Vihreät puolueet: Myös Euroopassa on kitkettävä rasismia

15.06.2020

Yhdysvalloissa ja maailmalla on viime viikkojen aikana ollut laajoja mielenosoituksia mustaihoisten kohtaamaa poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan. Kaikki Euroopan vihreät puolueet osoittivat viikonloppuna kokouksessaan yhteisen tukensa Black Lives Matter -liikkeelle ja esittivät keinoja rasismiin ja poliisiväkivaltaan puuttumiseksi.

–Seisomme Black Lives Matter -liikkeen takana. Euroopan laajuinen vihreä liike tuomitsee ehdottomasti poliisiväkivallan ja rajut toimet, joita on käytetty mielenosoitusten tukahduttamiseen, sanoo Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra.

Vihreät puolueet vaativat rakenteelliseen rasismiin puuttumista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Myös Suomessa keskustelu rasismista on kiihtynyt. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan valtaosa afrikkalaistaustaisista vastaajista joutuu kohtaamaan syrjintää jopa päivittäin.

–Tutkimus on osoittanut, että järjestelmämme ei toimi. Rasismi on meillä syvällä rakenteissa. Etuoikeutetun enemmistön tehtävä on nyt astua ulos katsomosta ja aktiivisesti purkaa rasistisia rakenteita, Diarra linjaa.

–Afrikkalaistaustaisille suomalaisille rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. Sitä tapahtuu julkisissa tiloissa, kouluissa, työelämässä, sote-palveluissa. Erittäin huolestuttavaa on, että ensimmäiset syrjintäkokemukset tapahtuvat jo lapsena, alle kouluikäisenä varhaiskasvatuksessa tai peruskoulun ensimmäisillä luokilla, Diarra toteaa.

–Yksi varhaisimmista muistoistani minuun kohdistuneesta räikeästä rasismista tapahtui koulumatkalla, kun aikuinen valkoinen mies sylki päälleni bussipysäkillä ja haukkui minua n-sanalla. Olin silloin 13-vuotias, Diarra sanoo.

Suomen viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Silti ulkomaalaistaustainen nimi saattaa vaikeuttaa esimerkiksi työn tai asunnon saantia.

–Rasismin ja syrjinnän vastaista työtä on tehtävä pitkäjänteisesti. Viranomaisten, työnantajien ja koulutuksen järjestäjien on täytäntöönpantava tehokkaasti lakisääteinen velvoitteensa edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuskoulutusta on lisättävä ja rakenteelliseen syrjintään palkkauksessa on puututtava. Viranomaisvalvontaan ja rasismia ehkäisevää työtä tekeville kansalaisjärjestöille on taattava riittävät resurssit, Diarra vaatii.

Rasismia ja syrjintää kohdanneet eivät läheskään aina kerro kokemuksistaan, sillä moni ajattelee, ettei ilmoittaminen johda mihinkään.

–Meidän on lisättävä ihmisten tietoa oikeuksistaan ja siitä, miten saada asiaa eteenpäin. Viranomaisten on otettava ilmoitukset vakavasti ja puututtava niihin tehokkaasti, Diarra korostaa.

Lue Euroopan vihreiden kannanotto.