Pekka Haavisto sotesta: Sote-mallin korjauksesta loppuu aika kesken – korjattu malli tulisi viedä eteenpäin vaalien jälkeen
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto kommentoi perustuslakivaliokunnan tänään valmiiksi saamaa sote-lausuntoa ja sote-uudistuksen tilannetta.
– Perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset ovat mittavia. Aikataulun puolesta näyttää hyvin mahdolliselta, että sote-uudistuksen toteuttaminen jää ensi vaalikauteen. Hallituksen sote-malli on rakennettu nojaamaan markkinamalliin. Sen aiheuttamat ongelmat näyttävät muodostuvan myös suurimmaksi esteeksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa, Haavisto sanoo.
Haaviston mukaan paranneltu sote-uudistus on kuitenkin vietävissä läpi nopeasti ensi vaalikaudella, jos uudistus nyt kaatuu.
– Jos uudistus kaatuu, monia siihen liittyvä lakeja voidaan viedä ensi kaudella eteenpäin jo tehdyn valmistelun pohjalta. Haitallisesta markkinamallista ja rahoituksen pakkoleikkurista on kuitenkin luovuttava ja maakunnille on valmisteltava verotusoikeus. Uudistus olisi myös syytä vaiheistaa siten, että ensi vaiheessa keskityttäisiin vain sote-palveluiden viemiseen maakuntiin ja arvioitaisiin maakuntien muut tehtävät vasta myöhemmin, Haavisto sanoo.
Haaviston mukaan puolueiden olisi syytä kokoontua etsimään yhteistä suuntaa eteenpäin suomalaisten elintärkeiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseksi.
– Puolueiden olisi hyvä kokoontua yhteen vielä ennen vaaleja ja käydä yhdessä läpi sote-uudistuksen tilannetta. Tehdyistä virheistä voidaan oppia. Uskon, että kaikki jakavat sen käsityksen, että sosiaali- ja terveyspalvelumme on uudistettava, Haavisto sanoo.