Hyvinvointivaltio on suomalaisen yrittäjyyden kilpailuetu ja oikeudenmukainen politiikka pitää mukana pienetkin yritykset

Kuunnellessa pääministeri Orpon puhetta yrittäjyydestä mietin usein, miten paljon pääministerillä on todellisuudessa käsitystä sen tänäänkin kampaamossa pitkää päivää tekevän yrittäjän arjesta, joka laskee euroja työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollistaakseen. Tai sen sote-alan yrittäjän arjesta, jolta työt lähtivät alta, kun hyvinvointialueet pakotettiin sopeuttamaan liikaa liian nopeasti. Tai kulttuurialan freelancerin arjesta, joka maksaa hintaa Orpon hallituksen kulttuurileikkauksista.

Voi toki olla, että hallituksella on käsitys myös mikro- ja yksinyrittäjien arjesta. Mutta kun katsoo tehtyä politiikkaa, ei liene salaisuus, että hallituksen yrittäjäpuheessa kuuluu ennen kaikkea suurten ja jo valmiiksi vahvojen yritysten ääni.

Silloin tullaan samaan kysymykseen kuin monessa muussakin tämän hallituksen politiikassa: kenen Suomea politiikalla rakennetaan? Liian usein vastaus näyttää olevan hyvätuloisten ja jo valmiiksi menestyvien suuryritysten. 

Muistan lapsuudesta hyvin, miten meillä kotona kirottiin sitä, ettei kokoomus pidä pienten yritysten ääntä. Samalla kokemus oli, ettei oikein ollut muitakaan ”yrittäjän puolueita”. Nyt 3o vuotta myöhemmin tiedän, että Vihreät pitää. 

Itse kasvoin sekä pienyrittäjän että matalapalkkaisen naisvaltaisen alan työntekijän perheessä ja olen myöhemmin itsekin toiminut molemmissa rooleissa. Vihreät oli minulle luonteva valinta juuri siksi, että halusin joukkueen, joka ymmärtää molempia näkökulmia – ja ennen kaikkea sen, että molempia tarvitaan.

Tarvitsemme yrittäjiä, jotka rohkeudellaan rakentavat uutta, ottavat riskiä, luovat työtä ja kehittävät ratkaisuja. Tarvitsemme yhtä lailla palkansaajia, joiden osaaminen pitää tämän maan rattaat pyörimässä julkisella sektorilla, järjestöissä ja yrityksissä – ja mahdollistaa yritysten kasvun ja menestyksen.

Suomen yrityskannasta ylivoimainen enemmistö on pieniä yrityksiä, ja suuri joukko yrittäjistä työskentelee yksin. Niiden tarpeet ovat aivan erilaisia kuin pörssiyhtiöiden. Tämä ero pitäisi näkyä paljon nykyistä selvemmin siinä, mitä Suomessa kutsutaan yrittäjäpolitiikaksi.

Totta kai Suomi tarvitsee myös isoja, vastuullisia veturiyrityksiä. Ne työllistävät, investoivat, vievät ja luovat alihankintaketjujen kautta mahdollisuuksia pienemmille yrityksille. Samalla Suomen pitää rakentaa olosuhteet, joissa pienet ja keskisuuret yritykset voivat kasvaa, palkata ensimmäisen ja seuraavat työntekijänsä, kehittää tuotteitaan ja päästä kansainvälisille markkinoille.

Hyvinvointivaltio on myös yrittäjyyspolitiikkaa

Pienten tuloerojen ja vahvan hyvinvointivaltion Suomen pitäisi itse asiassa olla erinomainen maa yrittää. Ajatus on yksinkertainen: yrityksen voi perustaa ja riskiä uskaltaa ottaa, vaikka ei olisi valmiiksi suurta pääomaa, rikasta sukua tai henkilökohtaista turvaverkkoa.

En silti halua romantisoida yrittäjyyttä väittämällä, että kuka tahansa voi vain ryhtyä yrittäjäksi ja menestyä, kunhan yrittää tarpeeksi. Olen nähnyt läheltä, miten yrittäjä joutuu välillä repimään toimeentulonsa omasta selkänahastaan. Rohkeus ja ahkeruus merkitsevät valtavasti, mutta kaikki ei ole ihmisestä itsestään kiinni. Toisilla on enemmän pääomaa, verkostoja ja puskureita. Kysyntä voi romahtaa, ihminen voi sairastua tai elämässä voi tapahtua jotain, mihin yrittäjä ei pysty itse vaikuttamaan.

Siksi sosiaaliturva on myös yrittäjyyspolitiikkaa.

Perustulon kaltaisessa mallissa on yrittäjän kannalta vahva ajatus: ihmisellä on pohja, jonka varaan uskaltaa rakentaa – ja myös epäonnistua. Yrittäjäksi ryhtymisen ei pitäisi tarkoittaa putoamista turvaverkkojen ulkopuolelle.

Vihreät on esittänyt muun muassa yhdistelmävakuutusta, työttömyysturvan suojaosan palauttamista, pienyrittäjien neuvontapalvelua, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottamista ja julkisten hankintojen avaamista paremmin pk-yrityksille.

Tämä on minulle ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys.

Jos yrittäjäksi uskaltaa ryhtyä käytännössä vain ihminen, jolla on varakas suku, pääomaa ja henkilökohtainen turvaverkko valmiina, emme ole rakentaneet yrittäjäyhteiskuntaa. Olemme rakentaneet yhteiskuntaa, jossa mahdollisuudet periytyvät.

Vahva hyvinvointivaltio ei siis ole yrittäjyyden vastakohta. Päinvastoin.

Se voi olla yksi Suomen suurimmista yrittäjyyden kilpailueduista: yhteiskunta, jossa uskaltaa ottaa riskin, epäonnistua ja yrittää uudelleen ja jossa kouluttautuminen, hyvinvointi sekä mahdollisuus yrittää ja menestyä eivät riipu siitä, kuinka varakkaaseen perheeseen sattui syntymään.

Leikkauspolitiikka kaataa pienimpiä yrityksiä

Yrittäjyyden edellytys on myös kysyntä. Kun politiikkaa tehdään tavalla, joka heikentää tulevaisuususkoa ja vie ihmisiltä toimeentuloa ollaan helposti tilanteessa, jossa pienelle yritykselle kysynnän heikkeneminen voi olla paljon akuutimpi ongelma kuin yhteisöveroprosentti.

Sote on tästä toinen konkreettinen esimerkki. Hyvinvointialueiden kohtuuttoman nopeiden säästöpaineiden keskellä palveluja ja ostoja on karsittu. Se on osunut rajusti kaikkein pienimpiin palveluntuottajiin esimerkiksi kuntoutuksen, terapian ja muiden hoiva- ja hyvinvointipalvelujen yrittäjiin, joista moni toimii naisvaltaisilla aloilla ja hyvin pienessä yrityksessä.

Samaan aikaan julkista rahaa on ohjattu yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin markkinalla, joka on voimakkaasti keskittynyt suurille terveysyrityksille.

Jos yrittäjäpolitiikkaa arvioidaan sen perusteella, kenelle päätökset tosiasiassa avaavat mahdollisuuksia, tätäkin asetelmaa pitää uskaltaa tarkastella.

Sama kysymys koskee yhteisöveroa.

Hallitus on päättänyt alentaa yhteisöveroa tilanteessa, jossa valtion tulot eivät muutenkaan riitä menoihin ja velkaa otetaan runsaasti. Veronkevennyksen euromääräinen hyöty kasvaa yrityksen verotettavan voiton mukana.

Siksi on perusteltua kysyä, onko tämä tehokkain tapa auttaa juuri niitä yrityksiä, joiden suurin ongelma on heikko kysyntä, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen riski, rahoituksen saanti tai yrittäjän oma toimeentuloturva. Vihreiden mielestä ei ole. 

Yrityksen tukeminen ei ole itseisarvo

Minulle yrittäjämyönteisyys ei tarkoita sitä, että valtion tehtävä olisi kaataa veroeuroja yrityksille vain siksi, että ne ovat yrityksiä.

Päinvastoin. Rehellisen ja vastuullisen yrittäjän etu on, että julkista rahaa käytetään järkevästi ja markkinoilla vallitsee reilu kilpailu.

Suomessa valtio käyttää suoriin ja epäsuoriin yritystukiin laveimpien arvioiden mukaan jopa noin yhdeksän miljardia euroa vuodessa. Kaikki yritystuet eivät tietenkään ole huonoja: esimerkiksi tutkimusta, kehitystä, innovaatioita ja uudistumista edistävillä tuilla voi olla vahva peruste.

Mutta tukia, jotka ylläpitävät vanhaa, ympäristölle haitallista tai muuten yhteiskunnalle kallista toimintaa, pitää uskaltaa karsia.

Veroeurojen käyttäminen esimerkiksi turkistarhauksen tekohengittämiseen tai ympäristölle haitallisen toiminnan kilpailuedun ylläpitämiseen ei käy maalaisjärkeen.

Pahimmillaan yhteiskunta tukee ensin veroeuroilla toimintaa, joka aiheuttaa ympäristöhaittoja, ja maksaa sen jälkeen uusilla veroeuroilla syntyneiden haittojen korjaamisesta.

Siksi haitoille pitää voida asettaa hinta.

Se ei ole yrittäjyyden vastaista vaan toimivien markkinoiden puolustamista. Jos yksi yritys pystyy tekemään tuotteensa halvemmalla siksi, että osa sen kustannuksista – ilmastopäästöt, luontohaitat tai muut ulkoisvaikutukset – jää yhteiskunnan maksettavaksi, kilpailu ei ole reilua vastuullisemmin toimivaa yritystä kohtaan.

Väitteet siitä, että ympäristöohjaus automaattisesti tappaisi suomalaisen kilpailukyvyn, kannattaa suhteuttaa historiaan. Yritykset ovat ketteriä.

Päättäjien tehtävä on tehdä pelisäännöistä ennakoitavia, ylläpitää tervettä kilpailua ja ohjata markkinaa suuntaan, joka on ihmisten hyvinvoinnin ja maapallon elinkelpoisuuden kannalta kestävä.

Monet suomalaiset yritykset itse vaativat jo kunnianhimoisempaa luontopolitiikkaa.

Kuten yritysmaailmassa on osuvasti todettu: kuolleella planeetalla on vaikea tehdä bisnestä.

Tehdään vastuullisuudesta Suomen kilpailuetu

Tästä pitäisi tehdä Suomelle kilpailuetu.

Päätetään yhdessä, että Suomi on vastuullisten investointien ja yritysten suurvalta.

Rakennetaan startup-ekosysteemejä, joissa ratkaistaan Suomen ja maailman suurimpia ongelmia – puhtaasta energiasta materiaalitehokkuuteen, terveysteknologiasta ruokajärjestelmän uudistamiseen, kiertotaloudesta luoviin aloihin ja digitaalisiin ratkaisuihin.

Ei vain halvan bulkin vaan korkean jalostusarvon tuotteiden, palvelujen, osaamisen ja innovaatioiden maa.

Se ei onnistu ilman osaamista.

Yrityksiltä kysyttäessä yksi kasvun keskeisistä pullonkauloista on osaavan työvoiman saatavuus. Siksi koulutuspolitiikka, jatkuva oppiminen ja työhön johtava maahanmuutto ovat yrityspolitiikkaa.

Jos osaajia ei löydy Suomesta, tänne pitää olla helppo tulla töihin myös maailmalta ja heidän perheidensä pitää pystyä rakentamaan tänne hyvä elämä. Se ei tapahdu maahanmuuttajien arkea kepittämällä ja ministereiden “send them back” – lippiksillä rasismia ruokkimalla. 

Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, vahva hyvinvointivaltio on kilpailukykytekijä: turvallinen yhteiskunta, toimivat koulut ja päiväkodit, terveydenhuolto, luottamus, puhdas luonto ja mahdollisuus yhdistää työ ja perhe tekevät Suomesta paikan, johon osaajien kannattaa tulla ja jossa heidän kannattaa pysyä.

Ja tässäkin palaamme lopulta siihen pienyrittäjään.

Yrittäjäystävällinen Suomi ei ole maa, jossa suurimman yrityksen vero on mahdollisimman pieni ja vahvimmalle toimijalle löytyy aina uusi tuki.

Se on maa, jossa hyvä idea voi muuttua yritykseksi riippumatta perustajan taustasta. Jossa epäonnistuminen ei tuhoa loppuelämää. Jossa ensimmäisen työntekijän uskaltaa palkata. Jossa pieni pystyy kilpailemaan suuren kanssa. Jossa osaajia löytyy. Jossa markkinat ovat aidosti avoimet. Ja jossa vastuullisesti toimiminen on kilpailuetu eikä ylimääräinen kustannus.

Sellaisessa Suomessa yrittäjyys ei ole harvojen etuoikeus. Se on mahdollisuus paljon useammalle.

Ja juuri sellaisen yrittäjä-Suomen puolesta me Vihreät haluamme tehdä politiikkaa.