Touko Aallon puhe puoluevaltuuskunnan kokouksessa Salossa 8.9.2018

08.09.2018

Hyvät ystävät,

Takana on ennätyskuuma kesä
ja kuuma tulee olemaan myös
politiikan syksy.

Sen olemme varmasti kaikki
huomanneet.

Olemme tilanteessa, jossa Vihreiden
teemat ovat nousseet kaikkien
huulille.

Koulutuksen ahdinko,
vääjäämättä etenevä ilmastonmuutos,
ihmisoikeudet
ja sukupuolten tasa-arvo.

Tässä tilanteessa meidän tehtävämme
on entistä kirkkaammin
tuoda yhdessä esiin Vihreä
vaihtoehto tämän maan tulevaisuudelle.

Meidän on tarjottava tiekartta tulevaisuuteen.

Tulevaisuuteen,
jossa Suomen koulut ovat maailman parhaita.

Tulevaisuuteen,
jossa Suomi on ilmastonmuutoksen torjunnan
edelläkävijä.

Tulevaisuuteen,
jossa jokaisen lapsen unelmat
ovat yhtä arvokkaita.
Hyvät ystävät,

Vihreät on vaihtoehdon puolue.

Vihreät syntyi haastamaan vanhaa 
ja rakentamaan uutta.

Me haluamme tehdä politiikkaa
ihmisten arjen parantamiseksi
emmekä vallan haalimiseksi.

Moni haluaisi, että katseemme harhautuisi
siitä, mitä tämä puolue ajaa.

Siihen me emme lähde mukaan.

Meidän ajamamme asiat ovat 
siihen liian tärkeitä.

Me teemme politiikkaa asioiden,
emme asemien ja otsikoiden takia.

Ensi kevääseen asti meillä on aikaa
osoittaa suomalaisille,
että Vihreät on se puolue,
joka tuntee tavallisen ihmisen arjen haasteet
ja ymmärtää kuinka tärkeää on rakentaa
parempaa tulevaisuutta tavalliselle ihmisille.

Hyvät ystävät,

Politiikassa on jälleen ajankohtaista raha.

Hallituksen viimeinen budjettiriihi on takana.

Tulokset olivat sellaisia
kuin odottaa saattoi.

Hallitus toteutti suunnitelmaansa
tehdä hallituskauden aluksi isot
leikkaukset koulutukseen
ja ihmisten perusturvaan.

Nyt kun vaalit lähestyvät,
esittelee hallitus sitten ylpeänä
pieniä paikkauksia.

Peiliin katsominen osoittautui ylivoimaiseksi.

Omien virheiden korjaamiseen ei
hallitukselta kanttia löytynyt.

Köyhiltä, koulutuksesta
ja yhteisen ympäristömme varjelemisesta
leikkaava hallitus jatkoi 
linjallaan.

Ja tyytyi ainoastaan kevyesti peittelemään
jälkiään laittamalla laastareita
avohaavojen päälle.

Sipilän hallitus on totisesti näyttönsä antanut.

Hyvät ystävät,

Kesän kuumuus on herättänyt yhä useamman
suomalaisen ilmastonmuutoksen 
todellisuuteen.

Suomessa saimme kärsiä ennätyshelteistä,
sinilevästä ja huonosta sadosta,
maailmalla riehuivat metsäpalot ja
raju kuivuus.

Nämä kesät ovat tulleet jäädäkseen
ja paljon pahempaa on luvassa
ellemme toimi nopeasti.

Mikään tehtävä ei ole tämän päivän päättäjille
ja kansalaisille niin tärkeä
kuin ilmastonmuutoksen torjunta.

Olemme muuttamassa planeettaamme 
sellaiseen tilaan,
jollaista ihmiskunta ei ole koskaan nähnyt.

Muutosta ei voi väistää yksikään maa,
yksikään kaupunki
tai yksikään ihminen.

VIhreät on koko olemassaolonsa ajan
kiinnittänyt huomiota ilmastonmuutoksen
pysäyttämiseen.

Vaatinut tekoja, joilla planeettamme
säilytetään elinkelpoisena tuleville sukupolville.

Edistänyt tekoja, joilla
varmistetaan yhteiskunnan
pysyminen toiminnassa
myös huomenna.

Me tiedämme, että ilmastonmuutoksen
torjunnassa ei ole aikaa vitkuttelulle.

Yhä useampi suomalainen sen tietää myös.

Silti tämän maan hallitus on valinnut
hidastelun tien.

Sipilän hallituksen viimeinen budjettiriihi
ei tuonut muutosta linjaan, jolla
keskusta ja kokoomus ovat vesittäneet kaiken
Suomen tekemän ilmastotyön.

Valtioneuvoston oma selvitys kertoo
karua kieltään:

Hallituksen päättämät metsähakkuiden
lisäykset tekevät tyhjäksi kaikki muut
ponnistukset, 
joita ilmastonmuutoksen torjumiseksi
on tehty.

Kaikki ponnistukset.

Kokonaispäästömme tulevat kasvamaan
vielä vuosia.

Vaikka suunnan pitäisi olla
päinvastainen.

Eikä siinä vielä kaikki.

Budjettiriihessään hallitus
ei taaskaan puuttunut edes 
suoranaiseen saastuttamisen
tukemiseen.

Fossiilisiin polttoaineisiin kaadetaan myös
ensi vuonna yli miljardi euroa verotukia.

Se on kolme kertaa enemmän rahaa,
kuin millä uusiutuvaa energiaa tuetaan.

Tänä päivänä pitäisi olla jo selvää,
että saastuttaja pitää laittaa maksamaan. 

Se on ilmastonmuutoksen torjumisessa
keskeinen periaate.

Keskustan ja kokoomuksen politiikassa
periaate on kuitenkin se,
että saastuttajalle maksetaan.

Päästökaupan ei anneta ohjata yrityksiä
ekologisempiin valintoihin,
vaan se vesitetään kompensoimalla
päästökaupan aiheuttamia kuluja.

Edes kivihiiltä enemmän saastuttavasta
turpeesta ei tämä hallitus pysty 
irtautumaan.

Hyvät ystävät,

Seuraavien vaalien on oltava ilmastovaalit.

Sitä alleviivasivat tämän viikon uutiset
YK:n ilmastosopimuksen maaraportista.

Sen mukaan hallituksen politiikan
ilmastovaikutus on nolla.

Metsähakkuiden kasvattaminen
pienentää hiilinieluja jopa
vuosisadan loppuun asti.

Kokonaispäästöt ovat kasvamassa 30
prosentilla vuoteen 2030 mennessä
vuoden 2015 tasosta.

Suomen pitäisi vähentää päästöjä vauhdilla,
mutta hallitus tekee täysin päinvastoin.

Kunnianhimon tason pitäisi olla aivan toinen.

Jos ilmastonmuutosta ei hidasteta,
koko yhteiskuntamme perusta horjuu.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin
ei tämän hallituksen toimilla olla pääsemässä.

Se on vakava virhe.

Jopa Pariisin sopimuksen tavoitteiden
rajoissa pysyminen tarkoittaa merkittäviä
muutoksia maailman ekosysteemeissä ja 
myös meillä Suomessa.

Mitä enemmän ilmasto lämpenee,
sitä suurempi riski on hurjille helleaalloille,
poikkeuksellisille sääilmiöille 
ja katovuosille.

Jokainen celsiusasteen kymmenys,
jonka pystymme ilmaston lämpenemistä
leikkaamaan,
parantaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia
hyvinvointiin ja elinkelpoiseen
planeettaan.

Siksi Vihreä eduskuntaryhmä esitti pari viikkoa sitten
tavoiteaikataulun hiilineutraaliin Suomeen.

Arjen ratkaisujen on muututtava
neljässä osa-alueessa:
asumisessa, liikkumisessa,
kulutuksessa ja ruuassa.

Muutosta ei voi sälyttää yksittäisten
ihmisten harteille.

Tarvitaan poliittisia päätöksiä,
joilla kestävät ratkaisut tehdään kannattaviksi
ja kestävät valinnat mahdollisiksi
kaikilla elämän osa-alueilla
kaikkialla Suomessa.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä
on luovuttava.

Me haluamme eräpäivän
fossiilisille.

Vihreät tähtää siihen, että kivihiilen,
polttoturpeen ja polttoöljyn käyttö
loppuu 2020-luvun aikana ja maakaasun
2030-luvulla.

Samoin tähtäämme siihen, että
liikenne sähköistetään mahdollisimman
kattavasti.

Tavoitteemme on, että vuonna 2030 
Suomessa ei myydä enää yhtään
polttomoottorikäyttöistä henkilöautoa.

Tavoitteemme on, että Suomeen
säädetään lentovero ja 
raideliikenteen houkuttelevuutta
kotimaassa parannetaan merkittävillä
investoinneilla.

Muidenkaan puolueiden ei pidä vaieta
ratkaisuistaan ilmastonmuutokseen
– tai niiden puutteesta.

Neljästä suurimmasta puolueesta
vain Vihreät on esittänyt mallinsa.

Keskustelu vaatii sitä, että muutkin
paljastavat korttinsa.

Viherpesupuheet eivät riitä.

On vastuunpakoilua puhua 
vapaaehtoisesta puidenistutuksesta autoa
tankattaessa.

Tarvitaan todellisia poliittisia ratkaisuja,
joilla Suomesta tehdään hiilineutraali nopeasti. 

Me Vihreät haluamme turvata metsien hiilinielut
ja lopettaa turpeen energiakäytön.

Onko Juha Sipilän keskusta siihen valmis?

Me haluamme leikata ilmastonmuutosta 
kiihdyttäviä yritystukia ja 
haluamme päästä eroon
koko päästökaupan vesittävästä
päästökauppakompensaatiosta.

Onko Petteri Orpon kokoomus siihen valmis?

Me haluamme poistaa paljon energiaa 
käyttävän teollisuuden energiaveron
palautuksen, jotta yrityksille olisi entistä
kannattavampaa kehittää energiatehokkuutta.

Onko Antti Rinteen SDP siihen valmis?

Ovatko puolueet valmiita tekemään niitä rohkeitarohkeita päätöksiä,
joita ilmastonsuojelu vaatii?

Ketkä ovat valmiita leikkaamaan saastuttavia verotukia
ja tukemaan puhdasta energiaa?

Suomalaisilla on oikeus tietää.

Hyvät ystävät,

Budjettiriihessä hallitus ei pystynyt koulutuksessa
sen kummempiin tuloksiin kuin ilmastonmuutoksessa.

Hallitus antaa koulutuksen tasa-arvon
yhä rapautua.

Ministerit vaikeroivat koulutuksen vaikeaa tilannetta
ja korostavat, että opiskelijoita ei saa jättää yksin.

Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen
romahdus on vain ja ainoastaan hallituksen omaa syytä.

Hallituksen viesti on selvä.

Lämpimiä sanoja saatte ämpärikaupalla,
mutta lisärahaa vain näön vuoksi.

Budjettiriihessä tehdyt pienet lisäykset
koulutukseen ja tutkimukseen ovat 
mitättömiä verrattuna niihin 900 
miljoonaan euroon, jotka hallitus 
on koulutuksesta ja tutkimuksesta leikannut.

Koulutukseen on 
palautettava ne rahat, jotka
kokoomus ja keskusta sieltä ovat leikanneet.

Meidän on palautettava kaikkien
lasten yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen.

Meidän on tavoiteltava täyttä
osallistumisastetta esiopetukseen ja tehtävä
siitä kaksivuotista.
Meidän on varmistettava,
että jokainen vanhempi voi lapsen
ensimmäisenä ja jokaisena koulupäivänä
luottaa siihen, että peruskoulu antaa
hyvät eväät elämään.

Ammatillisessa koulutuksessa ja lukioissa,
meidän on varmistettava,
että opettajia on tarpeeksi
eikä opiskelijoita jätetä yksin.

Korkeakoulutus tarvitsee kunnianpalautuksen.

Meidän on vapautettava opiskelijat opiskelemaan
ja henkilöstö tekemään arvokasta työtään.

Mikään näistä asioista ei onnistu ilman
riittäviä resursseja.

Maailman huipulle ei päästä kitsastelemalla
ja tekemällä reformeja nälkäkuurilla.

Päättäjiltä se vaatii valintoja.

Panostammeko tehottomiin ja ympäristölle
haitallisiin yritystukiin?

Vai panostammeko koulutukseen ja nuorten
tulevaisuuteen?

Vihreiden valinta on osaaminen.

Hyvät ystävät,

Eduskuntavaalien lähestyessä
julkinen keskustelu kiihtyy ja
kritiikki kovenee suuntaan ja toiseen.

Viime kuntavaaleissa me teimme
historiaa,
koska me puhalsimme yhteen hiileen.

Me kutsuimme suomalaiset mukaan
muutokseen ja teimme yhdessä hienon
vaalikampanjan.

Kuntavaalien tuloksen hedelmiä on
niitetty ympäri Suomen.

Olemme saaneet paljon aikaan
ja osoittaneet, että Vihreät on
tulevaisuuteen katsova vaihtoehto
kaikkialla Suomessa.

Eduskuntavaaleissa meillä on
käsillä mahdollisuus tehdä historiaa
toistamiseen.

Ensi keväänä meillä on
mahdollisuus seistä entistä vahvemmin
kaikkien niiden suomalaisten rinnalla,
jotka haluavat rakentaa kestävää huomista
ja parempaa arkea tavalliselle ihmiselle.

Tarjota vaihtoehto, joka nojaa 
inhimillisen, oikeudenmukaisen
ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Vihreiden tehtävä on antaa ääni niille
toiveille, joita suomalaisilla tulevaisuudesta on.

Toiveille kouluttautumisesta,
toiveille hyvästä työelämästä,
toiveille sujuvasta arjesta ja 
onnellisesta kodista.

Toiveille siitä,
että meidän sukupolvemme
voi jättää tämän maan
ja maailman paremmassa kunnossa
lapsillemme.

Näistä toiveista me voimme tehdä
totta yhdessä suomalaisten kanssa.

Kääritään siis hihat.

Parannetaan juoksua.

Ja ryhdytään töihin
paremman arjen ja kestävän
huomisen puolesta. 

Vihreän hyvinvointivaltion
rakentaminen alkaa tästä.