Maria Ohisalon puhe puoluevaltuuston kokouksessa 13.5.2023

Hyvä puoluevaltuusto, rakkaat vihreät ystävät.

 

Tämä on viimeinen kerta puheenjohtajana, kun olen pitämässä puoluevaltuuston kokouksessa avauspuheenvuoroa. En pysty käsittämään, mihin tämä neljä vuotta oikein hujahti.

Yksi tärkeimmistä areenoista keskustelulle Vihreiden sisällä on ollut juuri tämä porukka. Valtuustosta löytyy eri ikäistä väkeä eri puolilta Suomen, on erikoislääkäriä, teologia, sairaanhoitajaa, tutkijaa ja toiminnanjohtajaa… Ootte huikea sakki, jolla on monen eri alan osaamista ja näkemystä Suomen tulevaisuudesta. Kaikilla sama vihreä palo sydämessä. Nyt sitä paloa todella myös tarvitaan.

Vaalitappiosta on vaan noustava, tehtävä enemmän ja tehtävä paremmin.

Viime viikkoina olen saanut lukea erinomaisia analyysejä vaalituloksen syistä. On iso joukko tekijöitä, jotka tulokseen johtivat. Vanha viisaus kuuluu, että ei kannata murehtia sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa, vaan keskittyä niihin asioihin, joihin voi. Ja niitähän kyllä löytyy!

Puoluekokouksessa valitaan puolueelle uusi johto, ja on heidän tehtävänsä yhdessä koko liikkeen kanssa määrittää, onko Vihreiden linjassa päivitettävää. Heidän liikkumatilaansa en halua ennalta kaventaa.

Uskallan kuitenkin sanoa sanan tai kaksi siitä, minkä itse näen vihreän liikkeen kantavaksi voimaksi. Se ei nimittäin kumpua yhdestäkään johtajasta, vaan nousee ruohonjuuritasolta.

Me ollaan perinteisesti oltu jotain muutakin kuin pelkkä puolue. Olemme olleet liike ja verkosto, joka kokoaa yhteen tosi eri lähtökohdista tulevia ihmisiä. Olen itse aina kokenut, että Vihreiden toimintaan on helppo lähteä mukaan ja Vihreiden sisällä voi tehdä asioita juuri sellaisella tavalla, kun itselle tuntuu luontevalta.

Mutta helppo minun on sanoa, olen ollut jo toista vuosikymmentä mukana puolueessa. On syntynyt kokemus, että Vihreisiin lähteminen on isokin sitoumus. Että uskaltaako meitä oikein äänestääkään, jos ei ole itse oikeanlainen. Minä sanon: tietenkin uskaltaa. Vihreiden katon on oltava entistäkin korkeammalla, ja seinien vieläkin leveämmällä.

Nyt meidän on keskityttävä kokoamaan yhteen ihan kaikkia suomalaisia rakentamaan parempaa huomista, ihmisen ja ympäristön kannalta. Yksikään puolue ei menesty katsomalla omaa napaansa.

Nyt näyttää siltä, että Petteri Orpo rakentaa maahan konservatiivisen oikeistohallituksen, ja Vihreiden tie käy oppositioon. Siinä tapauksessa seuraavat vuodet tulevat näyttämään aika erilaisilta kuin edeltävät. Oppositiossa asioihin vaikuttaminen vaatii kaksin verroin työtä hallituksessa oloon verrattuna. 

Mutta mahdollista se on silti. Se vaatii entistä tiiviimpää yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa, osallistumista mielenosoituksiin ja hallituksen toiminnan syynäämistä. Se vaatii rakentavaa ärhäkkyttää. Hallitusta ei pidä mätkiä mätkimisen ilosta, mutta jos toteutettu politiikka näyttää huonolta, ei pidä säästellä.

Kaikki viisaus ei asu Vihreiden ohjelmapapereissa. Meidän pitää jatkuvasti kutsua mukaan tutkijat, aktivistit ja huolestuneet kansalaiset. Meidän on varmistettava, että politiikassa kuullaan myös heikossa asemassa olevia.

Meidän on ammennettava enemmän niistä juurista, joista Vihreät on puolueena aikoinaan ponnistanut. Tänäänkin me ollaan yhtä lailla uuden ajan elinkeinoelämän ja elokapinan rinnalla. Kahden EK:n.

Tästä puheen ollen, juuri tänään on käynnissä Elokapinan järjestämä Äitikapina, joka nostaa esiin tulevaisuudesta huolestuneiden äitien, isoäitien, mummien, tätien ja kummien ääntä. Me ollaan se porukka, joka huomioi myös ne, joilla ei ole omaa ääntä: tulevat sukupolvet ja eläimet.

 

**

 

Me emme vielä tiedä miltä Petteri Orpon lopullinen hallitusohjelma tulee näyttämään. Mutta tiedämme millaisia oikeistokonservatiivisten puolueiden linjat ovat, ja kritisoitavaa tulee luultavasti löytymään. Tuleeko ilmaston suhteen muutakin kuin kaunis tavoite? Konkreettisia toimia tarvitaan etenkin hiilinielujen suhteen. Kuuntelisin tässä asiassa laajasti eri alojen asiantuntijoita, en leimaisi tai mitätöisi yhtäkään heistä jo ennalta.

Uudelta hallitukselta on löydyttävä rohkeutta uudistaa Suomea niin, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja, talouden tila tervehtyy ja talous toimii valtiontalouden kehysten lisäksi myös planeetan rajoissa.

Myös globaalilla oikeudenmukaisuudella on valtava merkitys. Kehitysyhteistyö ei ole mitään kankkulan kaivoon kaadettavaa rahaa, kuten ainakin yksi mahdollinen hallituspuolue näyttää ajattelevan. Kehitysyhteistyöllä varmistetaan, että ympäri maailman ihmiset voivat tavoitella parempaa elämää. Kun kehittyvien maiden taloudet voivat hyvin, on myös suomalaisille tuotteille markkinoita. 

Kehitysyhteistyö on estämässä myös tilannetta, jossa globaali etelä liittoutuu Venäjän ja Kiinan kaltaisten valtioiden kanssa. Sellainen maailma ei ole enää mahdollinen, jossa länsi käskee ja muut tottelevat. Toivon että Säätytalolla ymmärretään kehitysyhteistyön arvo muunakin kuin euroina. 

Eikä tarvitse kuunnella vain minua. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kaikki kymmenen piispaa ovat vedonneet kehitysyhteistyön puolesta. 

Valtion taloutta pitää tasapainottaa, me emme voi jättää lapsillemme myöskään kestämätöntä määrää taloudellista velkaa. Mutta kohteita ja keinoja valitessa pitäisi olla tarkkana sen suhteen, miten tasapainotusta tehdään. Paholainen asuu yksityiskohdissa.

Esimerkiksi työllisyyden lisääminen on erittäin kannatettava keino valtiontalouden tasapainottamiseksi, ja Vihreät ajaakin työllisyysasteen nostamista 80 prosenttiin. Mutta sen kanssa pitää olla realisti. Neljän vuoden aikana voidaan kyllä tehdä päätökset, joilla ihmisten työllistymistä helpotetaan, kuten sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukkuja purkamalla ja panostamalla koulutukseen. 

Kaikki vaikutukset eivät kuitenkaan näy vielä yhdessä hallituskaudessa, mutta ne maksavat pitkällä aikavälillä itsensä takaisin. Nyt ei pidä tehdä sellaisia sosiaaliturvan leikkauksia, jotka pudottavat jo entuudestaan heikossa asemassa olevat tyhjän päälle. Työllisyyspolitiikassa ei ole olemassa pikavoittoja, ja neljä vuotta on lyhyt aika vaikutusten aikaansaamiseen. Köyhyysrajalta käsin on vaikea suunnitella tulevaa työuraa.

Tällä viikolla Orpo yllättyi siitä, että sotesta ei voikaan tehdä hillittömiä säästöjä, vaan tarvetta olisi päinvastoin lisämiljardille. Tämä on siis aihe, josta on kuukaudesta toiseen jankattu, ja rahoitustarpeesta ovat puhuneet yhtä lailla sotealan työntekijät, potilaat ja jonoissa odottavat. En ihan rehellisesti ymmärrä, miten tämä kaikki on voinut mennä Orpolta ohi.

**

 

Hyvä puoluevaltuusto.

Monet meistä muistavat, miten vuonna 2015 Sipilän hallitusohjelmaan kirjattiin, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Kuin asia muuttuisi todeksi ihan vain toteamalla se! Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus laitettiin jäihin neljäksi vuodeksi. Tuona aikana hallitus muun muassa poisti oikeuden subjektiiviseen päivähoitoon ja lisäsi naisvaltaisten alojen työaikaa kilpailukykysopimuksella.

Edeltävällä hallituskaudella saimme eteenpäin monia tuikitärkeitä uudistuksia ja Suomea voi mielestäni aivan rehellisesti kutsua tasa-arvoisemmaksi maaksi kuin mitä se oli neljä vuotta sitten. Uudistimme perhevapaat, translain, ja aborttilain.

Kuitenkin sillä saralla on vielä paljon tehtävää.

Näin lapsettomien lauantaina haluan todeta, että Suomessa jokaisen tulisi voida tavoitella haluamaansa lapsilukua. Vanhemmuus ei ole itsestään selvää. Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä hedelmällisessä iässä olevaa suomalaista. Erityisesti pienituloiset tarvitsevat tukea. Osassa toimenpiteistä kyse ei kuitenkaan ole rahasta vaan lainsäädännöstä. Viime hallituskaudella teetimme selvityksen sijaissynnytyksen laillistamisesta, nyt olisikin aika tarttua sen pohjalta toimeen. Vapaaehtoinen, ei-kaupallinen sijaissynnytys on laillistettava, jotta yhä useamman perheunelmat tulevat toteen. 

Ja samaan aikaan yhteiskunnassa on oltava tilaa sillekin, jos lapsia ei halua.

Samaan aikaan kuin maailma muuttuu, syntyy uusia ongelmia ratkottavaksi, kuten vaikkapa alustatalouden vaikutus työoikeuksiin.

Säätytalolla on yksi pöytä, jossa käsitellään tasa-arvokysymyksiä. 

Yhdenvertaisuusasioille ei siellä ole ollut tilaa. 

 

**

 

Tällä viikolla vietettiin Eurooppa-päivää. Jotkut poliitikot yhä puhuvat ikään kuin Suomella ei olisi Euroopan unioniin lainkaan vaikutusvaltaa. Että Brysselistä tultaisiin tänne sanelemaan pienen maan asioita. Minut tekee kuitenkin iloiseksi se, että EU:n kannatus on Suomessa edelleen hyvin korkeaa. Rohkenen sanoa: Kyllä kansa tietää.

Jäsenmaana Suomi voi vaikuttaa kokoonsa nähden enemmän EU:n lainsäädäntöön, jos teemme sitä oma-aloitteisesti, sekä Suomesta käsin että Euroopan parlamentissa. Juuri tällä viikolla julkaistussa tutkimuksessa Heidi Hautala oli Euroopan parlamentin neljänneksi vaikutusvaltaisin meppi. Siis 705 mepistä! Onnea ja kiitos, Heidi, työstäsi!

Jos Suomea ei kiinnosta vaikuttaa yhteisiin asioihin EU:ssa, asiat etenevät kyllä niinkin, että me jäämme vastarannan kiiskinä murjottamaan nurkkaan. Viime vuodet osoittavat, että tarvitsemme EU:ta enemmän kuin koskaan ennen. Mitä suurempia kriisejä edessä, sitä yksinäisempiä olisimme ilman EU:ta. Kriisit eivät tarkoita vain taloudellisia tai turvallisuuspoliittisia kriisejä. Myös esimerkiksi luontokadon torjunta edellyttää rajat ylittävää yhteistyötä.

Juuri tällä viikolla kokoomuksen mepit ilmoittivat osana Euroopan parlamentin konservatiiviryhmää EPP:tä aikovansa vastustaa EU:n ennallistamisasetusta. Se on asetus, jolla varmistetaan juurikin se, että koko maanosa tekee osansa luontokadon pysäyttämisessä viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Mikään asetusluonnos ei koskaan ole täydellinen, mutta ratkaisu ei ole torpata kaikkea.

Oikeastaan tämä havainnollistaa sitä, miten konservatiivipuolueet suhtautuvat ympäristökysymyksiin: koskaan ei ole oikea aika. Kun tehdään kotimaassa pitäisi tehdä kansainvälisesti. Kun tehdään kansainvälisesti pitäisikin tehdä kotimaassa.

Me ei ajatella näin.

 

**

 

Hyvä valtuusto, rakkaat vihreät ystävät, 

Vihreiden seuraava puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa 10. kesäkuuta ja sitä ennen pidetään neuvoa-antava jäsenäänestys.

Kannustan kaikkia linjoilla olevia: Jos haluat vaikuttaa puheenjohtajavalintaan, ehdit vielä tänään tai huomenna sunnuntaina maksaa jäsenmaksun ja päästä äänestämään puheenjohtajasta. 

Meillä on vaalissa kaksi upeaa ehdokasta, joista kummallakin on erinomaiset edellytykset luotsata Vihreitä eteenpäin. 

Yksi asia on varmaa. Vihreät saa hyvän johtajan. 

Olen aika varma, että osa teistä jatkaa puoluekokouksen jälkeenkin puoluevaltuustossa. Teistä puheenjohtaja saa tärkeän tuen.

Osa teistä päättää kautensa tähän. Tähän asti tekemänne työ ei mene hukkaan.

Kiitos jokaiselle puoluevaltuustolaiselle kaikista pitkistä päivistä ja yömyöhään venyneistä kokouksista, joita olette käyttäneet paremman huomisen ja maailman eteen.

Kiitos siitä, että olette kirittäneet meitä hallituksen ministereitä rakentamaan vihreämpää Suomea. 

Kiitos, että olette jaksaneet käydä vaikeitakin keskusteluja reilusti ja avoimin mielin. 

Kiitos rohkeudesta, kiitos sitkeydestä. 

Työ jatkuu. 

Ihmiset vaihtuvat, mutta liike elää.