Satu Hassin ryhmäpuheenvuoro 24.2.2021

24.02.2021

Jos EU:ta ei olisi, se pitäisi keksiä. Isoimpien ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, luontokadon ja eriarvoisuuden ratkaisemiseen tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä.

Aikoinaan, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, monet pelkäsivät, että saksalaiset ostavat kaikki rannat ja maamme on pakko liittyä NATOon. Kumpikaan näistä peloista ei toteutunut.

Sen sijaan vaikutusmahdollisuutemme Suomen ja maailman tulevaisuuteen ovat kasvaneet. Noin 450 miljoonan ihmisen alue kykenee myös suojelemaan ympäristöä paremmin kuin jäsenmaat kukin erikseen.

Vihreät haluavat, että Suomi tukee unionin pysymistä vahvana ja eteenpäin katsovana.

Tulevaisuus tuo myös yllätyksiä. Koronapandemia on esimerkki päättäjille yllätyksenä tulleesta kriisistä, jollaisen tapahtuessa mahdollisuutemme suojella sekä terveyttä että taloutta ovat paljon paremmat EUssa kuin yksin.

Myös Venäjän viimeaikaisten toimien kuten oppositiojohtajien murhien ja murhayritysten herättämä huoli olisi moninkertainen, jos emme voisi toimia osana EUta.

Unionin olemassaolo on ollut hyödyksi myös koko maailmalle.

EU on kauan ollut ilmastonsuojelun veturi. Jo tehty ei läheskään riitä, mutta ilman EUn aloitteellisuutta ei olisi esimerkiksi Pariisin ilmastosopimusta.

Me vihreät haluamme EUsta maailman kilpailukykyisimmän ja sosiaalisesti eheimmän hiilineutraalin talouden. Tässä suomalaisella osaamisella on maailmalle paljon annettavaa – ja myytävää.

Puheenjohtajakaudellaan Suomi sai EUn sitoutumaan hiilineutraaliuteen vuonna 2050. Vastaava lainsäädäntö on työn alla. Päätös on saanut seuraajia, Bidenin presidenttikauden alettua myös Yhdysvallat. Kiina on sitoutunut hiilineutraaliuteen 2060 mennessä.

Vauhdikas muutos on käynnistynyt myös rahapiireissä, pankit ja sijoittajat irrottavat varojaan fossiilibisneksistä. Tässä kuussa Bank of America, joka on ollut maailman suurimpia öljy- ja hiiliteollisuuden rahoittajia, sitoutui tekemään luottosalkustaan hiilineutraalin 2050 mennessä.

Me vihreät haluamme, että unioni on maailman johtaja uusien päästöjä vähentävien teknologioiden käyttöönotossa ja teknologioiden sääntelyssä ympäristön, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon turvaamiseksi. Selonteko korostaakin do no harm eli vältä vahinkoa -periaatetta.

Ilmastoneutraalius merkitsee talouden laaja-alaista uudistamista. Tehtävää on paljon. Me vihreät tuemme päästökaupan tiukentamista ja laajentamista sekä myös verotuksen ja sääntelyn ulottamista lento- ja laivaliikenteen polttoaineisiin.

Koronaelvytyspaketin pitää olla loikka kohti ilmastonkestävää kiertotaloutta. Siirtymä pitää tehdä sosiaalisesti kestävästi, esimerkiksi luoda työpaikkoja niille, jotka nyt saavat toimeentulonsa energiaturpeesta.

Maailman vaurauden kasvusta kohtuuton osa on valunut pienelle joukolle. Oxfamin mukaan parillatuhannella miljardöörillä on enemmän varallisuutta kuin 60 prosentilla ihmiskunnasta yhteensä. EUn tulee sekä omin toimin että kansainvälisen yhteistyön kautta tukkia verotuksen ylikansallisia porsaanreikiä. Vihreät suhtautuvat avoimesti määräenemmistöpäätösten käyttöön tässä.

Hiilitullilla voidaan poistaa kilpailuetu ilmastovapaamatkustajilta. Digiveron avulla voidaan palauttaa verotuksen piiriin palvelut, jotka ovat verkkoon siirryttyään liukuneet verotuksen ulottumattomiin. Tämä ei tarkoita pieni- ja keskituloisten ihmisten verojen kiristymistä, vaan sitä, että rikkaat vapaamatkustajat saadaan rahoittamaan yhteisiä palveluita. Vastaavasti voidaan alentaa EU-maiden kansallisista budjeteista maksettavia jäsenmaksuja.

Unionin arvopohjasta, demokratiasta, ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja oikeusvaltiosta on pidettävä kiinni. On tärkeä saavutus, että EUn budjettiin liitettiin oikeusvaltioperiaate, eli että oikeusvaltioperiaatetta rikkova maa voidaan jättää ilman EU-tukia.

Myös maahanmuuttopolitiikassa on kunnioitettava ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. On järkevää tunnustaa, että Eurooppa harmaantuu, me yksinkertaisesti tarvitsemme tänne töihin ihmisiä myös muualta. Reitti, jota myöten Eurooppaan voi tulla opiskelemaan ja tekemään töitä, pitää saada selkeämmäksi.

Suomelle on elintärkeää, että EU pysyy toimintakykyisenä ja pystyy ratkaisemaan ongelmat, joita eteen tulee.