Vaalirauha on turvattava

18.03.2019

Jo kahdessa oikeusasteessa lakkautettavaksi määrätty, väkivaltaiseksi uusnatsijärjestöksi todettu Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) kampanjoi viime viikonloppuna näkyvästi Turun keskustassa.

Uusnatsit ovat mm. yrittäneet estää Turun Sanomien valokuvaajaa kuvaamasta itseään, jakaneet propagandamateriaalia, videokuvanneet vaalityötä tekeviä puolueita ja julistaneet kansallissosialistista ideologiaa puolueiden eduskuntavaalikampanjoinnin tuntumassa.

Lehtitietojen mukaan Lounais-Suomen poliisi on kommentoinut asiaa vähättelevästi:

”Muutama ihminen oli heidän (PVL:n) puuhistaan närkästynyt ja sanonut siitä poliisille. Mutta jotkut näyttivät olleen hyvilläänkin. – – Kyllä he olivat liikkeellä ihan ulkoilumielessä.”

Paikan päältä saatujen viestien mukaan poliisi ei ole myöskään suhtautunut vakavasti väkivaltaiseksi tiedetyn ääriliikkeen uhkaavaan läsnäoloon vaalityötä tekevien puolueiden läheisyydessä.

Tämä on häkellyttävää. Poliisilla on kokoontumislain mukaan oikeus siirtää mielenosoituksen toiseen paikkaan, jos sen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta. Kyseessä on järjestö, jonka jäsenet ovat syyllistyneet väkivaltarikoksiin mielenosoitusten yhteydessä, mm. kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn Helsingissä. Uusnatsien päästäminen vapaasti kokoontumaan tällä tavoin vaalityön kylkeen tuo turvallisuusuhan demokratian ytimeen, keskelle vaalikampanjointia  – kuten uusnatsien tarkoitus tietysti on. Jos tämä ei ole kokoontumislain mukainen peruste siirtää mielenosoitus, mikä sitten on?

Minulta on kysytty, miten Vihreät suhtautuu kaikkia eduskuntapuolueita mustamaalaaviin, eri puolueiden omaksi materiaaliksi väärennettyihin propagandalehtisiin, joita uusnatsit ovat jakaneet kaduilla. Olen vastannut kaikille, että ongelman ydin on väkivaltaiseksi tiedetty äärioikeisto kaduilla, riippumatta siitä, millaista mautonta propagandaa se jakaa esitteissään. Huolestuttavinta on, jos poliisi ei ota asiaa riittävän vakavasti, kuten Lounais-Suomen poliisin toiminnan perusteella vaikuttaa. Vihreät on keskustellut asiasta tänään Suojelupoliisin kanssa.

Suomalainen demokratia on vahva ja vaalien häirintäyritykset tulevat epäonnistumaan. Kerran toisensa jälkeen Suomen kansa ja laillisuuteen ja kansanvaltaan nojaavat puolueet ovat torjuneet yritykset horjuttaa demokratiaa.

Tässä ajassa tarvitsemme taas demokratian itsepuolustusta. Väkivaltaiselle uusnatsijärjestölle, joka on jo kahdessa oikeusasteessa lakkautettu, ei ole tilaa demokratiassamme eikä kaduillamme. Odotan poliisilta valmiutta päättäväisiin toimiin vaalirauhan turvaamiseksi ja ylipäänsä ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. Ehdokkaiden ja kampanjoinnin turvallisuus on taattava.