Ukrainan tuki ei saa horjua, vaan sitä on jykevöitettävä

Venäjän menestys hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan olisi vaarallinen geopoliittinen katastrofi Euroopalle ja maailmalle.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu ja on pian kestänyt kaksi vuotta. Ukrainalaisten jatkaessa urheaa puolustustaan, on tulevaisuudennäkymien ylle kertynyt entistä tummempia pilviä.

Ukrainan vastahyökkäys ei tuottanut ratkaisevaa käännettä sotaan. Venäjä on pakotteista huolimatta kyennyt laajaan sotataloustuotantoon, ja sen sotamateriaalia täydennetään myös muiden hylkiövaltioiden tuella. Valtavista tappioista huolimatta Venäjä saa edelleen jatkuvasti mobilisoitua uutta tykinruokaa rintamalle.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa Ukrainan tuesta on tullut sisäpoliittinen pelinappula. Euroopan Unionissa Unkarin Orbán ajaa häikäilemättömästi Putinin etuja, ja saappaannuolijoita löytyy muistakin jäsenmaista. Niissäkin maissa, joissa halu tukea on säilynyt vankkana, on rajoitteena kyky tuottaa nopeasti kulutussodan vaatimia määriä sotatarvikkeita. 

Kuvaavaa on, että Norja teki päätöksen tilata 54 uutta Leopard 2A7 -taistelupanssarivaunua Saksasta helmikuussa 2023. Ensimmäiset vaunut on tarkoitus toimittaa vuonna 2026. Ukraina on tähän mennessä menettänyt sodassa yli 400 taistelupanssarivaunua; venäläisiä on tuhottu yli 1600. 

Kehittyneimpien asejärjestelmien ohella pulaa on yksinkertaisesti ammuksista. Erityisesti tykistöammuksia pitäisi nyt saada linjalta ulos moninkertaisella vauhdilla, jotta Ukrainalla on mahdollisuus tuliylivoimaan rintamalla.

Sodan näkymä on muutettava nyt nopeasti Ukrainalle suotuisammaksi. Venäjän menestys sen aloittamassa rikollisessa sodassa olisi erittäin vaarallinen geopoliittinen katastrofi.

Mikäli Venäjä saa Ukrainasta sotilaallisen voiton, se tuskin tyytyy siihen. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Venäjä myös käyttäisi sille suotuisia rauhanneuvotteluita sotavoimansa jälleenrakentamiseen ja vahvistamiseen jatkaakseen hyökkäystä uudelleen myöhemmin. Vähintäänkin Venäjän intressinä on pitää yllä konfliktia Ukrainassa niin, että maan eteneminen Naton ja EU:n jäseneksi vaikeutuu.

On myös aivan mahdollista, vaikkei todennäköistä, että sodassa aluevaltauksia saavuttanut Venäjä lähisi voimiensa tunnossa haastamaan jopa Natoa tai jotakin Nato-maata sotilaallisesti. Houkutusta tähän lisäisi se, jos yhdysvaltojen sitoutuminen liittoumaan horjuisi Trumpin paluun myötä. Venäjän pidemmän aikavälin taloudelliset ja demografiset näkymät ovat surkeat, mikä voi saada Putinin ottamaan uusia järjettömiä riskejä. Suomi on etulinjan maa.

Ukrainan naapurin Valko-Venäjän kohtalo kietoutuu sekin tähän sotaan. Rauha Ukrainan ehdoilla olisi voitto maan demokraattiselle oppositiolle, rauha Venäjän ehdoilla tiukentaisi Lukašenkan ja Putinin kuristusotetta Valko-Venäjän vapautta kaipaavasta kansasta.

Venäjä ei toimillaan uhkaa rauhaa ja turvallisuutta vain Euroopassa. Yhden tyrannin sotamenestys innostaa muitakin, varsinkin jos demokratioiden kyky vastata uhkaan näyttää heikolta. Karmea on näkymä myös ydinaseiden leviämiseen. Se, että Venäjä onnistuisi pelottelemaan itselleen etupiirin ydinaseillaan, olisi vaarallinen ennakkotapaus, joka voi lisätä kiinnostusta ydinaseisiin eri puolilla maailmaa.

Fossiilienergiatuloista täysin riippuvainen Venäjä käy sotaa myös koko planeetan tulevaisuutta vastaan, ja samalla murentaa luottamusta kansainväliseen sopimuspohjaiseen järjestelmään minkä ehtii. Tällaisen valtion vahvistuminen heikentää mahdollisuuksia torjua ilmastokriisin globaalia uhkaa.

Venäjää ei saa päästää Ukrainassa enää niskan päälle. Pelissä on yksinkertaisesti liian paljon. Kestävä rauha on mahdollinen vain Ukrainan ehdoilla.

Siksi Ukrainan tukea on välttämätöntä jatkaa ja vahvistaa. Eurooppalaisen puolustusteollisuuden kapasiteettia on nostettava nopeasti: Ukrainan tuen ohella sitä tarvitaan oman puolustuspelotteen vahvistamiseksi. Tilanne ei voi jatkua muna-kana-limbona, jossa päättäjät valittavat kapasiteetin ja tuottajat tilausten puutetta. Pelkästään Euroopan Unionissa valmistetaan yhä miljoonia polttomoottoriautoja vuosittain. Teknistaloudelliset lihakset puolustusteollisuuden tehostamiseen ovat olemassa, ne pitää vain virittää uusiksi. On ymmärrettävä, että vastassa on sotatalous.

Loputkin itse rakennetut ajatukset punaisista viivoista tukimateriaalin suhteen on pyyhittävä pois. Ukrainalle on syytä toimittaa viivyttelemättä kaikki ne työkalut parhaista ohjuksista länsihävittäjiin, joita se tarvitsee. Jos näin olisi toimittu heti alkuvuodesta 2022, sodan kulku olisi ollut paljon toivotumpi.

Jotta sotatarvike on tehokkaassa käytössä, tarvitaan koulutusta. Läntisiä koulutusoperaatioita onkin laajennettava ja vahvistettava, ja varmistettava, että ne toimivat juuri siinä sodankuvassa, joka on todellisuus Ukrainan rintamilla.

Aseiden ohella on vahvistettava koko Ukrainan yhteiskunnan ja talouden resilienssiä. Talven edetessä Venäjä ryhtyy todennäköisesti jälleen kiivaammin moukaroimaan Ukrainan infrastruktuuria, eikä kaikkia ohjuksia ja lennokkeja saada millään torjuttua. Tarvitaan varaosia, huoltoa, uutta infraa.

Venäjänvastaista pakoterintamaa on kiristettävä, ja samalla tiedostettava, että sekään tuskin tarjoaa tietä maan talouden romahduttamiseen. Myös symboliset askeleet ovat tärkeitä: venäläisurheilijoilla ei pitäisi olla mitään asiaa arvokisoihin, niin kauan kuin sota ja rikokset jatkuvat. Irtautumista fossiilienergiasta kannattaa edelleen vauhdittaa, se heikentää sekä Putinin kassaa että vaikutusvaltaa.

Akuuttien tarpeiden rinnalla on pidettävä yllä kirkas tulevaisuudenvisio ukrainalaisille. Polun Euroopan Unioniin ja Natoon on pysyttävä selkeinä ja saavutettavana, ja matkalla niihin Ukraina tarvitsee pitävät, uskottavat läntiset turvatakuut.

Kaikki tämä eittämättä maksaa. Hintalappua kannattaa kuitenkin verrata vaihtoehtoihin, jotka ovat vielä paljon huonompia ja kalliimpia, ja uhattuna on paljon rahaa tärkeämpiä asioita. Vitkastelu tai himmailu Ukrainan tuessa nyt voi kostautua erittäin vakavasti lähivuosina. Ukrainalaiset ovat osoittaneet, että heidän sisustaan tämä ei jää kiinni. 

Suomen on tässä haasteessa sekä kannettava oma kortensa kekoon että pidettävä diplomaattisena prioriteettina vahvaa tukea Ukrainalle. Jos tuki Yhdysvalloista vähenee, on Euroopassa tehtävä enemmän. Jos yksittäinen jäsenmaa vesittää EU-mekanismit, on vastaava tuki toteutettava jäsenmaiden ryhmittymänä.

Kyse on paitsi Suomen, Euroopan ja maailman turvallisuudesta, myös siitä, mikä on oikein.