Vihreä eduskuntaryhmä järjestäytyi väliaikaisesti - Puheenjohtajana jatkaa Krista Mikkonen

Puheenjohtajisto

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa joensuulainen Krista Mikkonen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Emma Kari ja toiseksi varapuheenjohtajaksi espoolainen Saara Hyrkkö. Vihreä eduskuntaryhmä järjestäytyi kokouksessaan 23. huhtikuuta 2019.

- Vihreiden historiallisen vaalivoiton myötä eduskuntaryhmämme on suurempi kuin koskaan aiemmin. Ryhmässä on paljon osaamista ja näkemystä Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. Suuremman eduskuntaryhmän voimin tulemme entistä vahvemmin ajamaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, koulutukseen ja sivistykseen panostamista sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden torjumista, sanoo ryhmän puheenjohtajaksi valittu Krista Mikkonen.

Vihreä eduskuntaryhmä järjestäytyi väliaikaisesti siihen asti, kunnes hallitus on muodostettu. Ryhmän järjestäytymisestä pysyvämmin päätetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Taustatiedoksi toimituksille

Krista Mikkonen on toisen kauden kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan biologi (FM) ja työskennellyt ympäristöön ja järjestökehittämiseen liittyvissä tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Mikkonen on toiminut kunnallispolitiikassa yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana syksystä 2016 alkaen.

Emma Kari on toisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri. Kari on Helsingin kasvatus- ja koulutusjaoston puheenjohtaja ja lautakunnan varapuheenjohtaja. Hän on myös Vihreiden Naisten puheenjohtaja. Aiemmin Kari on toiminut Vihreän eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana.

Saara Hyrkkö on ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Koulutukseltaan Hyrkkö on bioinformaatioteknologian ja työpsykologian diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta. Hyrkkö on espoolainen kaupunginvaltuutettu ja Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.