Tukea kulttuuri- ja tapahtuma-alalle – viimeinkin

21.04.2021

Olemme hallituksessa päässeet sopuun yli 230 miljoonan euron tukipaketista kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtumille. Vihreiden tavoitteena oli saada aikaan mittaluokaltaan riittävä kokonaisuus. Painotimme erityisesti freelancereiden tukien kokoluokkaa, kohdentumista ja jakoperusteita. Pyrimme varmistamaan, että tapahtumatakuusta tehdään toimiva ja että mitkään toimijat eivät jää väliinputoajiksi.

Tämän paketin myötä Taiteen edistämiskeskus Taiken kautta jaettavat freelancereiden tuet moninkertaistetaan. Tukea tulee jakoon aiemmin päätetyn 15 miljoonan lisäksi lähes 65 miljoonaa euroa. Uusi paketti mahdollistaa yli 8000 uutta neljän kuukauden apurahaa, joita myönnetään toimeentulomahdollisuuksien puutteeseen, ammattilaisuuteen ja esimerkiksi oman ammattitaidon ylläpitämistä kuvaavaan työsuunnitelmaan. Jakokriteerit on syytä valmistella yhdessä alan toimijoiden kanssa.

Ratkaisu ei ole täydellinen, mutta se on tärkeä. Paketti olisi saanut olla vielä tätäkin suurempi ja sen yhteydessä olisi kannattanut rakentaa uusi mekanismi takautuviin kompensaatioihin ammattilaisfreelancereille. Kuitenkin tukipaketti tällaisenaankin on tärkeä tuki alalle, joka tarvitsee nyt apua. Alan toimijoiden esittämä kritiikki Taiken jakokriteerejä ja hakukäytäntöjä kohtaan on otettava vakavasti. Taiken on osoitettava, että se pystyy toimimaan nopeasti, joustavasti ja oikeudenmukaisesti. Kenenkään tukien ei pidä jäädä kiinni työsuunnitelmasta. Jätin tästä kirjallisen kysymyksen kulttuuriministerille.

Kompensaatiot olisivat olleet tärkeitä, jotta kulttuuriala pääsisi vihdoin sinnittelyn jälkeen oikeasti toipumaan. Että ne, jotka ovat joutuneet myymään levykokoelmansa saadakseen leipää pöytään tai joiden henkinen kynnys tarttua kitaraan on noussut ylitsepääsemättömäksi, saisivat paitsi tukea toimintansa uudelleen käynnistämiseen, myös kokemuksen siitä, että heitä ja heidän työtään arvostetaan. Tämän paketin on pystyttävä samaan.

Nyt on olennaista, että jokainen koronan kolhima kulttuurialan ammattilainen saa tiedon tästä tukipaketista. Että jokainen tukeen oikeutettu sitä hakee ja myös saa. Tiedän, että se ei ole helppoa. Moni on lopen uupunut. Toivon, että löydämme keinoja auttaa ja kannatella niitä, joilla eivät omat voimat tai oma osaaminen meinaa riittää. Ehdotin kulttuuriministerille, että ministeriö yhdessä alan toimijoiden kanssa voisi organisoida henkistä ja konkreettista tukea alan ihmisille.

Tuntuva tukipaketti on tärkeä osoitus, että hallituksella on aito halu kulttuuripolitiikan korjausliikkeeseen. Sen täytyy näkyä myös tulevissa päätöksissä, kuten kehysriihessä ja exit-suunnitelman toteutuksessa. Hallitukselta tarvitaan näkemystä kulttuurialan arvostuksen kasvattamisesta ja kulttuurialan toipumisesta akuutin kriisin jälkeen. Tiivis yhteistyö alan toimijoiden kanssa on ainoa tapa jälleenrakentaa paitsi alan toimintaedellytyksiä, myös luottamusta. Nämä ihmiset tuntevat kulttuurialan parhaiten – heitä kannattaa kuunnella.

Lopuksi kiitokset. Kiitos Vihreiden neuvottelijoille ja hallituskumppaneille, että tällainen paketti vihdoin syntyi. Mutta suurin kiitos kuuluu teille kulttuurialan toimijoille, jotka olette väsymättömästi pitäneet ääntä työtovereidenne puolesta, elinkeinonne puolesta, oikeudenmukaisuuden puolesta, kulttuurin puolesta. Ilman teitä tätä tukipakettia ei olisi.