— Saara Hyrkkö

Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka kuuluu talouspolitiikan ytimeen

Kuva Saara Hyrköstä

Viime perjantaina eduskuntatalon portaat täyttyivät lapsista ja nuorista, jotka vaativat oikeutta elää. He peräänkuuluttivat vastuunkantoa aikuisilta ja muistuttivat kansanedustajia tärkeimmästä tehtävästä.

Me teemme työtä sen puolesta, että jokainen lapsi ja nuori tässä maassa voisi luottaa tulevaisuuteen - oli sitten kyse ilmastokriisin ratkaisemisesta, tasa-arvoisista koulutusmahdollisuuksista tai unelmien toteuttamisesta.

Tästä on kyse myös työllisyys- ja talouskeskustelussa, jota kävimme eduskunnassa kokoomuksen välikysymyksestä. Työllisyysasteen nostamiseen ei ole yksittäisiä ihmelääkkeitä. Se vaatii laajan kirjon toimenpiteitä ja se on tehtävä katse huomattavasti huomista pitemmällä.

Yhtäkään talouskeskustelua ei pitäisi tänä päivänä käydä puhumatta ilmastonmuutoksesta. Se on ihmiskunnan kohtalonkysymys, jossa epäonnistuminen tekee kaikki työllisyystavoitteet tyhjiksi. 

Siksi hallituksen kärkitavoitteena on suojella ainutlaatuinen luontomme, tehdä Suomesta hiilineutraali ja edistää kansainvälisiä ratkaisuja ilmastokriisiin.

Ilmastokriisin ratkaisut ja vaikutukset mullistavat jo lähivuosina myös taloutemme. Tarvitsemme pikaisten ja vaikuttavien ilmastotoimien lisäksi reilun muutoksen ohjelman - yhteisen näkemyksen siitä, miten työelämää, koulutusjärjestelmää ja sosiaaliturvaa uudistetaan vastaamaan muuttuvan maailman tarpeita niin, että kaikki pysyvät mukana.

 

Kokoomuksen tapa luokitella suomalaiset “ahkeriin keskituloisiin” ja joihinkin muihin on omiaan luomaan juopia ihmisten välille. Tasa-arvoisen ja kestävän hyvinvointivaltion vahvistaminen hyödyttää kuitenkin kaikkia suomalaisia tulotasosta riippumatta. 

Kun kokoomus ei ole hallituksessa, varmistetaan suurituloisten veronkevennysten sijaan, että pienituloisten kukkaroon jää enemmän rahaa. 

Kun kokoomus ei ole hallituksessa, teemme leikkausten sijaan panostuksia kaikille koulutusasteille. 

Kun kokoomus ei ole hallituksessa, karsimme luonnon monimuotoisuuden sijaan ympäristölle haitallisia yritystukia. 

Nämä ovat arvovalintoja, joiden takana on helppo seistä. Vihreä eduskuntaryhmä antaa tukensa hallitukselle ja sen tavoitteille panostaa koulutukseen ja mielenterveyteen, vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa ja tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.