollista. Tämä ei pidä paikkaansa enkä missään nimessä halua sellaista virheellistä viestiä maamme rajojen ulkopuolelle lähettää.

Suomen puolustus on vahva. Nato-jäsenyys ja kahdenväliset kumppanuudet ovat sitä entisestään vahvistaneet. 

On selvää, että henkilömiinojen palauttaminen puolustuksen keinovalikoimaan toisi uuden, hyödyllisenkin työkalun puolustussuunnittelun tueksi. Mutta henkilömiinat kieltävästä sopimuksesta irtautuminen ei ole välttämätön pakko, vaan se on poliittinen valinta.

On monia asejärjestelmiä, joista voisi tietyissä tilanteissa olla hyötyä. Emme silti hyväksy saati ota niitä kaikkia käyttöön. Aserajoitukset ovat aina punnintaa sotilaallisen hyödyn ja inhimillisen kärsimyksen välillä.

Vaihtoehdottomuutta korostava yhteiskunnallinen ilmapiiri hiljentää kriittistä keskustelua ja johtaa herkästi vauhtisokeuteen, jota ei voi pitää Suomen edun mukaisena. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan isojen linjamuutosten ei pitäisi olla kulloisenkin hallituksen ilmoitusasioita, vaan laajapohjaisen ja perusteellisen harkinnan lopputuloksia.

Hanna Holopainen

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on heikentänyt Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristöä perustavanlaatuisesti ja pitkäaikaisesti. Tämä on pakottanut Suomen tarkastelemaan puolustuskykyään uudessa valossa. Kyvykkyytemme ovat pääsääntöisesti kunnossa, mutta kehityskohteitakin on tunnistettu. 

Osana kehitystarpeiden analyysia nousi viime vuoden aikana esiin myös kysymys siitä pitäisikö jalkaväkimiinat ottaa uudelleen käyttöön myös Suomessa ja tehdä uusi arvio Ottawan sopimuksessa mukana olemisesta. Pohdinnan syynä on Venäjän aiheuttama pitkäkestoiseksi arvioitu uhka.

Turvallisuusympäristön muutokset

Venäjän brutaali toiminta Ukrainassa on asettanut meidät uudenlaiseen tilanteeseen. Meillä on naapurina terroristivaltio, joka osana sotatoimiaan aiheuttaa täysin häikäilemättömästi kärsimystä myös ukrainalaisille siviileille.

Venäjä on käyttänyt laajamittaisesti miinoitteita Ukrainassa ja Ottawan sopimuksessa mukana oleva Ukraina on ollut pakotettu ottamaan jalkaväkimiinat käyttöön kyetäkseen hidastamaan hyökkääjän etenemistä ja pystyäkseen vähentämään omien taistelijoiden tappioita. 

Suomessa on seurattu tarkasti sodankäynnin kehittymistä Ukrainassa ja reagoitu kehittämällä omaa osaamistaan ja omia kykyjään vastaamaan paremmin muuttuneita kehityskulkuja. Osana tätä kehitystyötä on Suomessa päätetty panostaa mm. dronetoimintaan sekä ammustuotannon kapasiteetin kasvattamiseen.  

Noista päätöksistä poiketen jalkaväkimiinakysymys sen sijaan on huomattavasti monitahoisempi. Ottawan sopimus sitoo siten, että miinojen kehittämistä, tuotantoa ja varastointia ei voi aloittaa ilman sopimuksen pykälien mukaista irtisanoutumista. 

Eduskunta on aikanaan tehnyt päätöksen sopimukseen liittymisestä ja eduskunnan päätös tarvitaan myös sopimuksen irtisanomiseen. Hallitus on tuonut irtisanoutumisesityksen eduskuntaan ja siitä me olemme tällä viikolla isossa salissa päättämässä.  

Minä olen pitkän pohdinnan jälkeen päätynyt kannattamaan sopimuksesta irtaantumista. Ymmärrän kyllä sitäkin, että osalla kollegoista punninta on päätynyt myös päinvastaiseen. Onhan Ottawan sopimus ollut kansainvälisesti erittäin menestyksekäs ja hankkeelle on myönnetty jopa Nobelin rauhanpalkinto. 

Työstin omaa kantaani koko alkuvuoden hyödyntäen kaikkea puolustusvaliokunnan jäsenelle tarjolla olevaa informaatiota sekä keskusteluja kollegoiden kanssa. 

Keväällä vierailin Sodan ja rauhan keskus Muistin uudistuneessa näyttelyssä Mikkelissä. Pysähdyin pitkäksi aikaa taiteilija Harri Pälvirannan Vapautemme hinta -valokuvainstallalaation äärelle. Siinä hetkessä minulle vahvistui näkemys siitä, että tässä ajassa suomalaisena poliittisena päättäjänä vaakakupissani kaikkein painavin osa on vastuu suomalaisista sotilaista. 

Me olemme onnekkaita siinä, että suomalaisilla on korkea maanpuolustustahto. Kaikista materiaalisista hankinnoista huolimatta se on lopulta kaikkein ratkaisevin osa puolustuksemme pidäkettä.   

Suomen vapauden puolustamisesta on sekä menneisyydessä että nykyäänkin päävastuussa aivan tavalliset suomalaiset. Meillä Suomessa jokainen on arvokas ja kunnioitettu yhteiskunnan jäsen, joka tilanteen tullen on valmis riskeeraamaan oman henkensä Suomen puolesta. 

Päättäjänä haluan kaikin tavoin varmistaa, että mahdollisten taisteluiden jälkeen sotilaamme palaavat hengissä kotiin. Siksi olen päätynyt äänestämään Ottawan sopimuksesta irtaantumisen puolesta.  Ajattelen, että epävakaassa maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomen on varauduttava ja vahvistettava puolustustaan. 

Suomi käyttäisi miinoja vain sotatilanteessa

Oleellista on, että Suomi on vastuullinen miina-aseen käyttäjä. Se tarkoittaa sitä, että miinoja käytettäisiin vain äärimmäisissä tilanteissa, eli sodassa, kun Suomella on tarve puolustautua. Olen törmännyt harhakäsityksiin siitä, että Suomi miinoittaisi itärajaa rauhan aikana – näin ei ole. Normaalioloissa kaikki miinat on varastoitu. 

Suomalaiset siviilit eivät ole vaarassa suomalaisten joukkojen asettamien miinojen vuoksi. Miinoja käytettäisiin Suomessa vain taistelutilanteissa alueella, josta siviilit on evakuoitu. Taistelualueet pitävät joka tapauksessa sisällään vaarallisia räjähteitä, kuten vihollisen miinoja, joten raivaustyötä olisi muutenkin tehtävä. 

Miinojen käyttö edellyttää siis huolellista suunnittelua, asentamista, dokumentointia, vaarallisten alueiden merkintää ja valvontaa sekä miinojen huolellista raivaamista.

Venäjän kasvanut uhka pakottaa uuteen punnintaan

Suomen ainoa syy irtautua Ottawan sopimuksesta on Venäjän aggressiivinen toiminta, mikä on pakottanut Suomen tarkastelemaan puolustuskykyään uudessa valossa. Venäjä kehittää ja testaa jalkaväkimiinoja ilman mitään rajoitteita ja käyttää niitä tällä hetkellä laajasti Ukrainan maaperällä. Venäjä toimii Ukrainassa häikäilemättömästi ja muodostaa Suomellekin pitkäkestoisen uhan.

Ukrainan sodasta saadut kokemukset ovat saaneet useat EU-maat tarkastelemaan uudelleen suhtautumistaan Ottawan sopimukseen. Liettuan, Latvian ja Viron parlamenteissa on jo tehty päätös Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös Puolan odotetaan irtautuvan sopimuksesta. 

Jalkaväkimiinojen tarkoitus on hidastaa hyökkääjän etenemistä

Suomen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Jalkaväkimiinojen sotilaalliset hyödyt on tunnistettu nimenomaan asevelvollisuuteen perustuvassa puolustusjärjestelmässämme. 

Jalkaväkimiinojen tarkoitus on hidastaa hyökkääjän joukkojen etenemistä ja vahvistaa puolustuskykyämme. Jalkaväkimiinat tasoittavat tilannetta puolustajien eduksi.

Puolustusvoimien selvityksessä on huomioitu muun muassa taistelun luonne ja sen muutosten vaikutukset Suomeen, kustannusarviot, tarkasteltujen asejärjestelmien hankinnan ja tuottamisen mahdollisuudet ja vaikutukset, sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteet, mukaan lukien Suomea sitovat asevalvontasopimukset. 

Huoltovarmuus ja miinojen valmistaminen Suomessa

On tärkeää, että Suomen irrottautuminen sopimuksesta ei aiheuta epätoivottua kansainvälisen miinamarkkinan syntymistä. Siksi on tärkeää huolehtia siitä että mahdolliset miinat kyetään tuottamaan itse. Myös sotilaallisen huoltovarmuuden näkökulmasta on tärkeää, että jalkaväkimiinat ja niiden keskeiset komponentit kehitetään ja tuotetaan kansallisesti. 

Ottawan sopimus on aikanaan laadittu siksi, että jalkaväkimiinat ovat aiheuttaneet merkittäviä humanitäärisiä ja taloudellisia ongelmia maissa, joissa ei noudateta vastuullista miinoittamista ja raivaamista. Tällaisissa tapauksissa ongelma koskee erityisesti vähiten kehittyneitä maita ja alueita, jotka muutenkin kärsivät meneillään olevan tai päättyneen konfliktin vaikutuksista. 

Suomi on sitoutunut miinojen vastuulliseen käyttöön. Miinoja käytettäisiin vain sotatilanteessa hyökkääjän etenemisen hidastamiseen, niiden sijainti, lukumäärä ja muut tiedot dokumentoitaisiin tarkasti ja raivaukseen osoitettaisiin riittävät resurssit. 

Yllä kuvattujen seikkojen vuoksi Ottawan sopimuksesta irtautuminen on minusta tällä hetkellä oikea ratkaisu Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi.