Hyväksytty puoluehallituksessa 15.2.2013

 

Johdanto ja tavoitteet

Suomi tekee talouspolitiikkaa historiallisesti poikkeuksellisessa ympäristössä. Väestön ikääntyminen on entistäkin suurempi haaste nyt kun kunnat ja valtio ovat velkaantuneet kriisin seurauksena ja talous uhkaa taittua heikommalle kasvu-uralle. Samanlaisia haasteita on monissa maissa kautta maailman.

Tämän lisäksi valitsemamme eurooppalaisen yhdentymisen seurauksena merkittävät osat talouspolitiikkaamme ovat yhteisiä lukuisten muiden itsenäisten maiden kanssa. Kansantaloudet kulkevat valitsemiaan polkuja pitkin. Suomen polku on Euroopan yhteinen valuutta-alue ja sen mukana valuutta euro. Vaikka euroaluetta säätelevät sopimukset tai euron valuutta-alue eivät ole jälkikäteen tarkasteltuna kaikkein toimivimpia, on sillä tultava toimeen.

Erityisen haastava tilanne on siksi, että nykyisessä eurooppalaisessa talouspoliittisessa järjestelmässä ja päätöksenteossa on ilmennyt vakavia puutteita. Yhdysvalloista alkanut talouskriisi levisi Eurooppaan viime vuosikymmenen lopulla, joka samalla paljasti puutteet euroalueen toimintatavoissa ja pelisäännöissä. Vastuista ja velvollisuuksista on suurta epäselvyyttä, mikä on johtanut epävarmuuteen ja epävakauteen. Samalla on perusteltua olettaa, että valuutta-alueen purkautumisesta aiheutuneet kustannukset olisivat kohtuuttomia.

Huolimatta tulevaisuuden haasteista ja siitä, millä tasoilla ja kenen kanssa päätöksiä tehdään, hyvän talouspolitiikan taustalla ovat hyvät periaatteet. Vihreä finanssi- ja rahapolitiikka1 on avointa, johdonmukaista ja huolehtii vakaudesta ottaen huomioon pitkän aikavälin kestävän kasvun. Esimerkiksi julkisen talouden velan purkaminen hyvinä aikoina antaa liikkumavaraa huonompina aikoina, niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin talouksissa.

 

Raha- ja finanssipolitiikka: määritelmät ja keskinäinen suhde

Talouspolitiikan kaksi tärkeintä välinettä ovat raha- ja finanssipolitiikka. Rahapolitiikalla tarkoitetaan keskuspankin (esimerkiksi Euroopan keskuspankki, myöhemmin EKP) harjoittamaa talouspolitiikka, joka käytössään olevien välineiden*2 avulla säätelee yritysten ja kuluttajien taloudellista toimintaa. Esimerkki tästä on Euroopan keskuspankin keskeinen tehtävä vakaan hintatason ylläpitäjänä: kansalaisten ja yritysten on helpompi tehdä päätöksiä tulevaisuutensa suhteen kun epävarmuutta on vähemmän.

Finanssipolitiikalla tarkoitetaan puolestaan valtion harjoittamaa talouspolitiikkaa, jolla säädellään julkisten investointien ja kulutuksen määrää. Finanssipolitiikka korostuu elvytyksen yhteydessä, jossa valtion toimilla pidetään talouden pyörät pyörimässä haitallisten vaikutusten, kuten työttömyyden estämiseksi.

Näiden kahden välineen, raha- ja finanssipoliitikan, tavoitteiden ja keskinäisen suhteen tulee olla selkeä. Keskuspankin itsenäisyys määrittää tämän suhteen pitkälti niin, että rahapolitiikalla on ensisijainen vastuu talousjärjestelmän vakaudesta. Normaaleina aikoina keskuspankin rahapolitiikka riittää siis tasoittamaan suhdanteita ja hillitsemään talouden ylikuumentumista.

Finanssipolitiikka voi kuitenkin tukea rahapolitiikkaa tilanteissa, joissa jälkimmäisen vaikuttavuus on heikentynyt vaikkapa finanssimarkkinoiden häiriöiden tai vaikkapa laman takia. Samoin finanssipolitiikkaa voidaan rahapolitiikkaa paremmin kohdentaa johonkin osaan euroaluetta.

 

Rahapolitiikka euroalueessa

Euroalueen oloissa rahapolitiikasta vastaa Euroopan keskuspankki, jonka tulee toimia koko Euroopan parasta ajatellen ilman osaoptimointeja, edes Euroopan suurten maiden suhteen. Tehtävä on haasteellinen ja vaatii toimiakseen tehokkaasti joskus myös toimenpiteitä jotka edellyttävät Euroopan keskuspankilta ja rahapolitiikalta laajempaa tehtävää kuin pelkän hintavakauden ylläpito. Keskuspankin tehtävät onkin määriteltävä uudelleen siten, että keskuspankki ei estä pelkkään hintavakauteen vedoten tehokkaita toimia poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten viime vuosien finanssikriisissä.

Jotta rahapolitiikan tavotitetia, onnistumista ja toimintatapoja voidaan arvioida, on sen avoimuutta ja tilivelvollisuutta on parannettava. Eurooppalaisessa rahapolitiikassa asia on tärkeä johtuen EKP:n suhteellisen itsenäisestä roolista. Parempaa avoimuutta voidaan saada aikaiseksi lyhentämällä EKP:n kokouspöytäkirjojen salausaikaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed toimii tässä asiassa EKP:tä huomattavasti avoimemmin.

Suurempi avoimuus parantaa myös kansalaiskeskustelun tasoa. Samalla päättäjillä, kansalaisilla ja medialla on paremmat mahdollisuudet arvioida keskuspankin toteuttamaa politiikkaa ja tavoitteita.

 

Finanssipolitiikan rajat

Finanssipolitiikalla voidaan tasoittaa suhdanteita tilanteissa, joissa rahapolitiikan rajat tulevat vastaan. Sen avulla voidaan myös tasata suhdanteita, ja näin vaikuttaa esimerkiksi siihen, että heikkojen suhdanteiden aiheuttama vähentynyt kysyntä ja investointihalukkuus ei aiheuta kansantaloudelle pysyviä tappioita.

Myös finanssipolitiikkaa tehtäessä tulee aina ottaa huomioon myös pidemmän aikavälin seuraukset. Finanssipolitiikan ratkaisuja ei tule tehdä tulevien sukupolvien kustannuksella, tai seuraavia vaaleja ajatellen.

Finanssipolitiikan liikkumavara on turvattava huolehtimalla, että velkaa voidaan ottaa huonoina aikoina ja että sitä myös maksetaan pois hyvinä aikoina. Velkaantuneisuus vähentää finanssipolitiikan liikkumavaraa: mitä enemmän finanssipolitiikkaa halutaan käyttää laskusuhdanteissa, sitä voimakkaampaa säästämisen on oltava noususuhdanteissa. Vihreät kannattavatkin politiikkaa, jossa huonompien aikojen liikkumavaraa turvataan hyvinä aikoina säästämällä.

Aktiivisten poliittisten toimenpiteiden lisäksi myös ennakoitavat rakenteet ovat tärkeitä. Siksi finanssipolitiikankin osalta avainasemassa ovat sellaiset mekanismit, jotka toimivat automaattisesti. Hyvinvointivaltioissa näistä hyvä esimerkki on korkea sosiaaliturva, työttömyyskorvaukset ja joustavat työmarkkinakeinot, jotka tukevat yksityistä kulutusta myös lama-aikoina. Näistä tulee pitää kiinni.3

 

Finanssipolitiikka euroalueella

Eurojärjestelmä tuo finanssipolitiikkaan ylikansallisen ulottuvuuden. Finanssipolitiikassa tulisikin toimia siihen suuntaan, että euroalue toimisi jatkossa kestävämmällä pohjalla. Samalla tämä vaatii ylikansallista koordinaatiota valtioiden ja EU:n yhteisten toimielinten finanssipolitiikkaan. Ylikansallisen finanssipolitiikan oloissa myös jäsenvaltioiden keskinäistä verokilpailua ja suoranaista veroparatiisitoimintaa olisi helpompi suitsia.

Jotta euroalue voisi toimia tehokkaasti, tulee sen sisällä vähentää kilpailukykyeroja. Tämä edellyttää usein ylikansallisia toimia ja kansallinen osaoptimoinnin vähentämistä. Kestävämpi eurojärjestelmä vaatiikin vahvempien talouksien mailta elvyttäviä toimia ja suurempaa eurooppalaista yhteisvastuuta, joka auttaa rakenteellisten uudistusten läpiviennissä. Kilpailukykyerojen tasaaminen ei saa myöskään johtaa vain vähemmän kilpailukykyisten maiden kurittamiseen ja itsemäärämisoikeuden kadottamiseen. Suomen on oltava mukana yhteiseurooppalaisissa kilpailukyvyn tasoittamisessa siten, että heikompien valtioiden tuotteille löytyy markkinoita myös Euroopan sisämarkkinoilta.4

Eurooppalainen yhteisvastuu ei tarkoita jatkuvia tulonsiirtoja rikkaammilta mailta köyhemmille. Yhteisvastuuta voi ajatella enemmänkin vakuutuksena. Jäsenmaat lupaavat tukevat toisiaan tarvittaessa ja tekevät samalla kaikkensa sen eteen, ettei tuota tarvetta ikinä syntyisi. Tähän tarvitaan myös vahvempia eurooppalaisia instituutioita. Pitkän tähtäimen ajattelu on avainasemassa sekä nykyisen kriisin ratkaisemisessa että tulevien ehkäisemisessä.

Ylikansallista finanssipolitiikkaa ei tule kuitenkaan tehdä demokratian kustannuksella. Euroalueen yhdentymisen ohella on pidettävä huolta talouspolitiikan demokraattisesta kontrollista. Jos esimerkiksi finanssipolitiikan myötä kansalliset hallitukset menettävät taloudellista valtaansa, on samalla vahvistettava esimerkiksi Euroopan parlamentin roolia talouspolitiikan ohjaamisessa. Kansalaisten vaikutusvallan vähentyminen heikentää uskoa demokraattisiin prosesseihin ja koko yhteiskunnan toimintaan.

 

Rahoitusmarkkinoiden sääntely

Rahoitusmarkkinoilla on tärkeä rooli pitkän aikavälin kasvussa, sillä ne mahdollistavat useimpien inhimillisten keksintöjen leviämisen. Rahoitusmarkkinat tarvitsevat kuitenkin kaikkien muiden markkinoiden tapaan sääntelyä. Sääntely ei saa olla itsetarkoitus, vaan kaiken sääntelyn tulee auttaa markkinoita toimimaan paremmin. Sääntelyä tarvitaan erityisesti hillitsemään rahoitusmarkkinoiden taipumusta epävakauteen. Epävakaus paitsi vaikeuttaa talousjärjestelmän toimintaa itsessään, myös kaventaa finanssipolitiikan liikkumavaraa ja heikentää rahapolitiikan tehoa.

Erityisen tärkeää on pyrkiä välttämään koko rahoitusjärjestelmän laajuisia, niin sanottuja systeemiriskejä. Näissä ei ole kyse niinkään yksittäisten pankkien koosta vaan siitä, että joidenkin riskien toteutuminen voi aiheuttaa epävarmuutta koko rahoitusmarkkinajärjestelmässä. Systeemiriskien vähentämisessä ja ehkäisemisessä tärkeitä keinoja ovat avoimuus ja ennakoitavuus. Avoimuuden tulee koskea niin rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn liittyvää päätöksentekoa, pankkien omistuksia ja niihin liittyviä riskejä kuin myös muita toimijoita, kuten luottoluokituslaitoksia. Ennakoitavuus koskee rahoitusmarkkinoiden sääntelyä, etenkin riskien toteutuessa: pankkien pelastaminen toimii paremmin, kun siinä noudatetaan ennalta sovittuja pelisääntöjä.

Nykyriisinkin yhteydessä on myös esitetty, että pankit olisi syytä jakaa korkean riskistason investointipankkeihin ja tavallisten kansalaisten rahoitusta hoitaviin matalamman riskitason pankkeihin. Ajatus on kannatettava, mutta järjestelmän toteuttamisessa on kuitenkin varottava, etteivät sääntelyn haitat ylitä hyötyjä. Liian tarkka pankkien jakaminen yksinkertaisia palveluita tarjoaviin “kansanpankkeihin” ja erillisiin investointipankkeihin voi heikentää myös kansalaisten mahdollisuuksia säästää haluamallaan tavalla. Pankkien kokoa tulisi, myös nousukauden huumassa, tarkastella niin että riskit eivät keskity uhkaamaan koko rahoitusjärjestelmää.

 

Rahoitusmarkkinoiden sääntely ja pankkiunioni euroalueella

Euroalueella tarvitaan myös instrumentteja, joilla voidaan vahvistaa euroalueen yhteisvastuuta myös ehkäisevät talousjärjestelmän kriisiherkkyyttä. Esimerkiksi yhteiseurooppalainen rahoitusmarkkinoiden valvonta vähentää tällaisia koko järjestelmään liittyviä riskejä. Kun pankkien toiminta tapahtuu ylikansallisella tasolla, on niiden valvonta ja ohjauskin perusteltua järjestää ylikansallisesti. Ylikansallisella tasolla on tehokkaampaa puuttua myös varjopankkitoimintaan, jolloin pankkien tapaan toimiville yrityksille saadaan asetettua myös velvoitteita.

Pankkivalvonnan kautta on myös luontevaa ottaa askelia kohta eurooppalaista pankkiunionia. Kun pankkien valvonta ja toiminta ylittää kansalliset rajat, on vastuuta pankkien toiminnasta kannettava myös ylikansallisesti. Kansalaisten kannalta tärkeää on esimerkiksi se, että pankkiunionin myötä kansalaisten varoja turvaavaan talletussuojaan luodaan yhtenäiset säännöt. Kun eri maissa talletussuoja on riittävä ja samalla tasolla, ei synny turhaa kilpailua siitä, kuka tarjoaa parhaan suojan. Suojan ei välttämättä tulisi olla edes niin korkea kuin Suomessa nykyisin käytössä oleva 100 000 euroa - matalatuottoisilla pankkitileillä kun ei omaisuuksia kannata säilyttää.

Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn osana tulee kokeilla myös rahoitusmarkkinaveroa, jonka käyttöönotto kannattaisi toteuttaa mahdollisimman laajasti Euroopan alueella, ja jossa Suomen olisi luonnollista olla mukana tuomassa omat huomionsa mukaan neuvotteluihin. Samalla rahoitusmarkkinat saadaan kattamaan osansa yhteisen hyvinvoinnin rahoittamisesta.

1 Käsittelemme linjapaperissa vain yleisempään raha- ja finanssipolitiikkaan liittyviä teemoja. Talouspolitiikan muista alueista, kuten elinkeinopolitiikasta, yrittäjyydestä tai veroista on linjattu omissa ohjelmissaan. Tämän lisäksi noudatamme periaateohjelman linjauksia.

Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden osalta linjauksemme perustuvat periaateohjelmaan “Käytännössä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä talous edellyttää avoimia rahoitusmarkkinoita. On kuitenkin aktiivisesti ehkäistävä ja tasattava markkinoiden ylilyöntejä ja verotettava rahoitusmarkkinoita. Vakaa talous on koko yhteiskunnan etu.”

2 Keskeisin näistä välineistä on ohjauskorko, jonka avulla keskuspankki säätelee kansalaisille ja yrityksille lainoja tarjoavien liikepankkien korkoa: kun ohjauskorkoa lasketaan, voivat pankit tarjota rahoitusta halvemmalla, jolloin yritykset ja kansalaiset uskaltavat investoida. Kun ohjauskorkoa nostetaan, rahoituskustannukset nousevat, jolloin investoinnit vähenevät.

3 Myös yhteiskunnassa, jossa ansiosidonnaisilla työttömyyskorvauksilla on pienempi rooli.

4 Erityisen ongelmallista on, jos myös Euroopan vahvimmat maat, kuten Suomi ja Saksa, keskittyvät vain kansallisen kilpailukykynsä vahvistamiseen reaalipalkkoja laskemalla, jolloin euroalueen oma kulutuskysyntä pysyy jatkuvasti matalana eikä Kreikan kaltaisten kriisimaiden tuotteille löydy markkinoita.

 

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!