Ehdolla varapuheenjohtajaksi

Olen ehdolla varapuheenjohtaksi, jotta ruuhka-Suomen ulkopuolinen näkemys kuuluisi vahvemmin puolueen toiminnassa. Siten Vihreät voi olla aidosti koko Suomen puolue.

Olen pitkän linjan vihreä aktiivi. Olen toiminut 1990-luvun puolivälistä sekä kunnallispolitiikassa että puolueen järjestötoiminnassa paikallis- ja piiritasolta valtakunnan tasoon saakka. Tunnen pienen piirin arjen, jossa niukoilla rahoilla ja vähällä väellä koetetaan edistää vihreää aatetta ympäristössä, jossa mielikuva cityvihreydestä elää voimakkaana.

Tulin Vihreisiin ympäristö- ja luontokysymysten kautta. Näen ne edelleen vihreän politiikan keskiössä yhdessä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja kansalaistoiminnan edistämisen kanssa.

Olen yleispoliitikko. Maakunnassa ei ole varaa suuresti erikoistua, vaan on oltava selvillä laajasta kirjosta. Alueella, jossa vihreillä on määrällistä valtaa kovin vähän, korostuvat asioihin perehtyminen ja hyvät yhteistyötaidot. Nämä ovat olleet menestystekijöitäni kuntapolitiikassa. On nautittava pienistä voitoista erilaisissa työryhmissä ja stretegiaseminaareissa.

Tarvitsemme Vihreää aluepolitiikaa ja maakunnat tarvitsevat vihreitä ratkaisuja menestyäkseen. Paikallistason kuntapäättäjien tukeminen ja tehdyn työn arvostus on erityisen tärkeää, jotta ruohonjuuritason vihreät vaikuttajat jaksavat työssään. He ovat se porukka, joiden kautta mielikuva vihreistä leviää ympäri Suomen.

Kentän äänen pitää kuulua riittävästi, eikä ammattipolitiikojen ja harrastajien välinen kuilu ei saa kasva liian suureksi. Erilaisia osallistumiskeinoja puolueen sisäisessa toiminnassa pitää lisätä, jotta hyödynnämme paremmin jäsenten asiantuntemusta ja halua edistää vihreätä politiikkaa asuinpaikasta riippumatta.

Tällä hetkellä olen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja ja puoluehallituksen varajäsen. Vaaleista minulla on vankkaa kokemusta ja hyvää menestystä. Olen ollut ehdokkaana niin euro- (1999), eduskunta- (1999, 2007, 2011) kuin kuntavaaleissa (1996, 2004, 2008). Eurovaaleissa 2009 toimin Tarja Cronbergin vaalipäällikkönä.

Maakuntien painoarvo puolueen sisällä kasvaa, kun maakuntien vihreät ottavat rohkeammin valtaa puolueessa. Siksi olen ehdolla.

Krista lyhyesti

38-vuotias , naimisissa, kolmen alakouluikäisen pojan äiti

FM, biologi

Seurakehittäjä, Pohjois-Karjalan Liikunta ry

Joensuun kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen

Hharrastuksena kulttuurin kuluttaminen, maailmankauppatoiminta, leipominen ja lukeminen

 

Esittää Pohjois-Karjalan Vihreät, kevätkokous 14.5.2011

 

Lisätietoja: www.kristamikkonen.fi

 

 

 

Jaa sivu: