Kukaan ei synny rasistiksi

11.08.2020

Muistan jokaisen kerran, kun minua on haukuttu neekeriksi koulussa. Muista jokaisen ihmisen, joka on sen minulle sanonut. Muistan sen tunteen, kun olin sallinut itseni rentoutua ja kuvittelin, että on ystävien seurassa. Muistan sen tunteen, kun maailma romahtaa ympäriltä ja minulle osoitetaan, että minä olen väärin. Kun kuvittelin, että minut nähdään yhtenä kavereista – ihan samalaisena kuin kaikki muut. Kun en olekaan yksi kavereista, vain minä en kelpaa.

Koulut alkavat tällä viikolla, ja luokkiin astuu moni minun näköiseni lapsi ja nuori. Näillä lapsilla ja nuorilla on samat toiveet ja murheet kuin kaikilla muillakin lapsilla. Näillä lapsilla on aivan sama oikeus oppia kuin kaikilla muillakin lapsilla. Minä toivon, että yksikään lapsi tai nuori joudu pelkäämään, että häntä kiusataan tai syrjitään ihonvärin takia.

Ihminen ei syntyessään ole rasisti. Me aikuiset kasvatamme lapset joko kohtelemaan kaikkia ihmisiä kunnioituksella tai siten opetamme lapsille, että viha ja julmuus on oikein. Jos maailmaan suhtautuu ensisijaisesti jaottelemalla ihmiset meihin ja heihin, sulkee silmänsä todellisuudelta.

Rasismin typeryys tulee esille siinä, että se ehkäisee ihmisiä tavoittelemasta omaa parastaan ja osallistumaan näin yhteiskunnan eri osapuolten kehittämiseen. Se, että sallimme rasismin olemassaolon omissa instituutioissamme, on kuin vapaaehtoisesti katkaisimme itseltämme raajoja, jotta emme pystyisi juoksemaan yhtä nopeasti.

Suomi tarvitsee menestyäkseen sen, että jokainen meistä uskaltaa osallistua. Jatkuva rasismi saa aikaan sen, että ihminen lakkaa yrittämästä ja se on vaarallista. Siihen meillä ei ole varaa. Me voimme päättää yhteiskuntana kieltäytyä siitä, että emme anna rasismin rajoittaa ihmisten potentiaalia.

Hiljainen hyväksyntä ja toimimattomuus ei ole antirasismia. Minä muistan edelleen ne, jotka olivat hiljaa. Niitä kutsun ystävikseni, jotka toimivat. Jotka puuttuivat, ja tukivat.

Ensimmäinen kouluviikko loman jälkeen jännittää ja innostaa. Me voimme kuitenkin aikuisina vaikuttaa siihen, onko koulu turvallinen paikka jokaiselle oppia ja olla oma itsensä.

Haluan kannustaa kaikki niitä, jotka toimivat koulutuksen, kasvatuksen tai politiikan parissa tarkistamaan seuraavat asiat:

  • Onko sinun kuntasi opettajia ja kasvattajia koulutettu puutumaan rasismiin?
  • Onko kouluissa selkeä suunnitelma siitä, miten rasismia torjutaan?
  • Voisiko koulussa vierailla joku järjestökentän kouluttaja?
  • Minkälaista materiaalia opetuksessa käytetään?
  • Kuinka usein materiaalin on tehnyt ruskea tai musta ihminen?

Haluan kiittää niitä aktivisteja, jotka ovat tehneet kansalaisaloitteen antirasismin liittämiseksi osaksi opetussuunnitelmia. Työnne on tärkeää ja se huomataan. Tulen tekemään syksyn ensimmäisessä kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa allekirjoittaneet valtuutetut vaativat asian toteuttamista Helsingin tasolla.