Maria Ohisalo: Nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on otettava vakavasti

12.07.2019

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan hallituksen on tärkeää osoittaa nuorille, että heillä on oikeus luottaa tulevaisuuteensa. Ohisalo kommentoi Lasten ja nuorten säätiön julkaisemaa selvitystä 13–16-vuotiaiden käsityksistä tulevaisuudesta.

Selvityksestä kävi ilmi, että 85 prosenttia suomalaisnuorista uskoo, että vuonna 2050 Suomi on radikaalisti erilainen paikka. Nuoret pitävät ilmastokriisin torjuntaa hyvinvoinnin edellytyksenä, mutta vain kuusi prosenttia nuorista uskoo, että torjunnassa onnistutaan. Lisäksi 15–29-vuotiaiden luottamus yhteiskunnan reiluuteen on rapautunut nuorisobarometrien mukaan.

– Viesti päättäjien suuntaan on vavahduttava. Nuorten tulevaisuudenusko, jaksaminen ja turvallisuuden tunne ovat koetuksella. Luottamus yhteiskuntaan ja usko tulevaisuuteen ovat tärkeimpiä asioita, joita meillä ihmisinä ja yhteiskuntana on siirrettävänä uusille sukupolville, Ohisalo sanoo.

– Päättäjien vastuulla on osoittaa nuorille, että heillä on oikeus ja mahdollisuus luottaa tulevaisuuteensa. Hallitusohjelmassa on sitouduttu hiilineutraalin Suomen saavuttamiseen vuonna 2035. Ilmastokriisin torjunta ja koulutukseen panostaminen antavat meille mahdollisuuden näyttää nuorille, että heidän tulevaisuudestaan kannetaan huolta ja heidän äänensä on kuulunut ja kuuluu Suomen päätöksenteossa, Ohisalo sanoo.