Aktiivimalli on virhe – tilalle tulorekisteriin pohjautuva tukijärjestelmä

19.12.2017

Eduskunta päätti tänään hallituksen esityksestä työttömyysturvan heikentämisestä. Vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon mukaan ns. aktiivimalli on pelkkää keppiä työttömille. Tilalle tarvittaisiin tuloreskisteriin perustuva, työllistymistä edistävä tukimalli.

Jos työtön ihminen ei kolmen kuukauden aikana ole ollut palkkatöissä, harjoittanut yritystoimintaa tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin, hänen työttömyysturvaa leikataan hallituksen aktiivimallissa 4,65 prosentilla. Isolle osalle työttömistä ainoa keino välttää rangaistus on tehdä palkatonta työtä työkokeilun tai kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.

– Hallituksen malli on työttömyystilastojen siivousta. Hallitus puhuu jatkuvasti siitä, miten paljon työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut ja vähemmän siitä, kuinka moni työtön on työllistynyt. Työllisten ihmisen määrän seuraaminen on parempi mittari työllisyyden kehityksen seuraamiselle kuin työttömien pakkokurssittaminen, sanoo Touko Aalto.

– Hallituksen joululahja työttömille on pelkkää keppiä. Aktiivimalli astuu voimaan vuoden alussa, ja sen myötä hallitus toivottaa työttömille hyvää uutta vuotta, Aalto sanoo.

– En voi hyväksyä hallituksen esitystä ja äänestin sitä vastaan, Aalto sanoo.

– Ehdotan hallitukselle, että se hylkää aktiivimallin ja suunnittelee tulorekisteriin pohjautuvan, työllistymistä edistävän tukijärjestelmän. Tulorekisteri mahdollistaa tukimäärien ja veroprosenttien asettamisen reaaliaikaisesti maksuhetkellä. Vihreät osallistuvat tähän työhön avoimin mielin, Aalto lisää.

Aalto kirjoitti aiheesta myös 18.12.2017 julkaistussa Uuden Suomen blogissaan.