Kun ura ja turvaverkot eivät kohtaa – urheilijan sosiaali- ja eläketurvaa on korjattava etenkin yksilöurheilijoiden kannalta

Suomalaiset urheilijat kantavat ylpeydellä maamme värejä maailmalla. He ovat roolimalleja, jotka vahvistavat Suomen brändiä, innostavat lapsia liikkumaan ja kokoavat kansakunnan yhteen. Tokion yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen loistavat pistesijat ja Susijengin huippusuoritukset koripallon Euroopan mestaruuskisoissa osoittavat, että suomalaisilla urheilijoilla on kaikki edellytykset menestyä kansainvälisellä huipulla. 

Puhumattakaan junioritason yksilöurheilijoista, jotka kilpailevat juniorina kansainvälisellä tasolla ja ovat koulussa samaan aikaan, mutta koulusta valmistumisen jälkeen nuoret urheilijat yhdistävät opiskelun ja huippu-urheilun.  Nämä urheilijat jopa tekevät töitä opiskelun ja huippu-urheilun päälle. Junioritason ja nuorten urheilijoiden on voitava sovittaa arkeaan entistä paremmin yhteen huippu-urheilupolun vaatimusten kanssa heidän edetessään kohti aikuistason huippu-urheilua. Huippu-urheilupolkua tulisi vahvistaa, sillä monilla entisillä huippu-urheilijoilla on urheilun kautta kehittyneitä taitoja ja ominaisuuksia, joita työelämässä arvostetaan laajasti.

Arki huippu-urheilun kulissien takana on vaativaa. Kansainväliselle tasolle nouseminen on täysipäiväistä työtä, mutta sen tarjoamat turvaverkot ovat hataria, erityisesti yksilöurheilijoille. Yksilöurheilijoiden asema on Suomessa heikko. Nykyinen urheilijoiden sosiaaliturva, eläkejärjestelmä ja tapaturmavakuutus tunnistavat kohtuullisesti urheilijan työn erityispiirteitä. Erillinen lainsäädäntö on ollut tarpeellinen urheilun muusta työelämästä poikkeavien erityispiirteiden vuoksi, mutta samalla sen haasteena on heikompi asema. 

Epäoikeudenmukainen jako joukkuelajien ja yksilölajien välillä

Ammattiurheilijoiden tapaturma- ja eläketurva järjestetään tällä hetkellä erityisellä vakuutuksella, joka poikkeaa työntekijöiden tapaturma- ja eläkevakuuttamisesta. Laki velvoittaa urheilutyönantajan vakuuttamaan urheilijan, jonka veronalainen ansio ylittää vuosittain määritellyn rajan (13 470 euroa vuonna 2025). Urheilijoiden tapaturmavakuutus otetaan vahinkovakuutusyhtiöstä, mutta vanhuuden turva, eli eläke, otetaan henkivakuutusyhtiöstä työeläkeyhtiön sijaan. Urheilijavakuutukseen ei sisälly esimerkiksi yleisen tapaturmavakuutukseen tavoin tapaturman vuoksi maksettavaa päivärahaosuutta.

Lainsäädäntö kohtelee urheilijoita eriarvoisesti. Ammattilaisten joukkueurheilijoiden tilanne on selkeämpi, koska he ovat tavallisemmin työsuhteessa seuraansa. Eläketurvan osalta ero joukkuelajien ja yksilölajien välillä korostuu. Usein joukkueurheilijoilla, kuten SM-liigan jääkiekkoilijoilla, jalka-, pesä-, lento- ja koripalloilijoilla eläke kertyy, mikäli ammattiurheilija ansaitsee yli 13 470 euroa vuodessa, työnantajalla on velvoite hankkia tälle lakisääteinen vakuutusturva. Pohjolan ja Ifin vakuuttamia ammattiurheilijoita oli 1 266 vuonna 2024, joista yli puolet oli jääkiekkoilijoita. Jalkapalloilijoiden määrä oli 329. Urheilijoiden työttömyysturva on myös ohutta, sillä urheilijat eivät ole oikeutettuja saamaan ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Yksilöurheilijoiden todellisuus on toinen. Nykyisin yli 13 470 euroa vuodessa ansaitseville yksilöurheilijoille vakuutus- ja eläke on vapaaehtoinen. Heidän pääsääntöiset tulonsa muodostuvat apurahoista, sponsorituloista ja palkintorahoista. Näitä tuloja ei aina lasketa samoin kuin palkkaa, ja siksi turvaverkot jäävät ohuiksi. Käytännössä moni yksilöurheilija joutuu itse järjestämään eläke- ja sosiaaliturvansa, mutta epäsäännölliset tulot tekevät siitä mahdotonta. Apuraha on monelle urheilijalle tärkein toimeentulon lähde, mutta se ei nykyisellään kerrytä eläkettä eikä vahvista työttömyysturvaa. Näin voi syntyä paradoksi: vaikka urheilija olisi maailman huipulla, hänen sosiaalinen turvaverkkonsa voi olla huomattavasti heikompi kuin tavallisella palkansaajalla. 

Hyvinvointivaltion lupauksen katveessa

Suomi tunnetaan hyvinvointivaltiona, jossa kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Urheilijoiden sosiaaliturvan aukot paljastavat kuitenkin ristiriidan: hyvinvointivaltion lupaus ei ulotu kaikkiin.

Urheilijan asema muistuttaa monella tavalla opiskelijaa, freelanceria tai itsensätyöllistäjää. Työn muoto ei sovi perinteiseen palkansaaja–työnantaja -kehikkoon, ja siksi urheilijoita kohdellaan epätasapuolisesti. Yksilöurheilijan kohdalla turvaverkko voi olla lähes olematon. Usein urheilijat ovat opiskelijoita tai käyvät työssä ja joskus kaikki nämä ovat totta samaan aikaan. Urheilijoiden asema ei ole yhdenvertainen sosiaaliturvan osalta muiden työntekijäryhmien kanssa. Vuonna 2013 Ammattiurheilijoiden sosiaaliturvan haasteiden selvittämiseksi varten nimitetty STM:n sosiaaliturvaryhmän raportin mukaan urheilijoille ei makseta päivärahaa urheilijan tapaturma- ja eläketurvalain mukaisesta tapaturmavakuutuksesta. Urheilija on oikeutettu Kelan sairauspäivärahaan. Urheilijoiden tapaturma on suppeampi kuin tapaturmavakuutuslain mukainen vakuutusturva muilla työntekijöillä ja yrittäjillä. 

Lyhyt ura, suuri riski

Urheilijan ura on usein lyhyt ja altis loukkaantumiselle. Yksi tapaturma voi katkaista toimeentulon hetkessä. Joukkuepeleissä seura huolehtii pelaajien vakuuttamisesta, mutta yksilöurheilijoilla vastuu jää useimmiten itselle. Tämä tekee heistä erityisen haavoittuvia. Lisäksi urheilijan tulot vaihtelevat kausittain. Se vaikeuttaa lainojen saamista, säästämistä ja tulevaisuuden suunnittelua. Moni elää kädestä suuhun, vaikka ulospäin ura näyttäisi menestyksekkäältä.

Yksilöurheilijat sen sijaan elävät usein apurahojen ja sponsoritulojen varassa. Nämä tulot eivät nykyisin kerrytä eläkettä. Jos urheilijalla ei ole riittävästi säännöllisiä tuloja, hän ei voi maksaa itselleen vapaaehtoista eläkevakuutusta. Se tarkoittaa, että vuosien huippu-ura ei välttämättä jätä minkäänlaista eläketurvaa tulevaisuuteen.

Tämä epätasapaino on epäoikeudenmukainen ja voi tehdä urheilijan urasta vähemmän houkuttelevan. Nuori lahjakkuus voi joutua valitsemaan toisin, jos urheilijan tie näyttää vievän taloudelliseen epävarmuuteen uran jälkeen.

Orpon hallituksen selvitys – mahdollisuus uudistuksiin

Petteri Orpon hallitus päätti budjettiriihessä 2025, että urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusjärjestelmä on korjattava. Hallitus selvittää, miten apurahat voisivat kerryttää eläkettä ja miten urheilijarahastoa voitaisiin joustavoittaa. Kyseessä on kiireellinen asia, sillä nykyiset vakuutukset ovat katkolla jo 1.1.2026 alkaen. Pohjola Vakuutus Oy on lopettamassa ammattiurheilijoiden lakisääteisen vakuuttamisen vuoden 2026 alusta, mikä uhkaa keskeyttää laajan osan ammattiurheilusta Suomessa. Ongelman ratkaiseminen edellyttää todennäköisesti myös lainsäädäntömuutoksia, joiden valmistelulla on kuitenkin huomattava kiire. Akuuttiongelma koskee urheilijoiden eläkevakuutuksen eli 4,5 % maksua, joille ei ole vastaanottajaa Jääkiekon SM-liigaa lukuunottamatta, maksua, sillä vakuutusyhtiö IF on päättänyt tarjota tapaturmavakuutusta kaikille. Eläkevakuutuksen puuttuminen urheilijoilta koskee ensimmäisenä jalkapalloilijoita (Veikkausliiga 1.1.2026 alkaen, muut lajit myöhemmin kausien päättyessä eri ajankohtina.)

Tämä antaa mahdollisuuden todellisiin uudistuksiin. Selvityksiä on tehty aiemminkin, mutta usein ne ovat jääneet puolitiehen. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa viedä työ loppuun ja rakentaa järjestelmä, joka kohtelee urheilijoita yhdenvertaisesti. 

Ratkaisun avaimet – mitä pitäisi tehdä?

Suomen on tehtävä päätöksiä, jotka turvaavat urheilijoiden tulevaisuuden. Keskeisiä uudistuksia voisivat olla:

• Yhtenäinen sosiaaliturvamalli urheilijoille, joka tunnistaa sekä yksilö- että joukkuelajien erityispiirteet.
  • Urheilijoiden sosioekonominen asema ja lainsäädäntö sen osalta on päivitettävä osana sosiaaliturvan kokonaisuudistusta?
• Urheilijarahaston joustavoittaminen, jotta urheilijat voisivat siirtyä urheilijan urasta toiseen työhön tai ammattiin hallitummin.
• Kaksoisuramallin vahvistaminen, jossa urheilun rinnalla opiskelu tai työ on mahdollista ilman kohtuutonta kuormitusta.
• Pitkäjänteinen rahoitusmalli, joka vähentää riippuvuutta valtion vuosittaisista budjettipäätöksistä.
• Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi priorisoida urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusta koskevien ratkaisujen löytämistä ja antaa mahdolliset lainsäädäntöesitykset kiireellisesti eduskunnan käsittelyyn.

Mallia voidaan hakea esimerkiksi Hollannista ja Ruotsista, joissa urheilijoiden sosiaaliturvaa on rakennettu yhteistyössä julkisen sektorin ja lajiliittojen kanssa. Suomalaisen mallin rakentamisessa on tärkeä huolehtia, että työntekijöiden eli urheilijoita edustavat yhdistykset, ovat mukana neuvotteluissa ja rakentamassa yhteistä mallia. Silloin syntyy yhteisessä tahtotilassa rakennettu malli.

Lopuksi

Urheilijat tekevät arvokasta työtä koko Suomen hyväksi. He tuovat meille elämyksiä, toimivat roolimalleina ja nostavat maamme näkyvyyttä kansainvälisesti. On kohtuutonta, että heidän turvaverkkonsa on heikompi kuin tavallisen palkansaajan.

Hyvinvointivaltion perusajatus on, ettei ketään jätetä yksin. Orpon hallituksen selvitys on tärkeä ensiaskel, mutta nyt tarvitaan poliittista rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka tunnistavat urheilijan työn arvon ja turvaavat heidän tulevaisuutensa.