Oras Tynkkysen puoluekokouspuhe 23.5.2026

Kun viimeksi olin Turussa puhumassa, tamperelaisena tulin reippaasti sisään Turku-vitseillä. Jostain

syystä en saanut aivan varauksettoman innostunutta vastaanottoa paikalliselta yleisöltä, jossa istui

mm. Ville Niinistö.

Tällä kertaa ajattelin pysytellä turvallisilla vesillä ja pitää puheeni mahdollisimman ilottomana.

Ehkä iloton puhe sopiikin tähän ilottomaan aikaan.

Ulkoministeri Elina Valtonen kiteytti jotain olennaista HS:n haastattelussa, kun hän totesi: ”olen

todella huolissani kaikesta”. Täytyy sanoa: Elina, I feel you.

Suomesta ja maailmalta vyöryy tasaista tahtia apeita ja ankeita uutisia. Työttömyyttä,

asunnottomuutta ja lapsiperheköyhyyttä. Sotia, ilmastotuhoja ja pakolaisuutta. Ei siinä ilo ole

ensimmäisenä mielessä.

Mutta jonain tällaisena erityisen ilottomana hetkenä aloin miettiä: onko itse asiassa juuri ilo lopulta

sitä, mitä tämä iloton aika oikein kaipaa? Siksi tänään puhun ilosta – ja vähän myös sammakoista.

###

Juuri nyt itselleni iloa tuottaa se, että saan toimia Manse Priden suojelijana. Tapahtuman teema on

tänä vuonna – kuinka ollakaan – ”iloa ja toivoa”. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi

Tampereelle.

Ihan kaikkiin Prideihin ei ihmisiä ole toivotettu yhtä tervetulleiksi. Viime kesänä Viktor Orbánin

hallinto kielsi Unkarissa Budapestin Priden. Päätös oli ilmeisessä ristiriidassa eurooppalaisen

lainsäädännön kanssa.

Orbán myös varoitti ihmisiä osallistumasta ja uhkaili seurauksilla. Me osallistuimme silti, kielloista

ja uhkauksista huolimatta, koska halusimme tukea vapauden puolesta mieltään osoittavia

unkarilaisia.

Parin tunnin marssimisen jälkeen saavuimme Tonavan ylittävälle sillalle. Kun katsoin eteenpäin, en

nähnyt kulkueen alkupäätä. Kun katsoin taaksepäin, en nähnyt kulkueen loppupäätä. Ihmisvirta

jatkui katkeamattomana kilometrien verran.

Vaikka Pride oli julistettu laittomaksi, siitä tuli lopulta Unkarin suurin mielenosoitus koko Orbánin

16-vuotisen valtakauden aikana. Monien arvioiden mukaan se myös osaltaan auttoi päättämään

Orbánin valtakauden. Professori Judit Takács kutsui Pridea keikahduspisteeksi Unkarille.

Orbán tarjosi ihmisille lähinnä pelkoa, uhkakuvia ja harmautta. Pride oli täynnä väriä, luovuutta ja

iloa.

Aktivisti ja esseisti Rebecca Solnit on kirjoittanut osuvasti: “joy is itself an insurrectionary force

against the dreariness and dullness and isolation of everyday life”. Siis: “ilo on itsessään

kapinallinen voima arjen harmautta, tylsyyttä ja erillisyyttä vastaan”Unkarilaiset muistuttivat, että Pride voi olla sekä protesti että juhla. He muistuttivat, että ilo voi olla

kapinallinen voima.

###

Ilo kapinallisena voimana on näkynyt myös Portlandin kaduilla. Yhdysvaltain maahanmuutto- ja

tullivirasto eli tutummin ICE jahtasi Portlandissa paperittomia siirtolaisia ja siinä sivussa vähän

muitakin rodullistettuja ja Trumpin hallinnon mielestä epäilyttäviä ihmisiä.

ICEn agentit toimivat keinoja kaihtamatta, lopulta kohtalokkain seurauksin. Portlandissa ICE sai

kuitenkin vastaansa sammakkoprikaatin eli puhallettaviin sammakkopukuihin sonnustautuneet

mielenosoittajat.

Sammakkoprikaatin toimintatapaa voi kutsua taktiseksi leikillisyydeksi (tactical frivolity).

Huvittavia asuja käytettiin keventämään jännitteitä; on vaikea pelätä mielenosoittajia, jotka ovat

pukeutuneet vaikka seeproiksi tai yksisarvisiksi. Mutta on toinenkin syy: leikillisyys on vain

yksinkertaisesti hauskempaa.

Taktista leikillisyyttä on välillä sovellettu myös täällä vakavamielisessä Suomessa.

Äärioikeistolaiselle Soldiers of Odinille syntyi vastareaktiona Loldiers of Odin.

Sen vastamielenosoittajat pukeutuivat klovneiksi ja tekivät äärioikeiston katupartiot naurunalaisiksi.

Ylen haastattelussa Loldiers of Odin kuvasi toimintaa näin: ”Huhkimme hiki hatussa herätäksemme

hupaisampaan huomiseen”.

Tämä klovnien huhkiminen iski äärioikeiston arkaan paikkaan. Äärioikeisto nimittäin haluaa, että

sitä pelätään, mutta se pelkää sitä, että sille vain nauretaan.

Loldiers of Odinille olisi taas ollut vappuna tarvetta, kun äärioikeisto marssi Tampereella. Marssi

nousi valtakunnallisiin otsikoihin asti, kun naamioituneet äärioikeistolaiset pahoinpitelivät nuoren

vastamielenosoittajan.

Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia rohkeita kansalaisia, jotka tekevät selväksi: ei natseja

Tampereelle, ei natseja mihinkään.

###

Tänä ilottomana aikana olen löytänyt iloa myös yllättävästä paikasta: Ukrainasta, joka puolustautuu

Putinin raakalaismaista hyökkäyssotaa vastaan.

Vierailin viime elokuussa Kiovassa. Matkalla tapasin haavoittuneita Ukrainan puolustajia ja vietin

aikaa kellarissa suojautuen Venäjän ilmaiskuilta. Näin ohjusten tuhoamia kerrostaloja ja kaatuneille

pystytettyjä lippumeriä.

Yhtenä iltana kävelin Kiovan keskustan halki takaisin hotellille. Näin vilkkaita cocktailbaareja ja

katutaiteilijoita.Ennen kaikkea näin kuitenkin kiovalaisia nuoria, jotka viettivät kaupungilla iloista iltaa. Ihan niin

kuin nuoret viettävät missä eurooppalaisessa kaupungissa tahansa.

Kiovan nuoret eivät oikeastaan iloitse sodasta huolimatta, vaan pikemminkin juuri sen takia, että he

jaksaisivat ja kestäisivät sotaa. Tai niin kuin HS kirjoitti Kiovan bilekulttuurista kertovassa jutussa:

”Kun kuolema on lähellä, on osattava elää”.

###

Pohjimmaltaan samasta kertoo Lesja Ukrajinkan maineikas runo Contra spem spero, englanniksi

tunnettu nimellä Against all hope I hope. Tai niin kuin Eero Balk sen suomensi: ”toivottakin toivoa

jaksan”.

Ukrajinka kirjoitti runonsa Venäjän keisarikunnassa, joka yritti vaientaa ukrainalaisten äänen. Hän

kamppaili myös pitkään vaikean tuberkuloosin kanssa.

Vaikeuksista huolimatta hän kykeni löytämään iloa. Runossa hän kirjoitti näin:

”Niin läpi kyynelteni nauran

laulaen surun keskellä

toivottakin toivoa jaksan

Pois murhe, tahdon elää mä!”

Yli vuosisata myöhemmin Kiovan kaduilla nuoret nauravat läpi kyynelten. Nuoret laulavat surun

keskellä. Nuoret jaksavat toivoa – toivottakin.

Ennen kaikkea: nuoret elävät.

###

Kun lähdin mukaan Vihreisiin, olin saman ikäinen kuin monet noista nuorista Kiovan kaduilla.

Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta.

Se ei ole toki alkuunkaan niin paljon kuin monella muulla. Silti tällaiselta tuoreelta tulokkaaltakin

aina välillä kysellään, miten jaksan olla mukana vuodesta toiseen, vaikka ajat eivät ole helppoja ja

politiikka on välillä raskasta.

Vastaan lainaamalla Audre Lordea, mustaa feministiä ja aktivistia: ”I have found that battling

despair — means teaching, surviving and fighting with the most important resource I have, myself,

and taking joy in that battle.” Siis: “Olen huomannut, että epätoivon vastustaminen — tarkoittaa

opettamista, selviytymistä ja taistelemista voimavaroistani tärkeimmällä, itselläni – ja ilon

löytämistä tuosta taistelusta.”

Ei siis vain ilon löytämistä voitoista ja saavutuksista, vaan myös ilon löytämistä itse taistelusta.Tämä yhdistää, näin väitän, niin Pride-osallistujia Budapestissa kuin Loldiers of Odinin

mielenosoittajia Tampereella. Niin sammakkoasuisia aktivisteja Portlandin kaduilla kuin juhlivia

nuoria Kiovan yössä.

Ilon löytäminen taistelusta.

Se on myös vastaukseni kysymykseen, miten olen jaksanut olla mukana 30 vuotta. Olen löytänyt

ilon siitä, että saan olla osa juuri tätä taistelua reilumman ja kestävämmän Suomen ja maailman

puolesta.

###

Henkilökohtaisen merkkivuoden kunniaksi kaivelin vähän arkistoja. Löysin 30 vuoden takaa ihka

ensimmäisen haastattelun, jonka annoin vihreänä ehdokkaana. Aamulehden juttu oli otsikoitu:

”Pelasta maailma – aloita Tampereelta”.

Haastattelussa mm. avasin toimittajan pyynnöstä vaalibudjettia. Kerroin, että 50 markalla tein 800

kappaletta flaijereita reivaajille. Toimittaja oli sitten tehnyt juttuun kätevän faktalaatikon jossa

kerrottiin, että flaijeri = lentolehtinen ja reivaaja = teknomusiikin harrastaja.

Haastattelu päättyi kappaleeseen, jonka ehkä juuri ja juuri kehtaan lukea ääneen näin 30 vuotta

myöhemmin: ”Puoluepolitiikkaa hänkin kertoo vieroksuneensa, mutta nyt hän suostui vihreiden

ehdokkaaksi sitoutumattomana pitkällisen harkinnan jälkeen”.

18-vuotiaana lukiolaisena asetuin tosiaan sitoutumattomana ja pitkällisen harkinnan jälkeen ehdolle

Tampereen valtuustoon. Voin kertoa, että 30 vuotta sitten Tampere näytti hyvin erilaiselta kuin

tänään.

30 vuotta sitten uusiutuvan energian osuus Tampereen Energian tuotannosta oli yksi prosentti. Nyt

se on yli 80 prosenttia.

30 vuotta sitten Tampere oli suojellut luontoa vain noin 100 hehtaarin verran. Nyt suojelualueita on

jo kymmenen kertaa niin paljon.

30 vuotta sitten Tampere muistutti vähän tämän päivän Turkua siinä, että kaupungissa ei vielä

kulkenut ratikkaa. Nykyään ratikalla tehdään Tampereella yli 20 miljoonaa matkaa vuodessa – ja

pian tehdään myös täällä Turussa.

Nämä ja monet muut edistysaskeleet eivät toki ole yksin vihreiden ansiota. Ne ovat kuitenkin

pitkälle vihreiden ansiota.

Kyse ei ole tietenkään vain Tampereesta, sillä pian ratikka kulkee myös täällä Turussa. Turussakaan

ei olisi enemmistöä ratikan puolesta ilman vihreitä. Vaikka se vähän tamperelaisen sielua kirpaisee,

täytyy sanoa: onneksi olkoon, Turku!Niin Tampereella, Turussa kuin ympäri Suomea vihreät ovat puhuneet uusiutuvasta energiasta,

luonnonsuojelusta ja kestävästä liikenteestä kauan ennen kuin niistä tuli suosittuja. Jo silloin, kun

demarit vähättelivät niitä ja kun kokoomuslaiset nauroivat niille.

###

Ei ole aina helppoa toimia politiikassa tienraivaajana. Ei ole helppoa nostaa keskusteluun ratkaisuja

vuosia ennen kuin suuret puolueet uskaltavat lämmetä niille.

En voi luvata, että vuodesta ennen eduskuntavaaleja tulee helppo. Enkä voi luvata, että

hallituskaudesta vaalien jälkeen tulee helppo.

Voin kuitenkin luvata jotain muuta.

Voin luvata, että jos kaikki me, jotka olemme tänään koolla täällä Turussa, ja sadat ja taas sadat

muut ihmiset ympäri tätä maata – jos me lähdemme täysillä kampanjoimaan reilumman ja

kestävämmän Suomen ja maailman puolesta, jos me Audre Lorden sanoin kykenemme löytämään

ilon taistelusta; jos me teemme sen, niin silloin ensi kevään vaaleissa Vihreät voittaa, otamme

takaisin 20 kansanedustajan paikkaa ja tämän maan suunta muuttuu.

Ja tuomme iloa tähän ilottomaan aikaan.