Tervetuloa mukaan Ollaan vaan -kesään!

01.07.2020

Vaikka kevät usein hujahtaakin varsin vauhdilla, on kesäloma aina yhtä odotettu. Monelle lapselle se on vuoden kohokohta. Vaikka retket, mökkeilyt, kyläilyt ja elämyksien kerääminen ovat ihania asioita, on tärkeää muistaa myös vaan olla ja levätä.

Koulujen ja päiväkotien tieto- ja aistitulva on hyvin intensiivinen. Osittain sen on tarkoituskin olla, mutta etenkin aistiärsykkeiden määrässä, usein vähempikin riittäisi. Monella lapsella ja nuorella on nyt loma käynnissä, joten on aika antaa ajatusten vaeltaa ja mielen levätä.

Kysyttäessä lomasuunnitelmia monet vastaavat nukkuvansa paljon ja pitkään. Se onkin loistava tapa aloittaa kuormittuneen mielen palautuminen, myös lapsilla. Nukkuessa lapsen aivot saavat tarvitsemansa levon ja keho voi keskittyä kasvamaan ja kehittymään. Yöunet teltassa, päiväunet riippukeinussa, torkahdus vanhemman sylissä uintiretken jälkeen – kaikki levollista seikkailua.

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus ikänsä mukaiseen leikkiin ja virkistystoimintaan. Lapselle leikki ei ole vain hauskaa ajanvietettä, vaan myös tärkeä osa kasvua ja oppimista. Lomalla tutut leikkikaverit, -välineet ja -paikat vaihtuvat usein uusiin. Uuden leikin luominen ei aina ole helppoa, mutta se on palkitsevaa. Käsi kädessä uusien leikkien kanssa kulkee tylsyys ja virikkeettömyys, joten suunnitellun tekemisen puutetta on turha harmitella.

Kesän lepo on luovuuden aikaa ja siksi se onkin syytä käyttää viisaasti. Laiturin nokassa köllöttely, metsässä vailla määränpäätä kulkeminen tai tuulen aaltoilun kuuntelu toimivat erittäin hyvin. Tärkeintä on antaa lapsen kehon ja mielen päättää mitä se haluaa tehdä.

Itse meinasin viettää kesällä monta Ollaan vaan -päivää. Ehkäpä sinäkin?