Monopoliasema ei oikeuta laiminlyömään kehitystyötä

06.09.2019

Iltasanomat uutisoi tänään, että VR on ottanut käyttöön tamperelaisen 40-vuotiaan Tuomas Salon vapaa-ajallaan koodaaman ohjelman, joka parantaa yhtiön verkkokaupan toimintaa.

Uutinen on mykistävä. Monella eri tavalla.

Todella hienoa, että Suomesta löytyy tällainen koodariosaaja, joka talkoohengessä tuottaa ratkaisun VR: n lippujärjestelmän ongelmaan. Ongelmaan, jonka varmasti on havainnut lähes jokainen joka on säännöllisesti varannut lippuja kyseisen kankean järjestelmän kautta.

Mutta kuinka on mahdollista, että yhtiö ei itse ole ongelmaa ratkaissut? Onko ollut puutetta kyvystä vai motivaatiosta? Asiakkailta tulleen palautteen kautta ongelma on aivan varmasti ollut tiedossa. 

Villi veikkaukseni on, että kyse on ollut molemmista. Ei ole ollut riittävää tahtotilaa hoitaa asia kuntoon, joten kyvykkyyttäkään ei ole hankittu. 

Asia kytkeytyy ajankohtaiseen keskusteluun valtio-omisteisten yhtiöiden roolista ja omistamisen strategisista tavoitteista. 

VR:n tapauksessa lähtökohtana on ollut se, että Suomessa on haluttu pitää kiinni henkilöraideliikenteen monopolista. Valtio-omisteista monopoliyhtiötä on pidetty mm. parhaana keinona turvata toimiva henkilöraideliikenne kaikkialla Suomessa. 

Monopoliasema ei saa kuitenkaan merkitä sitä, että toimintaa harjoittava yhtiö laiskistuu ja laiminlyö kehitystyön! Päinvastoin. Erityisaseman mukana on seurattava myös vastuita ja velvoitteita. Kun ei ole kilpailijoita luomassa painetta kehittämiselle, on painetta luotava tarvittaessa omistajaohjauksen keinoin.

Monopoliyhtiöltä on vaadittava mm. raideliikenteen kehittämistä siten, että raideliikenteestä tulee entistä kilpailukykyisempi vaihtoehto muille ilmaston kannalta haitallisemmille liikennetavoille. Yksi osa tätä kokonaisuutta on myös lippujärjestelmän toimivuus. 

Keskustelu valtio-omisteisten yhtiöiden osalta jatkunee vielä. Omistajaohjausministeri tarttui ripeästi Postin toimintaan. Toivottavasti vahvoja omistajapoliittisia linjauksia nähdään myös jatkossa. Niitä tarvitaan.