— Kaisa Hernberg

Tasa-arvoa perheisiin – tasa-arvoa töihin

Hallitus on kertonut julkistavansa alkuvuonna esityksen uudesta perhevapaamallista. Moni odottaa uudistukselta erityisesti työelämään epätasa-arvoa aiheuttavien epäkohtien korjaamista.

On päivänselvää, että vastuu lastenhoidosta jakautuu nykymallissa epätasaisesti. Äidit pitävät vanhempainrahapäivistä 90,5 % ja kotihoidon tuen saajista naisia on 93 %. Viidennes isistä ei pidä lainkaan perhevapaata.

Tämä epäsuhta aiheuttaa naisille pitkiä poissaoloja työelämästä – etenkin, jos nainen saa enemmän kuin yhden lapsen. Kelan mukaan kaikista ensisynnyttäjistä puolet saa toisen lapsen ennen kuin esikoinen täyttää kolme vuotta. Heistä puolet jatkaa kotihoidon tuelta suoraan uudelle äitiysrahakaudelle ja taas seuraavalle kotihoidonjaksolle. Töihin palataan vasta, kun esikoinen on esikouluiässä.

Pitkät poissaolot heikentävät naisten ansiotasoa ja eläkekertymää, puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu työhön liittyvälle osaamiselle. Nopeasti muuttuvassa työelämässä on vaikea pitää osaamisensa ajan tasalla ja kilpailla samalla viivalla muiden työnhakijoiden kanssa, jos on ollut poissa kuusi vuotta tai pidempään.

Heikoin tilanne on naisilla, jotka ovat jo ennen lapsen saamista heikossa työmarkkina-asemassa, eli lyhyissä työsuhteissa tai kokonaan ilman työtä. Heidän asemansa ei parane edes hyvässä taloussuhdanteessa.

Työkulttuuri ei tue pienten lasten vanhempia

Perhevapaamalli vaikuttaa myös työnantajien asenteisiin. THL:n Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo -julkaisusta käy ilmi, että työnantajat tyypillisesti rohkaisevat isiä pitämään heille korvamerkityt minimivapaat, mutta vanhempain- ja hoitovapaan ajatellaan kuuluvan äidille.

Kun lisäksi tiedetään, että pienten lasten vanhemmat tekevät Suomessa pisintä työpäivää ja pienten lasten isät myös eniten ylitöitä, hahmottuu kuva työkulttuurista, jossa lasten hoitaminen on vastuutettu äideille ja perheelliset eivät pahemmin saa joustoa. Tällaiseen työtilanteeseen ei välttämättä tee mieli palata kovin pian lapsen syntymän jälkeen.

Ruotsissa tilanne on erilainen – perhevapaat jakautuvat tasaisemmin isien ja äitien välillä, naiset palaavat nopeammin töihin synnytyksen jälkeen ja pienten lasten isät ja äidit tekevät yleisesti lyhennettyä työviikkoa.

Ruotsalaisten vanhempien haastatteluja lukiessa tulee vaikutelma, että siinä mallissa kaikki voittavat – lasten ja isien välille syntyy vahvempi suhde heti varhaislapsuudessa, naisille ei tule niin pitkiä poissaoloja työelämästä ja työpaikoilla suhtaudutaan joustavammin stressaavaa lapsiperhevaihetta eläviin.

Väkisin tulee myös mieleen, että enemmän osa-aikatyötä tarkoittaa myös enemmän työllistyviä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien taannoisessa jutussa kerrottiin, että ruotsalaisilla työpaikoilla yksi työtehtävä usein jakautuu kahden osa-aikaisen kesken. Tuohan se toki hieman lisää hallinnollista taakkaa työnantajalle, mutta uskallan silti veikata, että kokonaisuutena ollaan voiton puolella – motivoituneet, paremmin jaksavat työntekijät tuppaavat tekemään parempaa tulosta.

Runsaan tutkimustiedon näkökulmasta on siis varsin selvää, mitä tasa-arvon parantamiseksi tulee tehdä: jyvittää isille suurempi osuus perhevapaista. Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota siihen, millaiseen työelämään pienten lasten vanhemmat perhevapailta palaavat ja miten Suomessakin työpaikoille saataisiin enemmän joustavuutta pikkulapsiarjen kanssa painiskeleville.