Ohisalo ja Alanko-Kahiluoto: Seuraavan hallituksen tavoitteeksi asunnottomuuden poistaminen

17.10.2018

Vihreiden Maria Ohisalo ja Outi Alanko-Kahiluoto ovat tänään Asunnottomien yön tapahtumissa Kuopiossa ja Helsingissä puolustamassa jokaisen perusoikeutta vakituiseen asuntoon.

Jokaisella on oltava katto päänsä päällä. Asunto on ihmisoikeus ja turvallisen ja hyvinvoivan arjen perusta. Silti Suomessa on edelleen yli 7000 asunnotonta. Seuraavan hallituksen tavoitteeksi täytyykin asettaa asunnottomuuden poistaminen.

– Suomen täytyy olla maa, jonka hallitusohjelmassa vaaditaan asunnottomuuden poistamista. Nykyhallitus on halunnut puolittaa asunnottomuuden, me haluamme poistaa sen. Tämän on tapahduttava mahdollisimman nopeasti kahden tulevan hallituskauden aikana. Asunto on ihmisoikeus, ja tämän on näyttävä seuraavan hallituksen ohjelmassa, Ohisalo sanoo.

– Suomessa on tehty uraauurtavaa työtä asunnottomuuden vähentämisessä viimeiset kymmenen vuotta. Edelleen asunnottomana on kuitenkin virallisten tilastojen mukaan yli 7000 ihmistä. Tilastojen ulkopuolelle jää paljon ihmisiä, jotka majailevat tuttaviensa ja sukulaistensa luona, mutta eivät koskaan tule tilastoiduiksi asunnottomiksi, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Asunnottomuus poistuu todistetusti lisää asuntoja rakentamalla ja asumisen tukeen panostamalla. Moni asunnoton tarvitsee myös tukea arjen sujumiseen, kuten kotiin tuotavia palveluita tai asumisneuvontaa, jotta elämä kodissa kadun jälkeen luonnistuu. Asumisneuvonta myös säästää tutkitusti julkisia varoja ja vähentää häätöjä, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Erityisen huolestuttavaa on nuorten kasvava asunnottomuus. Asunnottomuus rajoittaa itsemääräämisoikeutta ja evää mahdollisuuden omaan turvalliseen tilaan. Sellaisesta lähtökohdasta elämän rakentaminen on vaikeaa ja sitä on keneltäkään kohtuutonta vaatia, Ohisalo sanoo.