Vihreät valitsi Iiris Suomelan puheenjohtaja Maria Ohisalon sijaiseksi

01.10.2021

Vihreiden puoluehallitus valitsi kokouksessaan 1.10. kansanedustaja Iiris Suomelan toimimaan puheenjohtaja Maria Ohisalon sijaisena hänen tulevan vanhempainvapaansa ajaksi.

– Otan tämän tehtävän ilolla ja nöyryydellä vastaan. Sijaisuuden aikana käydään maan ensimmäiset aluevaalit. Näissä vaaleissa tehdään ratkaisevia päätöksiä hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta, joten on keskeisen tärkeää saada kaikki innostumaan ja kiinnostumaan näistä vaaleista, Suomela toteaa.

– Koronakriisi jätti syvät haavat moniin suomalaisiin. Nyt on keskeisen tärkeää, että tämä hyvinvointivaje kurotaan umpeen. Samalla on kitkettävä jo tätä kriisiä edeltäneitä hyvinvointi- ja terveyseroja. Siksi on aika vahvistaa ja uudistaa hyvinvointivaltiota – ei leikata ihmisten hengelle ja terveydelle keskeisistä palveluista, Suomela sanoo.

Suomela nosti esiin aktiivisen Suomen kiertämisen tärkeyden.

– Yhteisöllisyys ja keskustelu ovat puoluetoiminnan sydän. Monilla on erityisen kova kaipuu kohtaamisiin näin koronan jälkeen. Näin sijaisena yksi tärkeimmistä tehtävistäni on kiertää Suomea ja innostaa ihmisiä mukaan poliittiseen keskusteluun. Kaikkia tarvitaan mukaan hyvinvointivaltiota kehittämään ja puolustamaan, Suomela toteaa.

Iiris Suomela, 27, on tamperelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Pirkanmaan vihreät nimesi hänet aluevaaliehdokkaaksi kokouksessaan 30.9.2021.

Vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättävät sisäministerin sijaisesta yhteiskokouksessaan maanantaina 11.10.