Mari Holopainen

Kansanedustaja

Olen kansanedustaja, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja yritystutkija, joka uskoo uudistumiseen ja osaamiseen. Eduskunnan tärkein tehtävä on saada maamme uuteen nousuun. Rakennemuutoksen keskellä pärjäämme olemalla kansainvälisesti edelläkävijöitä. Koulutus, tutkimus ja uusi yrittäjyys luovat mahdollisuuksia - ei suunnitelmatalous, jossa elvytetään väistyviä aloja, jaetaan ympäristölle haitallisia tukia tai kannustinloukkuja ihmisille. Työn tekemisen pitää olla kannattavaa aina. Työllisyyttä tulee nostaa myös lisäämällä tekijöitä. Haluan edesauttaa sitä, että tasa-arvo toteutuu paremmin työelämässä ja vanhempainvapaat jaetaan kummallekin vanhemmalle esimerkiksi 6+6+6-mallin mukaisesti.

On sanottu, että politiikan arvo mitataan siinä, minkälaista arkea se tuottaa. Tärkeää minulle ovat ihmisten aidot vaikuttamismahdollisuudet. Nuoria tulee rohkaista luottamaan siihen, että juuri he voivat muuttaa maailmaa. Haluan edistää kokeilukulttuuria ja avoimuutta kaikessa päätöksenteossa.

Hyvinvointi on kaikkien oikeus. Haluan, että lapseni voi kasvaa Suomessa, jossa ihmisillä on mahdollisuus elää täysipainoinen elämä taustasta riippumatta. On aika nostaa lapset hallitusohjelmaan. Kouluissa ja päiväkodeissa ehkäistään syrjäytymistä eikä tulevaisuuden osaamisesta kannata leikata. Taustaltani olen kauppatieteiden maisteri ja valmistumassa tohtoriksi Aalto-yliopistosta työpsykologian ja johtamisen yksiköstä. Kansainvälistä kokemusta minulla on viimeisimpänä Oxfordin yliopistosta.

 

Jaa sivu: