Nyt alkaa uusi köyhyyden torjunnan aika

27.08.2018

Sipilän hallitus on leikannut eniten opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä. Se on leikannut suoraan tuista, korottanut omavastuita ja jäädyttänyt etuuksia. Tämän eriarvoistavan politiikan on loputtava välittömästi.

Hallitus jatkaa tutulla linjallaan myös ensi vuoden valtion budjetissa – eriarvoistuminen jatkuu eikä köyhien tilanteeseen ei ole tulossa muutosta. Köyhiltä leikkaaminen ei muuksi muutu hallituksen pienillä paikkauksilla.

Hallitus on kertonut panostavansa köyhyyspolitiikkaan 30 miljoonaa, vaikka todellisuudessa tuo niin sanottu panostus on huomion kääntämistä muualle siitä 300 miljoonasta, jonka hallitus on tämän kauden aikana köyhiltä leikannut. Kymmenesosan palautus on laiha lohtu perusturvan varassa elävälle köyhälle. Indeksijäädytysten vaikutukset tuntuvat erityisesti köyhien toimeentulossa, sillä etuuksien ostovoima on heikentynyt hintojen noustessa.

Sipilän hallituksen arvovalinnat ovat kiihdyttäneet eriarvoistumista. Hallituksen veronkevennykset eivät kohdistu pienituloisille lainkaan, vaan leikkuri on iskenyt kipeimmiten juuri heihin. Siksi lapsiperheköyhyys maassamme kasvaa edelleen. Nyt joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä Suomessa.

Olen samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että etuuksia on politiikassa helppo jakaa. En vain koskaan olisi uskonut, että keskustavetoiselle hallitukselle olisi näin helppoa jakaa etuuksia varakkaille ja leikata niitä pienituloisilta. Tarvitsemme ripeästi toimenpiteitä, jotta tämän hallituksen harjoittama köyhyyden syventäminen päättyy välittömästi.

Me Vihreät esitämme 50 euron tasokorotusta perusturvaan ja takuueläkkeeseen. Lisäksi ehdotamme kolmanneksen korotusta opintotukeen, jolloin korkein mahdollinen opintoraha olisi 333 euroa kuukaudessa. Viidenkymmenen euron tasokorotus työttömille ja eläkeläisille paikkaa tämän hallituksen aiheuttamia vaurioita. Tasokorotuksen turvin taistelemme eriarvoistumista vastaan.

Tärkeää on myös perua indeksileikkaukset. Palkansaajat ovat saamassa inflaatiotarkistuksen ja kiky-kompensaation, mutta köyhien tukien jäädytykset jatkuvat edelleen. Tämän seurauksena tuilla elävien ihmisten ostovoima heikkenee ja kansalaisten eriarvoistuminen jatkuu.

Tasokorotusten tekeminen on seuraavan hallituksen ensimmäinen tehtävä, mikäli nykyhallitus ei tee näitä korotuksia. Tämän hallituksen harjoittaman köyhyyden syventämisen aikakauden on tultava päätökseensä. Seuraavan hallituksen tavoitteena pitää olla köyhyyden torjunta, ei sen syventäminen.