Orpon petetty metsälupaus: Valtion vanhat metsät päätymässä sellukattilaan ilman tiukkaa suojelua
Pääministeri Orpo on puheiden tasolla sitoutunut valtion vanhojen metsien suojeluun. Silti Metsähallitus hakkaa edelleen häikäilemättömästi luonnoltaan arvokkaaksi todettuja valtion vanhoja metsiä. Ja metsäteollisuus ostaa puun, vaikka sanoo hankkivansa puuta vastuullisista lähteistä.
YLE uutisoi, että nyt metsäjätti UPM on jäänyt luontojärjestöjen selvityksissä kiinni siitä, että se on ostanut puuta kiistanalaisesta luonnonmetsästä Kainuussa. Tämä on taas synkkä osoitus siitä, että tiukka suojelu on viimeisten jäljellä olevien vanhojen metsien ainoa turva.
On sietämätöntä, että metsäteollisuus tässäkin tapauksessa kieltää tapahtuneen kunnes järjestöjen paikannustieto toisin todistaa. Metsäteollisuuden vastuullisuuspuheelta putosi jälleen pohja pois.
Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon ja EU:n biodiversiteettistrategia velvoittaa meitä suojelemaan luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät. Asiantuntijoiden ja ympäristöjärjestöjen mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttää hakkuumäärien pienentämistä ja arvokkaiden vanhojen metsien pikaista suojelemista. Orpon hallitus on nyt vitkutellut yli kaksi vuotta ja vähäisetkin lupaukset ovat jääneet tyhjiksi sanoiksi.
Myös metsäteollisuuden on kannettava vastuunsa. Greenpeacen mukaan metsän luontoarvot olivat UPM:n tiedossa.
Vanhojen metsien suojelu on yksi tärkeimmistä keinoista torjua luonnon köyhtymistä Suomessa. Vapaaehtoiset ovat tehneet valtavan työn kartoittaessaan arvokkaita metsiä. Valtion omistamien metsien osalta suojelu on täysin hallituksen käsissä.