Julmat eheytyshoidot on kiellettävä

13.11.2020

Suomessa harjoitetaan edelleen vaarallisia ja henkistä väkivaltaa toteuttavia eheytyshoitoja. Seksuaalioikeuksia on kunnioitettava ihmisoikeuksina; seksuaalisuus ei ole asia, johon ihminen tarvitsee hoitoa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan eheytystoiminta on haitallista. Suomessa hoitoja ei ole varsinaisesti Valviran toimesta kielletty, mutta asiakkaalle on tehtävä selväksi, että kyseessä ei ole hyväksytty hoitomuoto. Maallikkojen harjoittamia barbaarisia uskomushoitoja järjestetään edelleen useiden uskonnollisten yhteisöjen toimesta.

Eheytyshoitoja läpikäyneet ovat kertoneet väkivallasta ja manauksista. Kaikki eivät ikinä pääse yli kokemusten aiheuttamista traumoista. Tämä toiminta ei kuulu sivistysvaltioon.

Maaliskuussa 2018 myös Euroopan parlamentti otti kantaa eheytyshoitoihin ja kehoitti äänin 435–109 jäsenmaitaan kieltämään eheytystoiminnan. Eheytyshoitojen toimivuudesta ei ole minkäänlaista tutkimusnäyttöä, mutta niiden haitallisuudesta sen sijaan on. Niiden on todettu lisäävän mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta sekä lisäävän omaan seksuaalisuuteen liittyvää häpeää.

Yritykset muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautumista manipulaation keinoin ovat vain ja ainoastaa henkistä väkivaltaa, jonka pitäisi olla Suomessa kiellettyä. Meidän on pystyttävä parempaan. On valtion vastuulla suojella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja turvata jokaisen nuoren oikeus kasvaa omaksi itsekseen, vailla uskomuksiin perustuvaa häpeää. Meidän Suomessamme jokainen on hyvä juuri sellaisenaan.

Hallitusohjelmassa on kirjaus “selvitetään eri vaihtoehto- ja uskomushoitojen säätelymahdollisuudet”. Tämä kirjaus on laitettava käytäntöön viipymättä.

Perttu Jussila, puoluehallituksen jäsen (vihr.)
Fatim Diarra, puolueen varapuheenjohtaja (vihr.)