Pekka Haavisto: Seuraavan hallituksen on oltava kestävän kehityksen hallitus

16.02.2019

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto toivoi puoluevaltuuskunnassa 16.2. pitämässään puheessa Suomeen kestävän kehityksen hallitusta. Hän esitteli puheessaan Vihreiden vaaliohjelman keskeisimpiä linjoja. Haaviston mukaan äänestäjillä on eduskuntavaaleissa mahdollisuus kääntää Suomen suunta.

Haaviston mukaan eduskuntavaalit ovat ilmastovaalit. Puolueiden velvollisuus on kertoa omat ratkaisunsa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Ilmastonmuutos vaatii meiltä toimintaa. Suomalaiset ovat siihen valmiita. Meidän on ratkaistava se, millainen on 1,5 asteen Suomi. Millainen on se uusi teollinen vallankumous, jonka maamme tarvitsee? Sen on oltava sellainen, jossa pidetään kiinni hyvinvointivaltion perustasta, jossa puolustetaan jokaista suomalaista. Tarvitsemme reilun muutoksen ohjelman, jolla luodaan päästötön Suomi ja varmistetaan, että muutos on myös sosiaalisesti oikeudenmukainen, Haavisto sanoo puoluevaltuuskunnan kokouksessa.

Haavisto vaatii koulutukselle kunnianpalautusta ja hallituksen koulutusleikkausten perumista.

– Meidän on jälleen kirkastettava Suomen arvopohja. Koulutus ei ole kuluerä. Koulutus on sijoitus lastemme ja maamme tulevaisuuteen. Se on ylisukupolvisen hyvinvointivaltion lupauksen vaalimista. Meidän on jatkossakin annettava jokaiselle mahdollisuus saavuttaa unelmansa. Suomalainen koulutus tarvitsee kunnianpalautuksen ja oman koulutusmiljardinsa, Haavisto sanoo.

Haavisto määrittelee Vihreiden tavoitteeksi rakentaa yhteistä Suomea eikä vain harvojen Suomea.

– Me emme halua sellaista Suomea, joka kuuluu vain tietyn näköisille, tietyn värisille, tietyt edellytykset täyttäville. Vihreiden Suomi on yhteinen Suomi. Se on hyvä koti jokaiselle. Yhteinen maa niin naisille, miehille kuin muille sukupuolille, täällä syntyneille ja muualta muuttaneille, nuorille ja vanhoille, vähemmistöille ja enemmistöille. Me haluamme kutsua kaikki suomalaiset työhön yhteisen ja kestävän Suomen rakentamiseksi, Haavisto sanoo.

Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyy Vihreiden eduskuntavaaliohjelman 17.2.

Lue Haaviston pitämä puhe osoitteessa täällä.