Vaalirahoituslakia ei voi enää kiertää lainoilla, mutta laajempi vaalijärjestelmän uudistus on yhä jumissa  

09.02.2022

Parlamentaarisen vaalityöryhmän esityksessä parannetaan kampanjarahoituksen läpinäkyvyyttä, mutta vaalijärjestelmän valuvikoihin ei vielä löytynyt yhteisiä ratkaisuja. Kansalaisaloitteiden ikärajan alentamisen esteeksi nousi perustuslaki. 

Puoluesihteerityöryhmänäkin tunnettu oikeusministeriön parlamentaarinen vaalityöryhmä luovutti keskiviikkona 9.2. esityksensä vaalirahoituslainsäädännön ja vaalijärjestelmän kehittämiseksi. Työryhmä esittää useita konkreettisia edistysaskeleita erityisesti vaalirahoituksen valvonnan ja läpinäkyvyyden parantamiseksi, mutta vaalijärjestelmämme keskeisimpien valuvikojen korjaamiseen ei vieläkään löydetty sopua.

Vihreät teki työryhmässä systemaattisesti töitä vaalijärjestelmämme läpinäkyvyyden ja yhdenvertaisuuden sekä demokraattisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi. Muutamien tärkeiden linjausten kohdalla puoluesihteerien kannat jakautuivat niin, että tunnistettuja ongelmia ei saatu korjattua. Vihreät olisi ollut konkreettisten uudistusten puolella.

Vakavin tilanne on eduskuntavaalien vaalijärjestelmän kohdalla, johon eduskunta on edellyttänyt suhteellisuutta parantavien ratkaisujen löytämistä. Tulevaisuudessa vaaleissa valittavien kansanedustajien määrä uhkaa poiketa yhä enemmän puolueiden vaaleissa saamista ääniosuuksista. 

Vihreiden työ johtaa kampanjoiden lainarahoitukseen liittyvän porsaanreiän korjaamiseen

Kuvitteellinen tuleva kansanedustaja on ehdolla eduskuntavaaleissa, ja yritys tarjoutuu tukemaan hänen vaalikampanjaansa suurella summalla, mutta ei halua nimeään julkisuuteen. Laki vaalirahoituksesta kuitenkin vaatii, että yli 1500 euron tukisummissa lahjoittajan nimi on julkistettava. Ehdokas ja yritys keksivät porsaanreiän, jolla lakia voi kiertää: yritys antaa lahjoituksen sijasta kampanjalle lainan. Lainanantajan nimeä ei tarvitse julkistaa. Myöhemmin, vaalikauden päättymisen jälkeen, yritys antaa lainan anteeksi. Tätäkään laki ei estä, eikä tukijan nimi tule vieläkään julkiseksi. Vaalirahoitus ja sen muodostama sidonnaisuus ehdokkaan ja yrityksen välillä jää äänestäjiltä pimentoon. 

Edellä kuvattu epäeettinen järjestely on nykyisen vaalirahoituslainsäädännön mukaan täysin laillinen. Ongelma ei ole teoreettinen: vuonna 2019 Ylen MOT-ohjelma kertoi kansanedustaja Mika Niikon muuttaneen kiinalaiselta liikemieheltä vuonna 2015 saamansa vaalirahan myöhemmin lainaksi, jotta lahjoittajan nimi saatiin poistettua Niikon vaalirahoitusilmoituksesta. 

Kysymys vaalilainottajien julkisuudesta nousi vaalityöryhmän käsittelyyn Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkön kirjallisen kysymyksen seurauksena. Puoluesihteerityöryhmä esittää yksimielisesti porsaanreiän korjaamista ja vaalirahoituslainsäädännön muuttamista siten, että vaalikampanjan lainoittajien julkistamista koskevat jatkossa samat säännöt kuin muitakin vaalirahoittajia. Pankista ja muista rahoituslaitoksista nostettujen lainojen osalta riittäisi tieto, että laina on rahoituslaitoksen antama. 

Vaalirahoitusvalvonta paranee

Työryhmä teki tukun muitakin tärkeitä korjausehdotuksia vaalirahoituksen valvonnan ja läpinäkyvyyden vahvistamiseksi. Vaalirahoitusta valvovalle Valtiontalouden tarkastusvirastolle esitetään lisää tarpeellisia oikeuksia ja työvälineitä vaalirahoitusilmoitusten paikkaansapitävyyden valvontaan. Näihin sisältyvät oikeus saada kampanjoille palveluita tai tuotteita toimittaneilta vertailutietoja esimerkiksi palvelujen käyvästä arvosta, entistä vahvempi oikeus saada muilta viranomaisilta apua valvontatehtävien hoitamista varten, sekä entistä laajempi mahdollisuus tehostaa lisätieto- tai selvityspyyntöjen laiminlyömistä uhkasakolla. Näiden muutosten myötä vaalirahoitusilmoitusten paikkaansapitävyyttä koskevat epäilyt ovat selvitettävissä entistä tehokkaammin, ja ilmoitusten tahallinen vääristely tulee vähenemään. Kaikki yllämainitut esitykset olivat yksimielisiä lukuunottamatta vertailutietojen saamista koskevaa linjausta, jota kokoomus vastusti.

Osa vaalirahoituslainsäädännön oleellisista kehityskohteista tulivat kuitenkin torpatuksi. Kampanjoiden rahallisen kasvun jatkuminen uhkaa nostaa vaaleihin osallistumisen kynnystä demokratiaa vääristävällä tavalla. Samalla suurin osa vaalirahoituksesta jää yhä piiloon ennen vaaleja. Kummatkin ongelmat vaativat konkreettisia ratkaisuja. Puolueiden näkemykset erosivat näiden ongelmien ratkaisujen eli vaalirahoituksen ennakkoilmoitusten pakollisuuden, julkistettavan tuen alarajan laskemisen sekä vaalirahoituksen kampanjakaton jatkovalmistelun suhteen, eikä konkreettisia toimia esitetä. Tämä on Vihreille pettymys.

Vaalijärjestelmän valuvikaan ei tahdota löytää ratkaisua

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa sodankyläläinen Riikka Karppinen sai Lapin vaalipiirissä huikean äänisaaliin, mutta jäi kaikista Lapin ehdokkaista toiseksi eniten ääniä saaneenakin ulos eduskunnasta. Karppinen sai yksin yli 7,8 prosenttia ja Vihreät yhdessä 9,7 prosenttia Lapin äänistä. Samana iltana Uudellamaalla Kristillisdemokraatit saivat äänistä 2,7 prosenttia, joka riitti Antero Laukkasen nostamiseen eduskuntaan. Miksi Lapin äänet painavat näin paljon vähemmän kuin Uudenmaan? Syy on Suomen vaalijärjestelmän ja pienten vaalipiirien kohtuuttoman korkeiksi kasvaneiden äänikynnysten. 

Perustuslain mukaan kansanedustajat valitaan suhteellisilla vaaleilla, mutta vaalitulosten suhteellisuus on käymässä yhä kyseenalaisemmaksi: vuoden 2019 vaaleissa yksi puolue sai 13,8 prosentin ääniosuudella 15,5 prosenttia kansanedustajapaikoista, toinen 11,5 prosenttia äänistä ja 10 prosenttia kansanedustajista. 

Vaalityöryhmän tehtävistä painavin oli ratkaisun etsiminen tähän perustuslakivaliokunnan tunnistamaan Suomen eduskuntavaalijärjestelmän ongelmaan. Eduskunnan tehtävänannon pohjalta työryhmän tehtävänä oli selvittää avoimesti, laaja-alaisesti ja ennakkoluulottomasti erilaisia vaihtoehtoja vaalien suhteellisuuden parantamiseksi, piilevän äänikynnyksen pienentämiseksi ja alueellisen edustavuuden turvaamiseksi. Selvitystyötä saatiin tehtyä, mutta ratkaisujen esittämiseen työryhmän rohkeus ei valitettavasti riittänyt. Tämä oli mielestäni vaalityöryhmän suurin epäonnistuminen. 

Työryhmän loppuraportti sisältää tiiviin, mutta valaisevan selvityksen vaalijärjestelmän kehittämisen vaihtoehdoista. Raportti osoittaa, että piilevien äänikynnysten ongelmaan on olemassa toteuttamiskelpoisia ratkaisuja, jotka turvaavat alueellisen edustavuuden. Selvitys osoittaa myös, että nykymallilla jatkaessa äänikynnysten ja suhteellisuuden ongelmat tulevat väestöennusteiden valossa pahenemaan: väestömuutokset pienentävät entisestään pienten vaalipiirien äänikynnystä ja madaltavat kynnystä siellä, missä se on jo entisestään hyvin alhainen. Vaalitulokset ovat todennäköisesti jatkossa entistä suhteettomampia. 

Parhaiten eduskunnan antamiin kriteereihin vastaisi Suomen maantieteeseen sovitetun ns. vaalialuemallin käyttöönotto. Toinen mahdollinen, nykyjärjestelmää kevyemmin viilaava ratkaisu olisi nykyisen suhteellisuuden laskentatavan muokkaaminen (D’Hondtista paremmin äänten osuutta vastaavaan Sainte-Laguën menetelmään) ainakin pienemmissä vaalipiireissä. Esitin näiden vaihtoehtojen jatkovalmistelua, jotta vaalijärjestelmän kestävyys tulevaisuudessa voitaisiin turvata, mutta työryhmän enemmistö ei ollut siihen vielä valmis. 

Vaalijärjestelmän valuviat eivät poistu itsestään, joten keskustelua ratkaisun löytämiseksi on jatkettava. Työryhmän yhteinen näkemys on, että nyt kootut vaihtoehdot on tuotava tarkasteluun seuraavaa hallitusohjelmaa kirjoitettaessa, jotta perustuslakivaliokunnan toteamiin ongelmiin voidaan vastata.

Kansalaisaloitteiden ikärajan alentamiselle kävi köpelösti

Työryhmän tehtäviin kuului myös kansalaisaloitejärjestelmän kehittämistarpeiden käsittely. Kysymyksistä keskeisin oli kansalaisaloitteiden ikäraja.

Hallitusohjelmaan sisältyy hallituspuolueiden yhteinen tavoite kansalaisaloitteiden allekirjoittamisen ikärajan alentamisesta 15 vuoteen. Tämän tavoitteen asettamisessa oli kuitenkin käynyt työtapaturma: suomalaisen kansalaisaloitteen osalta allekirjoittamisen ikäraja on kytketty perustuslaissa äänioikeuteen, joten ikärajan muuttaminen edellyttäisi perustuslain muuttamista. Se taas ei onnistu yksin hallituspuolueiden voimin eikä yhdessä vaalikaudessa, joten hallitusohjelman tavoite ei ole tällä hallituskaudella toteutettavissa. Oma kantani on, että kansalaisaloitteen ikärajan alentamiseen on syytä palata, kun perustuslakia seuraavan kerran uudistetaan demokraattisten oikeuksien osalta. Vihreiden tavoitteena on myös äänioikeusikärajan laskeminen 16 vuoteen kaikissa yleisissä vaaleissa.

Kun kotimaisen kansalaisaloitteen ikärajan alentaminen ei hetkessä onnistu, työryhmän enemmistö perussuomalaisia lukuunottamatta kannattaa eurooppalaisen kansalaisaloitteen allekirjoitusikärajan alentamista asetuksen sallimaan 16 vuoteen. Tämän pitäisi onnistua hallituksen päätöksellä. Muutos on perusteltu, mutta toki laiha lohtu niille nuorille, jotka ovat toivoneet pääsevänsä tukemaan kotimaisia kansalaisaloitteita jo ennen 18 vuoden ikää. 

Parlamentaarisen vaalityöryhmän loppuraportti löytyy kokonaisuudessaan oikeusministeriön sivuilta