Rajoja hakkuille ja turvaa luonnolle: Vihreiden ehdotukset metsä- ja vesilakien päivittämiseksi

Suomen metsät ovat ratkaisevassa roolissa ilmastokriisin torjunnassa ja luontokadon pysäyttämisessä. Valitettavasti nykyinen metsälaki sekä metsien käsittelyä myös sääntelevä vesilaki heijastelevat pitkälti aikaa, jolloin metsien luonnontilan ja hiilinielujen taantumista ei tunnettu ja haluttu tunnustaa samalla tavoin kuin nykyisin. 

Metsien voimakas käyttö on johtanut metsäluonnon merkittävään ja edelleen pahenevaan ahdinkoon. Metsäluontotyypeistä kolme neljäsosaa on uhanalaisia. Uhanalaisista lajeistamme kolmasosa elää metsissä. Metsätalous on myös syy monien soiden ja pienvesien lajien uhanalaisuuteen.

Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon ja tavoitteessa ei voida onnistua ilman parempaa metsäpolitiikkaa. Suuntaa täytyy muuttaa, ja tärkeässä osassa on lainsäädäntö, joka määrää miten metsiämme voidaan käyttää. 

Vihreät esittävät laajaa uudistusta metsälakiin ja vesilakiin. Uudistuksen tavoitteena on metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ja myös talousmetsien hiilinielujen kasvattaminen.

Suomen metsät ovat yksi tärkeä ratkaisu ekologisiin haasteisiimme, mutta vain, mikäli metsiä käytetään kestävästi.

Kestävämmät tavat käsitellä metsää

Metsien käyttöä ohjaavaa sääntelyä on päivitettävä vastaamaan viimeisintä tietoa metsien luonnon ja hiilinielun tilasta. Tämä on myös metsätalouden etu, sillä metsien kasvua, ja käsittelyä koskeva sääntely on asetettava niin, että metsät säilyvät elinvoimaisina myös tulevaisuudessa.

• Siirrytään kohti jatkuvaa kasvatusta tekemällä avohakkuusta luvanvaraista. Avohakkuulla on monenlaisia vaikutuksia ympäristöön. Tutkimusten mukaan metsäluonnon elpyminen avohakkuualalla vie kymmeniä vuosia. Avohakkuun myötä metsästä vapautuu runsaasti hiiltä, josta jopa enemmistö johtuu maaperäpäästöistä. Avohakkuu altistaa tutkimusten mukaan myös viereiset metsät lisääntyneille metsätuhoille. Lukuisten negatiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi avohakkuusta on perusteltua tehdä luvanvaraista. Metsälakiin säädettäisiin velvollisuus hakea yli 0,5 hehtaarin avohakkuulle ympäristölupaa. 

• Vähennetään voimakkaimpia haittoja kieltämällä avohakkuu turvemailla. Avohakkuu turvemailla on ilmastopäästöjen kannalta kaikkein haitallisinta. Turvemailla maaperäpäästöt ovat moninkertaiset kivennäismaihin verrattuna. Samoin haitalliset vaikutukset vesistöihin ovat turvemailla kivennäismaita suuremmat. Avohakkuun haitallisuudesta turvemailla on laaja yhteisymmärrys puheissa, mutta silti avohakkuita tapahtuu edelleen myös turvemailla.
• Asetetaan puustolle järeys- ja ikävaatimukset. Järeysvaatimuksista oli aiemmin säädetty lailla, mutta ne poistettiin sieltä metsälain uudistuksessa vuonna 2014. Ikä- ja järeysvaatimukset pidentäisivät metsien kiertoaikaa, mikä vahvistaisi metsien hiilinielua. Tarkemmin ikä- ja järeysvaatimuksista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

• Säädetään tarkemmin metsien puuston tiheydestä kasvatushakkuissa. Nykyisellään metsien harvennushakkuut tehdään usein liian intensiivisenä ja metsä kasvaa liian harvana. Harvennusten vähentämiseen ja minimitiheyteen puuttuvalla sääntelyllä vahvistetaan niin ikään metsien hiilinieluja. Tarkemmin tiheysvaatimuksesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

Vesistöjen suojelu ja metsätalouden vesistökuormituksen vähentäminen

Suomen luontoon kaivetut lähes 1,5 miljoonaa kilometriä ojia aiheuttavat valtavan vaikutuksen vesistöille ja vesiluonnolle. Samalla kun kuivattu tai kuivuva suoalue muuttuu, katoaa vedestä riippuvaista luontoa. Turvemailta valuva vesi huuhtoo mukanaan humusta ja muita maa-aineita ja tummentaa vesiä. Vesien mukana kulkee ravinteita, jotka myös lisäävät rehevöitymistä. Samalla liikkeelle lähtee haitallisia aineita, kuten elohopeaa. Ojitettujen maiden kyky pidättää ja suodattaa vesiä valuma-alueellaan heikkenee. Ojittaminen nopeuttaa myös turpeen hajoamista, mikä lisää suometsien ilmastopäästöjä.

Loppukesän 2024 raakkukohu paljasti raadollisesti sen, millainen vaikutus metsätaloudella voi olla uhanalaiseen vesiluontoon. Paitsi pienvesissä itsessään elävä luonto, myös lampien, jokien ja purojen rannoilla kasvava ja elävä luonto on monimuotoista ja sellaisenaan tärkeää vaalia ja säilyttää. Vesi luo elämää paitsi pinnan alle, myös rannalle.

• Suitsitaan ojitusten haittoja kieltämällä kaikki uudisojitukset vesilaissa. Suomen soille tehty todella laajamittainen ojitus on aiheuttanut laajaa vahinkoa luonnolle ja monin paikoin tulokset ovat jääneet myös metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiksi. Uusien ojitusten teko on pyritty lopettamaan, mutta lakiin tarvitaan vielä vahva, yksiselitteinen uudisojitusten kielto kaikelle metsätalousmaalle, myös kitu- ja joutomaille sekä soille. Kiellon tulisi kattaa myös kaikki maanmuokkauksen yhteydessä tehtävä uusi ojitus.
• Tehdään muista metsämaan ojituksista luvanvaraisia. Kaikkeen muuhun ojitukseen, mukaan lukien kunnostusojitukset, tarvittaisiin vesilain mukaan lupa Lupa- ja valvontavirastolta. Ojitusta koskevassa lupamääräyksessä annettaisiin myös tarvittavat määräykset vesistövaikutusten minimoimiseksi sekä ilmastopäästöjen vähentämiseksi.
• Suojataan arvokasta vesien ja rantojen luontoa säätämällä pienvesille suojavyöhykkeet. Pienvesistöjen (järvet, lammet,joet, purot, tekojärvet, kanavat sekä luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset lähteet) arvokkaiden elinympäristöjen suojelemiseksi on tarpeen säätää tarkemmin metsälaissa, miten hakkuita näiden kohteiden läheisyydessä rajataan. Suojavyöhykkeen leveys olisi aina vähintään 30 metriä, mutta jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) elinympäristössä vähintään 50 metriä. Suojavyöhykkeellä olisivat sallittuja sellaiset metsätalouden toimenpiteet, jotka eivät vaaranna vesistöjen ja pienvesien ekologista tilaa, lajien elinympäristöjä tai vyöhykkeen luontoarvoja. Avohakkuu ja ojitus olisivat vyöhykkeellä aina kiellettyjä.

Toimenpiteet metsäluonnon turvaamiseksi

Arvokkaan metsäluonnon suojelu tarvitsee paljon lisää suojeltavaa pinta-alaa. Mutta se ei yksin riitä, sillä valtaosa metsistä on talouskäytössä. Tarvitaan lisää keinoja, joilla metsäluonnon tilaa parannetaan myös talousmetsissä ja metsien käyttöä sekä arvokkaiden luontokohteiden säilyttämistä toteutetaan yhtä aikaa. 

Metsälain 10§ on avaintekijä metsälaissa. Kuitenkin pykälän nykyinen muotoilu jättää paljon toivomisen varaa. Pykälään sisältyvä vaatimus arvokkaiden elinympäristöjen pienialaisuudesta on hankala ja on johtanut luonnon kannalta haitallisiin tulkintoihin. Edellisellä vaalikaudella Metsäkeskuksen tulkintamuutos johti siihen, että kymmeniltä tuhansilta arvokkailta kohteilta katosi lain tarkoittama suoja ja ne altistettiin hakkuille. 

Lahopuun ja lehtipuun määrä metsissä on vahvassa yhteydessä metsäluonnon monimuotoisuuteen. Metsien käsittelyssä lahopuuta ja lehtipuuta huomioidaan vaihtelevasti, mutta käytännöt ovat kirjavia. Lahopuun määrää on onnistuttu talousmetsissä kasvattamaan, mutta luontokadon eteneminen osoittaa, että toimet eivät riitä. 

Lintujen pesimäaikaan ajoittuvat hakkuut aiheuttavat vuosittain arviolta vähintään kymmenien tuhansien pesien tuhoutumisen. Vuonna 2025 EU-tuomioistuimen antama Voore Mets -päätös tarkensi EU:n lintudirektiivin tulkintaa ja tämä on pakottanut myös Suomen jo valmistelemaan muutoksen metsälakiin. Asiantuntijoiden mukaan tehdyt muutokset eivät kuitenkaan riitä täyttämään Voore Mets -päätöksen mukaista tulkintaa luontodirektiivistä, joka tarkoittaa kaikkien pesien tuhoutumisen välttämistä. 

• Turvataan tärkeät elinympäristöt poistamalla vaatimus pienialaisuudesta. Nykyinen metsälain 10§ pienialaisuuden ja metsätaloudellisen vähämerkityksellisyyden vaatimus johtaa tulkintoihin, jotka heikentävät luonnon tilaa. Lisäksi luonnon elpymisen ja luontokadon torjunnan kannalta on nurinkurista, että pienialaisten kohteiden säilyttämisen rinnalla suuremmilla ja luonnon kannalta arvokkailla kohteilla ei ole lain suojaa. Tärkeiden elinympäristöjen määritelmää laajennetaan poistamalla vaatimus pienialaisuudesta. Näin suojelu voidaan ulottaa laajempiin ja ekologisesti merkittävämpiin kokonaisuuksiin.
• Tehdään suojeltavista tärkeiden elinympäristöjen kohteista pysyviä. Nykyisellään metsälain 10§ tärkeiden elinympäristöjen tila on se, että esimerkiksi myrskytuhot voivat viedä kohteelta lain suojan. Tämä estää arvokkaiden luontokohteiden palautumisen luonnontilaan. Suojelua vahvistetaan tekemällä kohteista pysyviä. Pysyvän suojelun perusteena on tärkeä ja pysyvä luontopiirre, kuten lähde tai jyrkänne.
• Tarkennetaan tärkeitä elinympäristöjä koskevia velvoitteita. Nykyisin metsälain 10§ mukaan metsiä tulee hoitaa tavalla, joka turvaa yleiset edellytykset tärkeiden elinympäristöjen säilymiselle. Esitämme, että pykälää tarkennetaan siten, että metsien hoidosta ja käytöstä ei saa aiheutua tärkeiden elinympäristöjen biologisen monimuotoisuuden heikkenemistä.

• Lisätään talousmetsien monimuotoisuutta lisäämällä lahopuun ja lehtipuun määrää. Monimuotoisuushyötyjen lisäksi lehtipuiden lisääminen ja sekapuustoisuus on tärkeä ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta ja lisää metsän tuholais- ja tautikestävyyttä. Koska laho- ja lehtipuun määrää talousmetsissä ei ole rsaatu riittävästi kasvatettua vapaaehtoisin keinoin, on asiasta tarpeen säätää velvoittavasti. Lahopuiden ja lehtipuiden määrästä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

• Turvataan linnuille pesimärauha kieltämällä hakkuut lintujen pesimäaikaan. EU-tuomioistuimen Voore Mets -päätöksen jälkeen Suomessa valmistellut lakimuutokset kieltäisivät pesimäaikaiset osassa kaikkein rehevimpia metsiä. Lintujen ja myös metsän käyttäjien ja käsittelijöiden vastuiden kannalta selkein linja on kieltää kaikki hakkuut lintujen pesimäaikaan. Pesimäaika porrastettaisiin eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä siten, että hakkuut olisi kielletty pohjoisessa 1.5–31.7. ja muualla Suomessa 15.4.–15.7.